10.10.2011

Lumikki & Lumikki (Ja Kääpiöt)

Tarsem Singhin (The Cell, The Fall, Immortals) ohjaama, vielä nimetön Lumikki projekti näyttää visuaalisesti yhtä upealta kuin miehen edellisetkin ohjaukset. Lumikin roolissa nähdään Lily Collins (The Blind Side) ja kuningattarena iki-ihana Julia Roberts. Prinssinä nähdään The Social Networkista tuttu Armie Hammer.

Singhin elokuvat ovat aina todellista silmäkarkkia, mutta niiden sisältö ei yleensä yllä samalle tasolle. Kuvista päätellen tarina saattaa seurata Grimmien satua kuitenkin hyvinkin uskollisesti. Elokuvan Yhdysvaltojen ensi-ilta on 16.3.2012.












***

Toinen tuotantoon asti päässyt Lumikki projekti on Snow White and the Huntsman, joka kävi lävitse varsinaisen roolitusrumban. Saoirse Ronanin jälkeen Kristen Stewart vei nimiroolin ja Chris Hemsworth valittiin lopulta metsästäjän rooliin Hugh Jackmanin, Johnny Deppin ja Viggo Mortensenin jättäydyttyä pois projektista. Kuningattaren roolissa nähdään Charlize Theron ja prinssin roolissa Sam Claflin. Tässä elokuvaversiossa Metsästäjä, jonka kuningatar palkkaa tappamaan Lumikin, päättääkin ryhtyä tytön suojelijaksi ja mentoriksi taistelussa ilkeää kuningatarta vastaan. Elokuvan Yhdysvaltojen ensi-ilta on 1.6.2012.






***

Myös Disneyn suunnitelmissa on uudelleen buutata Lumikin tarina, tällä kertaa tosin kääpiöiden näkökulmasta. Elokuvassa nämä eivät ole mainareita vaan kansainvälinen soturijoukko, joka kohtaa "ikiaikaista pahaa" pakenevan englantilaisnaisen. Elokuva tulee sijoittumaan Kiinaan ja kuvausten on tarkoitus käynnistyä ensi vuonna.

3 kommenttia:

Tiinanen kirjoitti...

Tää on niiiin mielenkiintosta. Oikeesti. Noi on aivan pakko nähdä!

Anonyymi kirjoitti...

Kristen Stewart -versio näyttää niin paljon paremmalta kuin tuo Julia Roberts! (Öhöm, panssareita ja Chris Hemsworth, jihuu!)

Miksi Julia näyttää niin, noh, tavalliselta?

Marja kirjoitti...

tiinanen: Musta on niin kiva, että sadut on nyt SE juttu. Supersankarit on ihan kivoja, mutta vähitellen alkaa raja ylittyä.

cinefiliaa: Mulla vaan on niin suuret antipatia Kristeniä kohtaan (Twilight, Twilight), vaikka nainen osaakin todistettavasti näytellä, mutta mieluummin mäkin menen katsomaan bad-ass Lumikkia.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews