Trailer trash - Man of Steel

Tulossa teattereihin 26.6.

Arvostelussa - Croodit (2013)

Tube channel surfing

Bored Shorts Tv - Kid Snippets

Arvostelussa - Vieras / The Host (2013)

Elokuvavuosi 2013

Vuoden must see -lista alkaa täyttyä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistä elämästä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistä elämästä. Näytä kaikki tekstit

7.5.2012

Järki käteen!


Ovatko nykynuoret niin koukussa kännyköihinsä, että niiden sulkeminen vain muutamaksi tunniksi on täysin mahdoton ajatus? Tätä pohdiskeli erään amerikkalaisen elokuvateatteriketjun toimitusjohtaja, Amy Miles CinemaConin paneelikeskustelussa viime kuun lopulla. Koska elokuvissa käynti on kääntynyt hurjaan laskuun kotiteattereiden ja piratismin kulta-aikana, naisen "loistavana" ajatuksena olisi rohkaista nuorisoa tulemaan elokuviin ja sallia näille kännyköiden käytön näytösten ajaksi.

Voi HELLANDUUDELIS!

Meinasin poksauttaa otsasuoneni edellisellä elokuvareissullani, kun viereen rantautui tyttö-poika-tyttö-poika seurue, joka kiinnitti enemmän huomiota muutaman tuuman näyttöihinsä, kuin itse elokuvan tapahtumiin.

Miksi ne istuivat siihen? Tekikö ne sen tahallaan... istuivat juuri minun viereeni? Olenko vainoharhainen? Ehkä. Olenko raivoissani? Hell yeah! Sanonko mitään? No en tietenkään! Ei kiinnosta kuunnella näsäviisaita kommentteja lopuelokuvan ajan. Pientä tyydytystä saan kuvitellessani kuinka takavarikoisin luurit ja tanssisin salsaa niiden päällä.

NO! CELLPHONES! UNDERSTAND?!!
Toisaalta, ehkäpä luuririippuvaisille voitaisiinkin järjestää omia näytöksiä à la Vauvanäytökset, joissa nämä voivat olla kiinnittämättä elokuvan tapahtumiin minkäänlaista huomiota sielujensa kyllyydestä.

5.4.2012

TED Talks

Usein olen törmännyt termiin TED Talks, mutta en koskaan vaivautunut selvittämään mistä itse asiassa oli kyse. Sitten kuulin muutamien kiinnostavien ihmisten osallistuneen puhujina näihin TED talk tapahtumiin ja päätin selvittää mistä on kyse.



TED on lyhenne sanoista Technology, Entertainment, Design ja sen ajatuksena on jakaa kiinnostavia ajatuksia samanmielisille ihmisille. Hämmästyin, kun luin organisaation sivuilta että se on perustettu jo vuonna 1984. Vuosittain järjestettävissä TED konferensseissa puhujina on tieteen, taiteen, viihteen, politiikan, teknologian ja monen muun aihealueen osaajia.

TED:n kotisivuilla löytyy valtava määrä, yli 1000, videotaltioitua TED Talk esitystä joiden seurassa aika kuluu huomaamatta. Varoituksen sana, TED Talk voi aiheuttaa riippuvuutta! Myös ipad/iphone ja Androidi -laitteille on saatavilla hieno TED Talks appsi.

Tässä muutamia suosikkejani
Ohjaaja/ käsikirjoittaja Andrew Stanton (Wall-E, Nemoa etsimässä) puhuu tarinankerronnasta.

J.J. Abrams (Alias, Lost, Super 8) kertoo, miksi mysteerit kiinnostavat häntä

29.1.2011

Blogimiitti

Eilisilta kului erittäin miellyttävästi elokuvablogaajien kesken. Koossa olivat Elokuvablogin Päivi, Geek Is The New Blackin Mikaela, My Movie Blogin Tiina, Domino -blogin Anzi,  Cinefiliaan Jutta, Silent All These Yearsin Reiska, Twilight Colan Bubble, No You Girls Never Know -blogin Lauri sekä Leffablogin Jouko. Meinasin myöhästyä pahasti tapaamisen alusta, mutta kieli vyön alla juosten ehdin Helsingin Sofian kadulla sijaitsevaan ihastuttavaa Kino Engeliin, jossa saimme nähdä Cinema Mondon järjestämän ennakkonäytöksen Graham Greeniin romaaniin perustuvasta uudelleen filmatisoinnista Brighton Rock.

Tämän jälkeen siirryimme ravintola Amarilloon, jossa seuraamme liittyi Disneyn, Future Filmsin, FS-Filmin, Sandrew-Metronomen ja Nordisk-Filmin edustajat. He kertoivat tulevista elokuvista ja tapahtumista ja listalta löytyi monta kiinnostavaa elokuvaa, jotka olisivat mahdollisesti muutoin menneet minulta ohitse! Lisään ne pian Elokuvat 2011 -listalleni. Nämä ihanat ihmiset toivat meille myös kivoja tuliaisia, ja sain mukaani muun muassa kivan pinon DVD -elokuvia, joten minun on turha inistä, että ei olisi mitään katsottavaa.

Ruoan ja juoman lomassa käytiin kiihkeitä keskusteluita mm. siitä olisiko Nolan ansainnut Oscar ehdokkuuden, pilaavatko Director's Cut -versiot elokuvan ja mikä on kauhuelokuvien tilanne tänä päivänä... aihe, josta suljin suuni tiukasti.

Erittäin hauska ilta ja toivottavasti pian uusiksi!

23.11.2010

Sekalaasta

Nyt alkaa viikonlopun jälkeen päästä taas normaaliin yö/päivärytmiin ja täytyy ehdottomasti kiittää pikkujoulujemme ihania sponsoreita! Olo oli kuin lapsella jouluna, kun kävi lävitse kaikkia ihanuuksia, mitä oli lahjapusseistamme löytyi. Kiitos siis, Eero Kilpiäinen Oy, Koruharakka, Fazer, Paulig, KeuneNanso, Disney, Tigi ja Sandrew Metronome

Vielä vinkkaus muutamassa blogissa oleviin arvontoihin!
Kroonisesta suklaajoulukalenterin puutteesta kärsivät voivat osallistua sellaisen arvontaan tiski -blogissa. Myös Tiinan My movie Blog -blogissa on arvonta, jossa voi voittaa maailman sisäsiisteimmän pikkukoiran... niin siis koira ei ole oikea, mutta älyttömän söpö ja tuttu Due Date -elokuvasta :). Mikaelan blogissa taas on meneillään The Town -elokuvaan liittyvä kilpailu.

22.11.2010

Voihan viikonloppu!

Niih... sehän meni jo ohitse kovin nopeasti, mutta kaikkea mahdollista kivaa siihen mahtui. Lauantaina pääsin ilokseni (kun pääsin ensin alkupaniikkijännityksen ylitse) tapaamaan useita lukemieni blogien kirjoittajia, kun noin 30 lifestyle-, muoti- ja elokuvabloggaajaa kokoontui yhteen Alppilan Baaribaariin/ Raitabaariin viettämään pikkujoulua. Todella, TODELLA iso kiitos Bubblelle, Mikaelalle, Anzille, Päiville, Heidille ja kaikille muille järjestäjille jotka jääneet tästä listasta. Ilta oli ikimuistoinen! Hauskaa oli myös tavata Tiina, Jutta, Salka ja Sofia. Olisi ollut hauska jutella useammankin ihmisen kanssa, mutta kun Helsingin yleiset eivät jousta liikennöinnissä, edes tällaisen tapahtuman vuoksi.

29.10.2010

Pop Culture Happy Hour Shout-out(ish) - a.k.a. Squeeze the end cap

Sain anonyymiltä (sinultako viljaneiti?) kommentin liittyen Podcast-pick osioon, jossa kirjoitin Pop Culture Happy Hour -podcastista. Ohjelman tekijät olivat saaneet ystävältään linkin blogikirjoitukseeni ja he olivat yrittäneet kääntää sitä Google Translaten avulla englanniksi, mielenkiintoisin seurauksin :).

Nauroin kyyneleet silmissä, kun kävin itse testaamassa käännöstä GT:ssä ja sitten kuuntelin uusimman jakson, jossa kirjoitus mainitaan. Täytyy meilata heille ja kertoa, etten yrittänyt solvata  heitä, vaan oikeasti pidän heidän podcastistaan. Maininta on uusimmassa jaksossa ja alkaa kohdasta 1.14.

EDIT 7.11.2010
Sekä minä, että Viljaneiti saatiin uusi maininta seuraavassakin jaksossa. Tällä hyvän olon hehkulla kestää läpi ensi viikonkin :). Linkki jaksoon (alkaa kohdasta 30.25).

19.10.2010

Viisi syytä... miksi minusta ei tullut isona...

1. Tähtitieteilijää
Hurahdin 12 -vuotiaana tähtien tuijotteluun. Seisoin pihalla pitkiä aikoja talven pimeinä iltoina taivaalle tuijotellen, yrittäen paikantaan tähtikuvioita. Vanhempani veivät minut käymään Lahden tähtitornilla, joka oli totaalinen antikliimaksi. Paukkuvana pakkasyönä tuijottelimme kaukoputkella mahdollisimman kaukaisia valopisteitä, jotka näyttivät samalta kuin mikä tahansa tähti jonka kykenin näkemään paljain silmin. Siis valopisteeltä. Sitten tajusin, että jos haluaisin tehdä tähtitieteestä ammatin, minun pitäisi petrata matikan ja fysiikan numeroita.... nii-in juuri siihen se kaatui. Sitä paitsi, tähdet olisivat varmasti menettäneet osan mystisyydestään, jos olisin joutunut kutsumaan niitä nimillä kuten 158KH-X294.

























2. Hävittäjälentäjää
Olen liian lyhyt. Se on ainoa syy. Ihan oikeesti. Not.

3. Elokuvaohjaajaa
Minulla ei ole sen vaatimaa auktoriteettia. Kun olisin sanonut, että nyt kuvataan, kaikki olisivat lähteneet pitämään kahvitaukoa. En myöskään halunnut itselleni vatsahaavaa. Kuka tietää, ehkäpä sitten kun olen kasvanut vielä hieman enemmän aikuiseksi :).

4. Näyttelijää
Esiintymiskammo. Ihan kamala.

5. Lottovoittajaa
Siihen olen pyrkinyt jo herkästä 10 -vuoden iästä. Ei vielä ole toteutunut. Toivossa elän yhä. Mutta oikeesti. Kyllä mä mieluummin olisin halunnut hävittäjälentäjäksi, mutta kun satun olemaan pasifisti... ja mä hävitän mun kotiavaimetkin ihan tarpeeksi usein.

You tell 'em Jed

Tämänhetkinen keskustelu homoseksuaalisuudesta on nostattanut raivostuneita mielipiteitä puolella jos toisella. Aiheesta on kirjoitettu useissakin seuraamissani blogeissa niin älykkäästi, että en keksi niihin mitään lisättävää.

Jethro Bartlet, West Wing -sarjan fiktiivinen Amerikan presidentti viittasi älykkäästi siihen, miten jotkut vetoavat raamattuun, kun väittävät homoseksuaalisuutta synniksi, unohtaen sopivasti niin monet muut seikat, jotka raamattu myös tuomitsee.

25.9.2010

Don Rosan nimmarin metsästys

24.9.2010

Lähdin töistä ajoissa, jotta ehtisin jonottamaan ankkataiteilijan nimikirjoitusta Suomalaisesta kirjakaupasta.

24092010_jonon pää

Saavuin paikalle vartin yli neljä, eli toivottoman myöhään. Kun kävelin ostamani kirjan kanssa jonoa pitkin etsien sen päätä, epäusko kasvoi kasvamistaan. Kun löysin lopulta jonon hännän, mietin onko tässä mitään järkeä. Vain suomalainen sisu sai pysymään jonossa ja ajattelin siinä seisomisen olevan hyvä hetki kasvattaa luonnetta ja kärsivällisyyttä.

24092010_hieman edetty 24092010_vielä lähempänä

Eteneminen oli tuskastuttavan hidasta ja kolmen vartin aikana edettiin noin 10 metriä!

24092010_jo kaivokujalla 24092010_too late

Jossain vaiheessa jono alkoi liikkumaan jo nopeammin ja kaikki tuijottivat kelloja hermostuneina, ehtiikö, ehtiikö... No ei ehtinyt.

Olin noin viiden metrin päässä ovista, kun ne suljettiin. Otti TODELLA päähän, mutta ymmärsin toki, että Rosalla oli seuraava kirjoitusrupeama Vantaalla, eikä hän ole mikään kirjoituskone. Mietin hetken kannattaisiko yrittää seuraavana päivänä uudestaan Akateemisella... No tottakai!

25.9.2010

25092010_akateemisen jonoOlin paikalla Akateemisella klo 9.45. Don Rosan oli tarkoitus aloittaa nimikirjoitusten kirjoittaminen kello 12.00. Minulla oli korkokengät jalassa. Big mistake, huge! Muistin jalkineeni vasta kun olin jo ehtinyt metroasemalle. Well, too bad. Päätin, että nyt vain on purtava hammasta ja kestettävä.

Yli kahden tunnin jonotusaika tuntui etukäteen aika kamalata, kunnes tajusin paikalle saapuessani, että olen vain noin 10 metrin päässä jonon alkupisteestä. Olin saapunut paikalle juuri yhdennellätoista hetkellä, sillä jono alkoi kasvaa klo 10.00 alkaen todella nopeasti ja oli lopulta Aleksanterinkadun päässä asti, Kolmen Sepän -patsaan kohdalla.

Jonkin aikaa lueskelin ostamaani Ankka-albumia, mutta sitten ryhdyin juttelemaan edellä jonottavan tytön ja Vaasasta asti matkustaneen Jonin ja hänen isoäitinsä kanssa. Isoäiti taivasteli koko touhua ja sanoi, ettei ymmärrä touhotusta yhdestä sarjakuvapiirtäjästä. Kysyin onko hän koskaan lukenut yhtäkään Rosan tarinaa ja kun hän myönsi ettei ollut, aloimme heti käännyttämään häntä Rosa faniksi. Olisi hauska tietää onnistuimmeko.

Kun H-hetki lähestyi, tunnelma alkoi sähköistyä ja kun Rosa käveli kirjoituspaikalle, jokainen silmäpari seurasi miestä kuin janoinen vesilasia. Kun itse pääsin Don Rosan kohdalle, "isoäitimme" huudahti, että hänen piti ottaa minusta ja Rosasta kuva. Ankkataiteilija oli hetken hämmentynyt suomenkielisestä sanavaihdosta ja kysäisi vieressä olevalta Akateemisen henkilökunnan jäseneltä "What just happened". Kun hänelle selitettiin tilanne, aurinkoinen hymy valaisi miehen kasvot ja hän signeerasi kirjani ja kätteli minut (kuten jokaisen nimikirjoituksen hakijan). Kaikki järkevät sanat katosivat päästä ja ne hienot kiitospuheet niiden mukana. Onnistuin vain puristamaan miehen kättä vakaasti ja sanomaan, "Thank you VERY much". Just! No siinähän oli tietysti koko ajatuksen siemen, mutta olisin halunnut kiittää häntä vähän laajemmin, kuin pelkästä nimmarista ja kädenpuristuksesta. Joni oli onneksi ehtinyt nappaamaan minusta ja Rosasta kuvan, jossa ikävä kyllä näytän aivan isoäidiltäni (minkäs geeneilleen voi).

Täytyy myöntää, että tuskin viitsisin jonottaa tuntikausia KENENKÄÄN muun nimikirjoitusta, en edes hollywood-tähtien. Kullakin on omat idolinsa ja minun on Don Rosa.

25092010_NIMMARI

9.7.2010

Life in a Day - elokuvaprojekti, jossa ohjaajana olet SInä

Hei kaikki, ottakaa videokameranne esiin 24.7. ja kuvatkaa omaa elämäänne päivän ajan, näin pyytävät Ridley Scott ja Kevin McDonald. Miesten ajatuksena on tuottaa dokumentti joka koostuu ympäri maailmaa erilaisten ihmisten kuvaamista videoista elämästään heinäkuun 24. päivänä. Youtuben kautta aloitetussa kampanjassa kerrotaan, että kiinnostavimmat ja erikoisimmat videot koostetaan dokumenttielokuvaksi ja kantaesityksensä elokuva saa ensi vuoden Sundance -elokuvafestivaaleilla. Nyt kenellä tahansa on mahdollisuus päästä Ridley Scottin tuottamaan elokuvaan.


29.11.2009

Miksei se mene niin kuin elokuvissa?

Kun olen pahalla päällä, maailma potkii päähän tai olo on muuten melankolinen, menen usein elokuviin tai kaivan hyllystä jotain asiaan sopivaa. Mikä onkaan fiilis elokuvan päätyttyä? Tyytyväinen? Seesteinen? Onnellinen? Kyllä, hetken ajan. Sitä seuraava mielialan romahdus onkin sitten sitä kauheampi. Huonoin elokuvavalinta mielen ollessa synkkä, on romanttinen elokuva, siis sellainen, jossa on onnellinen loppu. Ei siis mikään Love Story. Miksi sitä pitää mennä vääntämään veistä haavaan ja hieromaan sille suolaa. Kaikki elävät elämänsä onnellisesti loppuun saakka, Happily-doo-daah-Ever-After.

Oikea resepti on elokuva joka ei lopu onnellisesti, jonka katsottuasi voit todeta, että ainakin jollakin menee huonommin kuin sinulla. Toisena vaihtoehtona ovat elokuvat, jotka itkettävät, mutta jättävät jälkeensä positiivisen jälkimaun, à la Unelmien kenttä. Näin saat itkettyä pahan olon pois, mutta fiilis on toiveikas.

Miksei se tarinan sankari tajua, että täällä minä olen, kotonani. Tule vaan ja soita ovikelloa. Onko se niin vaikeata? ... Niin, no. Tuollaista juonta tuskin kukaan itseään kunnioittava käsikirjoittaja kirjoittaisi. Jotain rajaa elokuvissakin.

Luoja mitä marmatusta!

24.8.2009

I'm addicted to Bodypump

Not because of the exercise, but because of the guy doing push-ups in front of me.

22.6.2009

Finland is closed, keep out!

Ihan oikeasti hei! Kaikkiin suomen matkailuoppaisiin ja matkailusaiteille tulisi kirjoittaa isoin kirjaimin "SUOMI SULJETTU JUHANNUKSENA. TURISTIT PYSYKÄÄ POISSA!"

Tuntuu siltä, että Juhannuksen aikaan törmään turisteihin useammin, kuin muutoin kesäaikaan. Reppanat kun hortoilevat pitkin katuja kuin eksyneet lampaat, kurkistellen pimeisiin liikeikkunoihin etsien jonkinlaisia elonmerkkejä.

turisti

Perisuomalainen luonteeni, joka tahtoisi selitellä ja hyvitellä omituisuuksiamme, haluaisi selvittää jokaiselle rassukalle, että eivät kaupungit ja kylät täällä pohjolassa normaalisti tyhjene näin totaalisesti. Ainoastaan Juhannuksen aikaan.

Olin Jussina vanhempieni luona ja käväisimme Lahdessa aattoaamuna. Istuessamme eräässä keskustan kahvilassa, ajoi sen eteen turistibussi täynnä australialaisia ja amerikkalaisia matkailijoita. Hyvin väsyneen näköinen matkanjohtaja tuli kysymään kahvilan kassalta olisiko Lahdessa MITÄÄN turistikohdetta, joka olisi auki.

Matkalaiset olivat jo käyneet suljetulla vesitornilla ja Sokos-hotellikin oli kiinni. Näppärä kassatyttö otti kännykän käteensä ja soitti ilmeisesti Lahden hiihtomuseoon, josta selvitti mäkihyppytornien aukioloajan (on auki aattona klo 15.00 asti, pääsymaksu 4 euroa/hlö). Selkeällä englannilla hän selvitti tiedot ja ajo-ohjeen matkanjohtajalle ja juoksi vielä ulos näyttämään mihin suuntaan kannattaisi lähteä ajamaan. Erittäin kiitettävää asiakaspalvelua!

Niin kovasti kuin olenkin kiintynyt Lahteen, en jaksa käsittää miten ihmeessä turistit eksyvät sinne. Ajattelin laittaa tähän oheen pari postikorttikuvaa kaupungista, mutta ne olivat niin masentavaa katsottavaa, että en viitsinyt. Niin paljon kun nautinkin kaupunkien kansainvälisestä vilinästä, niin rakkaat turistit, ihan omaa parastanne ajatellen, pysykää poissa täältä Juhannuksen aikaan, tai älkää ainakaan tulko Lahteen.

6.11.2008

Hangonkeksi

Heräsi tänä aamuna ja hetken aikaa muistin vain että jotain upeaa ja uskomatonta oli tapahtunut. Sitten muistin mitä se oli ja hymyilin koko loppupäivän kuin hangonkeksi.

Kuten rouva Obama on todennut, ei hänen miehensä ole mikään messias tai täydellinen ihminen. Tulevalle presidentille on kuitenkin niin valtavat odotukset, että vain ylimaallinen olento kykenisi ne täyttämään. Toivon kaikesta sydämmestäni, että Obama onnistuisi edes osittain kääntämään suurvallan alassyöksyn ja parantamaan Yhdysvaltojen suhteita muuhun maailmaan, Bushin "I'm the king of the f***ing world" hallinnon jälkeen. Saatan olla naiivi (siis olen), mutta haluan uskoa Obaman saavan muutoksen aikaan.
Change, Yes We Can!

5.10.2008

Boom De Yada

Okei, olen täys pehmo, mutta tämä Discovery Channelin mainos saa aina hyvälle tuulelle. Varsinkin viimepäivinä fiilis on ollut matalaakin matalampi ja tämä klippi toimii mainiosti mielialabuusterina. Ajattelin ladata videon mp4 soittimeeni, joten tien päälläkin voin käyttää sitä pick-me-uppina.

15.7.2008

Täysin luvatta

Olen pian muuttamassa ihka ekaan velalliseen kotiini ja päätin, että muutettuani en aio enää hankkia tv-lupaa. Päätös syntyi, kun tajusin etten ole avannut televisiotani pariin viikkoon ja säilynyt siitäkin huolimatta selväjärkisenä. Muistan vielä ajan jolloin elin television ehdoilla. Kaikki menot piti ajoittaa lempiohjelmieni mukaan ja sunnuntaisin vietin videomaratoneja, tuijotellen nauhalta niitä ohjelmia jotka olivat jääneet näkemättä työn, koulun tai jonkin yhtä järjettömän syyn vuoksi.

Saattaa tietysti olla, että televisiota tulee katsottua näin kesäaikaan harvemmin koska tarjonta on niin suppeaa, mutta siltikin asuntoni entinen, tärkein sisustuselementti on menettämässä otettaan minusta. Televisiota käytän nykyään melkein ainoastaan omien elokuvien katseluun. Onhan tv-lupa iso maksuerä, jos omaa telkkariaan käyttää edellisen lisäksi vain säätietojen ja lottorivin tarkastamiseen, varsinkin kun nämä tiedot voin tarkastaa nopeammin netistä.

Luin maanantaina Kauppalehdestä, että digiaikaan siirtymisen seurauksena 80 000 taloutta on lakkauttanut televisiolupansa. Nyt luku kasvaa taas yhdellä. Jätän siis hellät jäähyväiset digiloogiselle televisiolleni. BY-BYE!

You don't own a tv? What's all your furniture pointed at? Joey Tribbiani, Friends

6.4.2008

Julkinen mässyttäminen

Olin lauantaina ystäväni kanssa nauttimassa laiskaa aamua lähikahvilassa, kun viereisestä pöydästä alkoi kuulua äänekästä mässyttelyä. Vilkaisin pöytää, jossa pariskunta pyrki ilmeisestikin puhdistamaan toistensa kitarisoja. Yritimme jättää pariskunnan huomiotta ja jatkaa omaa jutusteluamme. Hetken kuluttua hiljaisuus laskeutui viereiseen pöytään ja kuvittelin pariskunnan siirtyneen kielikontaktista tuijottelemaan toisiaan syvälle silmiin. Helpottuneena kykenin jälleen tarttumaan sämpylääni, kun kuvotus ei enää vääntänyt vatsaani.

Ehdin haukata palan sämpylästäni kun äänekäs maiskutus alkoi jälleen. Yritin huomaamatta peittää pariskunnan puoleisen korvani ja kuulla samalla ystäväni äänen. Sämpylä makaa lautasellani sillä olen menettänyt ruokahaluni. Tilanteesta on syntynyt tahtojen taistelu. Ystäväni kanssa olemme päättäneet, että emme luovuta mukavaa paikkaamme, kaipa pariskunta pian saa tarpeekseen toisistaan. Tätä kärsimystä kestää kaksi tuntia, kunnes rakastunut pari poistuu paikalta.

Minulla ei ole mitään julkisia hellyydenosoituksia vastaan. On ihanaa, kun pariskunnat kulkevat kaduilla käsikkäin, halailevat tai vaihtavat hellän suudelman, mutta äänekäs maiskuttelu, joka muistuttaa enemmänkin seksin esiastetta on minusta soveliaampaa yksityisissä tiloissa. Kuten ystäväni sanoikin, tämän tulisi kuulua jo sivistyssääntöihin. Epäilen, että kukaan kahvilassa ollut nautti esityksestä, vaikka pari itse olisikin saanut tilanteesta kiksejä. He eivät voineet edes vedota siihen, että kyseessä olisi ollut teini-ikäisten näyttämisen innosta, sillä osapuolet olivat noin kolmenkymmenen ja viidenkymmenen ikäisiä.

Ehkä kyseessä oli antropologinen tutkimus?

4.3.2007

Kamerakateutta

Kävin viime viikolla Taidemuseo Tennispalatsissa katsastamassa Robert Doisneau - Pariisin kuvaaja valokuvanäyttelyn ja suomalaisen elokuvan 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn näyttelyn TÄHTITAIVAS - Filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta.

Doisneaun valokuvia katsellessa sitä ihaili miehen kykyä siepata tavallisten ihmisten ohikiitäviä hetkiä filmille. Seinältä luin Doisneaun ajatuksia valokuvauksesta, varsinkin kun kohteena ovat ihmiset. Hänellä ei kuulema ollut koskaan vaikeuksia löytää kuvauskohteita. Miehen mielestä täytyi vain odottaa kärsivällisesti paikallaan ja näytelmän henkilöt ilmestyvät lopulta paikalle. Ei onnistu. Jos jään vain odottelemaan sopivia kuvauskohteita on saldoni tunnin odottelun jälkeen ohi lentänyt pulu ja hypotermia.

Tähtitaivas-näyttelyssä huokailin tähtien potrettigalleriaa ihastellessa. Kyllä suomalaistähdet pesivät mielestäni mennen tullen Gary Grantit ja Monroet. Suomalaiselokuvan kulta-aikana tähdet näyttivät tähdiltä, aina tekoripsistä peroksiidi kutreihin. Mitä on vikaa pienessä pinnallisuudessa, kun on kyse viihdeteollisuudesta. Promootiokuvat olivat itsessään todellisia taideteoksia, valon ja varjon leikkiä. Olisin mielihyvin kiikuttanut kaikki näyttelyn potretit oman asuntoni koristeeksi.

Tällaiset näyttelyt innostavat kaivamaan kameran naftalista ja lähtemään pulujahtiin.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews