Kun Ellsberg oli saanut itsensä vakuutettua, että tämä oli asia, jonka vuoksi kannattaisi mennä vankilaan hän lähestyi muutamia sodan vastaisia senaattoreita, mutta kuten yksi haastatelluista senaattoreista totesi, senaatissa vallitsi pelon ilmapiiri, eikä kukaan uskaltanut laittaa uraansa vaakalaudalle. Seuraavaksi Ellsberg lähesty New York Timesin päätoimittajaa ja lehti alkoikin julkaista dokumentteja. Nixon vaati New York Timesille julkaisukieltoa, jolloin Ellsberg lähestyi muita lehtiä, jotka jatkoivat siitä, mihin Times oli jäänyt. Myös Timesin julkaisukielto mitätöitiin sananvapauden nimissä. Ellsberg piilotteli FBI:ltä mutta lupautui "Amerikan luetetuimman miehen", Walter Cronkiten haastateltavaksi.
Julkaisusta huolimatta Amerikan kansa ei näyttänyt käsittävän raportin tarkoitusta. He ymmärsivät sen, että Yhdysvaltojen johto oli valehdellut kansalle, mutta eivät käsittäneet raportin todellista sisätöä, eli sitä, että Vietnamin sota oli täysin järjetön ja kannattamaton sota. Ellsberg antautui FBI:lle ja häntä vastaan nostettiin syyte mm. salaliitosta ja mahdollinen tuomio olisi 115 vuotta. Nixon päätti, että Ellsbergin uskottavuus tulisi asettaa vaakalaudalle ja valtuutti ryhmän tonkimaan mm. Ellsbergin sairaustietoja. Myös Ellsbergin puheluita salakuunneltiin ilman oikeuden antamaa lupaa. Kaiken huipuksi paljastui, että jutun tuomarille oli luvattu FBI:n johtajan virkaa, jos hän vaikuttaisi jutun kulkuun. Näiden seikkojen vuoksi kaikki sytteet Ellsbergia vastaan hylättiin. Ellsberg tunnetaan nykyäänkin poliittisesta aktiivisuudestaan, mm. Irakin sodan vastustajana. Hyvä dokumentti, suosittelen lämpimästi. Melkein yhtä tiivistunnelmainen, kuin Presidentin Miehet.
★★★1/2 | ||
Vuosi: | 2009 | |
Ohjaus: | Judith Ehrlich, Rick Goldsmith | |
Pääosissa: | Peter Arnett, Ben Bagdikian, Ann Beeson |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti