Trailer trash - Man of Steel

Tulossa teattereihin 26.6.

Arvostelussa - Croodit (2013)

Tube channel surfing

Bored Shorts Tv - Kid Snippets

Arvostelussa - Vieras / The Host (2013)

Elokuvavuosi 2013

Vuoden must see -lista alkaa täyttyä

17.12.2006

Outo valoilmiö

Kun viikkotolkulla pilvet ovat roikkuneet taivaalla estäen auringon paisteen, alkaa ihmisen mieli mustua. Kun aurinko sitten suvaitsee näyttäytyä edes hetkeksi pilvenraosta alan käymään ylikierroksilla. Ulkopuolisesta saattaa vaikuttaa siltä, että olisin nauttinut mäyräkoirallisen redbullia tai tyhjentänyt pannullisen espressoa, mutta elimistöni reagoi auringonpaisteeseen paremmin kuin mihinkään kofeiini trippiin.

Suomessa asuu kaksi kansaa. Kesäinen ja talvinen. Entinen Etelä Afrikasta suomeen muuttanut opettajani oli aikoinaan saapunut suomeen synkimpään vuodenaikaan ja luonut sen perusteella kuvan suomalaisesta luonteesta. Kesän tultua hän hämmästeli, että ovatko nämä edes samoja ihmisiä, jotka katuja tallaavat.

Kesäisin väki rynnistää pihalle mönkimään maata, käristämään nahkaansa tai istumaan bulevardeille. Kun syksy loskakeleineen saapuu, väki vetää olkapäät korviin ja pakenee sisätiloihin. Kun aurinko taas pitkästä aikaa näyttäytyy, tapahtuu jälleen äkkiryntäys ulkotiloihin.

Myös käytöstavat eri vuodenaikoihin eroavat toisistaan. Kun kesäaikaan tönäiset tahattomasti vastaantulijaa, pyytelevät molemmat osapuolet vuolaasti anteeksi. Kun sama tapahtuu pimeimpään vuodenaikaan vaihtavat osapuolet murhaavia mulkauksia ja jupisevat itsekseen kaiken-maaliman-idioteista (GrrrRAUH!).

2.12.2006

Joulukalenteri

Väkersin omaksi ja muutaman ystävän iloksi Flash-joulukalenterin ja ajattelin, jotta voisihan sitä laittaa tännekin linkin.

Joillakin on ollut vaikeuksia saada kalenteria toimimaan Explorerissa, jos Activexia ei ole valtuutettu. Esim Firefoxilla ei ole ollut ainakaan vielä vaikeuksia.

... ja kyllä ensimmäisestä luukusta löytyy heti kirjoitusvirhe!

Kalenteri on aika raskas, joten kannattaa klikata linkkiä ja antaa sivun latautua (käydä välissä vaikka lenkillä).

Joulun odotusta.

24.11.2006

Palvelua kiitos!

Olin viime viikon lauantaina kaupungilla sisareni kanssa ja nälkä pääsi yllättämään. Unionin kadulta Forumiin siirtynyt Colorado on ollut yksi lempipaikoistamme yhden ainoa seikan vuoksi... Frozen lime margaritat! Ehdottomasti kaupungin parhaat. Ruoka on kohtuullista ja ranskalaisia on annoksissa aina tarpeeksi. Palvelu on aina ollut kuitenkin ravintolan heikko kohta. Jo aiemmin Unioninkadulla ollesssa ravintola meni aina täysin sekaisin, kun porukkaa oli kiinteistössä enemmän kuin asiakaspaikkoja. Baaritiskin alue (joka oli järkyttävän kapea) oli ahtautunut täyteen ihmisiä, jolloin henkilökunta ei päässyt kulkemaan keittiöstä ruokailualueelle, eikä ruokaileva asiakaskunta päässyt kylpyhuoneeseen. Tästä seurasi yleensä se, että ruokasali oli täynnä joko nälkäisiä ja kiukkuisia asiakkaita tai jalat ristissä kykkiviä ja kiukkuisia asiakkaita.

Ravintolan siirryttyä Forumiin, ravintolatila ja asettelelu oli ehkä ajateltu tällä kertaa paremmin, mutta emme päässeet koskaan todistamaan tätä. Menimme paikan päälle pahimpaan lounasruuhkan aikaan, joten paikka oli tupaten täynnä. Paikansimme henkilökuntaa ja kysäisimme onko ravintolassa yhtään tilaa kahdelle nälkäiselle. Henkilökunta ilmoitti että tällä hetkellä ravintola oli täynnä. Uskaltuduimme kysymään, osaisivatko he arvioida kuinka kauan kestäisi, jos jäisimme odottamaan. Nuori tyttö pyrähti keittiön puolelle ja kuulin hänen kysyvän hämmästelevällä äänen painolla joltakin, "mitä nyt, kun noi haluu oottaa". Tyttöä ei tämän jälkeen näkynyt. Saatoin kuvitella kuinka hän kyyristeli keittiön oven takana toivoen, että me häipyisimme paikalta mahdollisimman pikaisesti. Keskitimme kaiken huomiomme kahteen muuhun ravintolan työntekijään, jotka seisoivat edelleen kassalla. He pyrkivät kaikin tavoin olemaan huomaamatta meitä, joka on melko vaikeaa kun ottaa huomioon, että seisoimme noin 50 cm etäisyydellä heistä ja harjoitimme tiivistä tuijotustekniikkaa. Lopulta kyllästyimme tehottomaan toimintaan ja päätimme siirtyä viereiseen Hesburgeriin, josta sentään sai palvelua.

Missä tahansa muussa ravintolassa, jossa ruokasali on ollut täyteen pakattu on henkilökunta aina ilmoittanut, että voimme jäädä odottamaan pöydän vapautumista ja laittanut odottavan asiakkaan listalle. Coloradossa on nykyään mukava baari, johon osaava henkilökunta olisi osannut meidät ohjata. Tämä oli kuitenkin selvästi liian vaativa tehtävä. Jos odotusmahdollisuudet ovat huonot, (lue: pääsette pöytäänne noin kahden tunnin kuluttua) voisi myös tästä ilmoittaa.

Toivon, että henkilökunta tulee parantamaan asiakaspalvelukykyään jotten joutuisi heittämään hyvästejä Lime margaritoille ... huokaus!

17.11.2006

Whose line is it anyway?

Syksyllä olleen Art goes kapakka-tapahtuman aikaan Impro-ryhmä Stella Polaris järjesti ravintola Elitessä ilmaisen, noin tunnin pituisen näytöksen, jota päätimme siskon kanssa mennä katsomaan, kun oli muutenkin nälkä. Oli hyvä, että olimme ehtineet kaluta pääruoat ja siirtyä jälkiruokiin siinä vaiheessa, kun ryhmä aloitti esityksen, sillä syömisestä ei olisi tullut mitään nauraa räkättäessä. Esitys koostui hulvattomista lauluista ja sketseistä, jotka ryhmä improvisoi yleisön avustuksella. Esityksen jälkimainingeissa päätimme mennä ostamaan heti seuraavana päivänä liput ryhmän esitykseen. Ohjelma lehtisessä oli kaikenlaisia esitystyyppejä, lyhyistä sketseistä koostuvia esityksiä, sekä kokonainen näytelmä. Ostimme liput näytelmään ja lippu poltteli taskussa kuukauden verran nostattaen ennakko-odotuksia ylimaallisiin sfääreihin. Noh, eipä olisi kannattanut.

Esitys alkoi samoin, kuin Eliten ohjelmassa, yleisöltä pyydettiin tyyli ja aloituspaikka jonka jälkeen näyttelijät improvisoivat näytelmän. Esityksessä oli hetkensä ja pari kertaa nauratti oikein kunnolla, mutta nämä hetket jäivät ikävän harvoiksi. On kovin vaikeaa venyttää yhtä ideaa puoleentoista tuntiin, varsinkin jos samalla pitää miettiä kuumeisesti mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Improvisaatio on mahtava viihdelaji, kun osaa lopettaa ajoissa. Tässäkin näytelmässä loppua kohden jutut alkoivat kiertää jo vesirajan alapuolella ja katsojista henki kiusaantunut tunnelma.

Näytelmän jälkeen tuli mieletön ikävä Neil Hardwikin 90-luvun alussa tuottamaa Nyhjää tyhjästä-sarjaa, jossa joukko näyttelijöitä mm. Ulla Tapaninen ja Mikko Kivinen improvisoivat sketsejä ja lauluja yleisön antamien aiheiden ja tyylien mukaan. Jokaisessa jaksossa oli vähintään pari loistavaa ideaa ja sarjaa katsoessa elovuosia lisääntyi roppakaupalla.

Hardwik oli varmasti keksinyt idean pari vuotta aiemmin Briteissä aloittaneesta Whose line is it anyway-sarjasta ja jota jatkettiin myöhemmin Yhdysvalloissa Drew Careyn juontamana. Kalastelin Youtubesta sarjan sketsejä ja niitä katsellessa pahin Nyhjää Tyhjästä ikävä alkoi hellittää.

Nykyään kun televisiosta pusketan kaiken maailman P***a uusintoja, voitaisiin kaivaa arkistojen uumenista uusinta esitykseen Hardwikin loisto tuotos tai jospa mies saataisiin houkuteltua tuottamaan päivitetty versio Nyhjäisystä, joka on mielestäni yksi parhaista suomalaisista (vai pitäisikö sanoa suomalais-brittiläisistä) viihdeohjelmista.

11.11.2006

Raamattuni, IMDB

Minun pyhä kirjani, tai oikeammin nettisaittini on loputtoman tiedon lähde, Internet movie database. Kun ystäväni erehtyi kysymään minulta eräänä päivänä, kuka oikein on John Leguizamo hyökkäsin koneelleni ja naputelin IMDB:n hakuun miehen nimen jonka jälkeen tukahdutin rakastavasti ystäväni tietotulvaan miehen rooleista ja biografiasta. Väliin ystäväni henkäisi, että oli vain halunnut tietää minkä näköinen tämä mies on, jolloin klikkasin miehen sivuilla oleen valokuvagallerian auki. Ryhdyin paasaamaan saitin mahtavuudesta suuremmalla intohimolla, kuin pastori Leppänen sunnuntai saarnaansa. Päätin hellittää siinä vaiheessa, kun kaverini oli käpertynyt nurkkaan lasittunut katse silmissään.

Olen ollut aina kiinnostunut leffojen taustalla tapahtuvista asioista, joten elokuvien sivuilla olevilla Trivia linkeillä on riiputtava vaikutus minuun. Voisin istua tuntikausia koneen ääressä surffaten eri näyttelijöiden ja elokuvien sivuilla imien itseeni täysin tarpeettomia faktoja. Mikseivät matemaattiset kaavat voi jäädä päähän yhtä helposti?

17.10.2006

Who? Doctor Who

Elämässäni on nyt uusi mies ja hän tulee käymään joka sunnuntai kello kahdeksalta. Olen täysin hurahtanut Brittiläiseen ikoniin nimeltä Doctor Who. Tohtori-kuka-mikä on todellinen Britti instituutio. Sarja pyöri BBC:llä uskomattomat 27 vuotta (1963-89) ja nyt sarja on herätetty uudelleen henkiin. Briteissä jo kaksi vuotta pyörinyt uusi sarja on ollut todellinen hitti ja suomessahan sarjaa alkoi näyttää YLE 2.

Sarja on brittien mukaan perhesarja. Englantilaislapset ovat ilmeisesti kovahermoista sakkia, sillä jotkut jaksoista ovat saaneet minut ryömimään sohvan taakse ja imemään peukaloa. Sarjassa Tohtori, joka on Aikaherrojen (time lords) viimeinen edustaja, matkaa halki universumin ja ajan tupsahtaen yllättävän usein Lontoon Cardiffiin, josta hän löysi matkakumppanikseen 19 vuotiaan Rose Tylerin.

Sarja on sekoitus älyvapaata skifiparodiaa, draamaa ja komediaa. Hyvin usein sarjassa on myös kammottavia piirteitä ja kerran jos pari olen seurannut sarjaa tippa linssissä. Sarjaa on kovin vaikea asettaa tiettyyn muottiin. Se on täysin luokittelematon!!

Olen nähnyt molemmat tuotetut uudet kaudet ja voin vain suositella.

27.9.2006

Signs of Life

Olen kärvistellyt alkuviikon flunssan kourissa ja mökkihöperyys ei ole ollut kaukana. On täysin mahdotonta vain maata peiton alla tekemättä mitään. Joko tietokone vetää puoleensa kuin magneetti tai minuun iskee inspiraatio kokata kaikkia niitä reseptejä, joita on tullut kerättyä kaiken maailman naisten lehdistä. Juu'u, on todella ruokahalua herättävää ajatella minua kokkaamassa räkä nenästä valuen. No eilen iski sitten se lopullinen uupumus joten annoin periksi ja kaaduin sänkyyn.

Hankin kesällä vihdoin Poets of the Fallsien ensimmäisen albumin Signs of Life, mutta nykyään on vaikeaa vain pysähtyä ja kuunnella ostamiaan levyjä. On paljon helpompaa vain heittää vanhoja tuttuja kappaleita mp3 soittimeen ja antaa musiikin tulvia muuta puuhaillessa.

Nyt voin vain sanoa että luojan kiitos minuun iski syysflunssa. Juu ihan tosi, voin sanoa tämän lähes 100 prosenttisella rehellisyydellä. Ennen sänkyyn kaatumista laitoin stereoihin Signs of Lifen ja jouduin lähes nirvanaan. Olin tietenkin kuullut aiemmin bändiltä radiosoitossa Late goodbyen, Liftn ja Carnival of Rustn, jotka kaikki ovat mahtavia kappaleita, mutta Poets of the Fallsien ensilevyllä olevat kappaleet ovat kaikki, jos nyt eivät sataprosenttisen täydellisiä, niin kuitenkin hyvin lähellä sitä.

Tähän astisen elämäni aikana olen kuullut monia loistavia kappaleita, jotka pistävät lantiot heilumaan ja jäävät koko hemmetin päivän ajaksi päähän soimaan, mutta useimmissa niistä on ollut päälleliimattu ja tehtailtu maku. Vain harva artisti tai kappale on todella pysäyttänyt. En ole ennen ymmärtänyt ihmisiä jotka ovat paasanneet jostain elämää mullistavasta musiikkikokemuksesta, mutta nyt tiedän mistä olen jäänyt paitsi.

En voi painottaa tarpeeksi, kiitos syysflunssasta.

18.8.2006

Lapsettaa

Vaikka ikää onkin kerääntynyt ihan kiitettävästi ja äskettäin kärsin jälleen yhden vuosipylvään ohittamisesta, ei se näytä vaikuttavan erityisesti omaan henkiseen ikääni. Rakastan huvipuistoissa käyntiä, voisin viettää Linnanmäellä vaikka kokonaisen päivän juosten Vekkulan ja vuoristoradan väliä, hankkiutuen sokerihumalaan hattaroita ahmimalla. Rakastan uimista, siis pullikointia, sukeltelua ja laiturilta hyppimistä, en 50m altaan päästä päähän kauhomista. Talvisin pitää päästä luistelemaan ja pulkkamäkeen ja kesäisin puistoon heittelemään frisbeetä.

Luulisi että iän kertyessä moiset lapsellisuudet karisivat ja nauttisin ennemmin istuskelusta viinibaarissa, punaviiniä siemaillen, käyden syvällisiä keskusteluita yhtä syvällisten ja vakavien aikuisten kanssa, joiden mieleen ei juolahtaisikaan laskea räkä poskella liukurilla Kaivopuistossa.

Luojan kiitos näin ei ole asian laita. Oikeastaan mitä enemmän ikää kertyy, sitä vähemmän nolottavalta tuntuu, kun puuhastelen ns. lapsellisia. Teini-ikäisenä olisi tullut ennemmin kuolema jos olisin käyttäytynyt... no ikäni mukaisesti.

VAU! Ulkona sataa kaatamalla! Taidanpa pistää uikkarit päälle ja mennä juoksemaan pari kierrosta talon ympäri.

8.8.2006

Arvostelussa: Superman Returns (2006)

Kävin eilen katsomassa Superman Returns elokuvan. Vau, leijun vieläkin noin sentin korkeudella lattiasta. Kesäni on pelastettu. Elokuva oli lähes juuri sellainen, kuin toivoinkin. On varmasti vaikeaa yrittää luoda elokuvaa, joka perustuu sarjakuva hahmoon ja vältää se ettei elokuva tuntuisi .. no sarjakuvamaiselta kuten kävi Fantastic Four-elokuvan kohdalla.


Vaikka elokuvaa katsoessa tietää aivan hyvin, että kyseessä on satu; todellisessa elämässä eivät sankarit lentele ympäriinsä (varsinkaan spandexeissa) pelastamassa ihmispoloja, eivätkä hullut psykopaatit pyri luomaan uusia mantereita. Silti katsoja ei kyseenalaista lentävää sankaria, koska tunteet ja ihmiset elokuvassa tuntuvat niin todellisilta.

Brandon Routh on Supermanina/Clark Kentinä on loistava. Clarkin epävarma kömpelyys ja Teriksen karisma luontuvat mieheltä täydellisesti. Kammottaa ajatella että osaan harkittiin vielä muutama vuosi sitten Nicolas Cagea (yääk!). Kun katsoin Routhia Supermanin asussa näin todellakin aidon Teriksen. Päähäni ei hetkeksikään pälkähtänyt ajatus, kuinka koomiselta näyttääkään kun aikuinen mies on pukenut alushousut spandexiensa päälle.

Kate Bosworth on loistava rakkauteen pettyneenä ja katkeroituneena naisena, joka ei osaa suhtautua entisen rakkaansa paluuseen. Loisella on noin viisivuotias poikalapsi ja suhde Daily Planetin päätoimittajan pojan Richard Whiten kanssa (James Marsden). Supermanin paluu heittää kuitenkin naisen tunteet täysin sekaisin. On helppo ymmärtää, ettei Lois tajua kolleegansa ja Teriksen olevan sama henkilö, sillä hän ei juurikaan noteeraa Kentiä. Lois yrittää vakaasti uskotella itselleen ettei hänellä voisi koskaan olla tulevaisuutta supersankarin kanssa, ja pienen lapsen äitinä tarvitsee rinnalleen vakaan miehen, joka on aina paikalla.

Kevin Spacey Lex Luthorina on sopiva sekoitus hullua tiedemiestä ja kylmäveristä roistoa. Spacey pesee mennen tullen Gene Hackmanin Luthorin aiemmissa elokuvissa. Hackman ei koskaan aiheuttanut minulle kylmiä väreitä ja loi Luthorista vain kuvan sekopäisenä diivana. Spacey on myös hullu, mutta kylmäverisesti.

Elokuvan juoni ei ole kovinkaan originelli, mutta hahmot ja ihmissuhteet ovat elokuvan suola. Kuinka maailma ja Teräsmiehen läheisimmät ihmiset suhtautuvat kauan kadoksissa olleen sankarin paluuseen. Elokuva oli kaikkea sitä mitä toivoin Pirates of the Caribbean elokuvalta ja vältti ne karikot, joihin PotC osui ja upposi.

★★1/2
Vuosi:2006
Ohjaus:Bryan Singer
Pääosissa:Brandon Routh, Kevin Spacey, Kate Bosworth


28.7.2006

Arvostelussa: Pirates of the Caribbean - Kuolleen miehen kirstu (2006)

Hooohhoijaaa!

Kyllä oli niin hirveätä venyttämisen makua koko elokuva. Tarina olisi saattanut olla ihan toimiva, jos tämä kakkos osa ja tuleva kolmos-osa olisi ympätty yhteen ja tiivistetty hieman. Kuolleen miehen kirstussa oli sama vika, kuin ykkös-osassakin, elikkä se huopaaminen ja soutaminen. Tarinassa olisi aivan hyvin voitu vetää mutkat suoriksi ja homma olisi toiminut paljon paremmin. Olihan tarina hauska paikoitellen, suurin kiitos edelleen siitä Johnny Depin Jack Sparrowille. Äijän on täyttä rautaa ja yksi harvoista asioista joka teki elokuvasta katsomisen arvoisen. Ennakko odotukset elokuvan suhteen olivat olleet erittäin korkealla ja nyt ne ikävä kyllä romahtivat vauhdilla alas.

Yritän hillitä odotuksiani Superman Returns-elokuvan suhteen, sillä toivon oikeasti, että siitä tulisi kesäni elokuva pelastus.

1/2
Vuosi:2006
Ohjaus:Gore Verbinski
Pääosissa:Johnny Depp, Orlando Bloom, Keira Knightley


22.7.2006

Do you like me?

Mistä juontaa juurensa se seikka että suomalaisten on pakko saada vakuutteluja siitä miten kiva, kaunis ja hip paikka maamme on. Ahdistun aina siinä vaiheessa kun televisiossa juontaja työntää mikrofonin turistin/artistin/politiikon jne. nenän tuntumaan ja laukaisee: "Well what do you think of our country?". Siinä sitten nurkkaan ahdistettu yksilö yrittää epätoivoisesti keksiä jotain sanottavaa päästäkseen mahdollisimman pian pois tilanteesta.

Ehdottaisin, että kaikkiin tuleviin matkaesitteisiin/turistioppaisiin/matka-artikkeleihin kirjattaisiin kohta: "What I love about Finland". Otsakkeen alle kirjattaisiin muutamia Suomi kliseitä, kuten sauna, ruisleipä, luonto, joulupukki, Aalto ja Finlandia Vodka. Näitä seikkoja voisi suoltaa konetulen lailla, kun joku viaton suomalainen erehtyy sitten kysymään: "So what do you.." "SAUNARYEBREDNATURESAINTNICKAALTOANDFINLANDIAVODKA!!!".

6.6.2006

Reality sucks sometimes

Se on nykyään ihan saletti että vaaditaan todella paljon, jotta menisin katsomaan mitään Tom Cruisen leffaa. Se on oikeastaan aika surku, sillä näyttelijänä Tom Cruisessa ei ole mitään vikaa. Collateral elokuvassa mies oli itseasiassa todella hyvä. Syyhän miestä koskevaan antipatiaan on tietenkin äijän totaalinen sekoilu julkisuudessa, Holmesin paksuksi pistäminen ja sen jälkeen heitteille jättäminen, älyvapaat mielipiteet masennuslääkityksistä ja niiden tuomitseminen jotka hakevat apua purkista ja viimeisimpänä, muttei vähäisempänä Scientologia, Scientologia, Scientologia (need I say more?). On ikävää, etten enää voi katsoa Tompan elokuvia ilman että ne saavat aikaan kakomisreaktion.

Rakastan elokuvaa White Christmas, joka kuuluu joka vuotiseen joulun odotukseeni. Järkytyin kuitenkin, kun muutama vuosi sitten sain kuulla, että Bing Crosby, mies jolla on mielestäni maailman lempeimmät silmät, hakkasi poikaansa. Aivan kamalaa. Miten voin enää virittäytyä joulun, lämmön ja rakkauden juhlaan katsomalla elokuvaa, jonka pääosaa näyttelee lapsen hakkaaja!

Notting Hill elokuva oli aikoinaan pilattu minulta jo ennen kuin se oli päätynyt elokuvateattereihin, kun kuulin, että pääosaa näyttelevä Julia Roberts inhosi vastanäyttelijäänsä Hugh Grantia ja vähätteli miestä kuvausten tauoilla. Miten ihmeessä sitä nyt voi uskoa, että pariskunta on tarkoitettu toisilleen valkokankaalla.

Paras tapa välttyä vastaavilta angsteilta olisi vältellä kaikkea informaatiota näyttelijöistä. Ikävä kyllä olen vain liian utelias.

29.4.2006

Riippuvuutta

Jos törmään kaupassa elokuvaan jonka tiedän olevan edes puoliksi hyvä, on se pakko ostaa heti. Vaikka järki sanoisi, että odota nyt hyvä ihminen pari kuukautta, jolloin elokuva lähes varmuudella päätyy ale-hyllyyn, ei se auta. Leffa on saatava nyt-heti-justiinsa-eikä-kuudestoista-päivä. Muutama kerta on käynyt niin että olen ostanut elokuvan jota on sitten tullut katsottua se tasan yksi kerta. Silti ajatus elokuvan myymisestä tuntuu ahdistavalta. Eihän sitä tiedä, vaikka joskus tulee sellainen päivä, että haluaisinkin nähdä juuri SEN elokuvan. Mitenkäs sitten suu pannaan kun elokuva tuli annettua pois.

Omistan ihan kohtuullisen kokoelman elokuvia, mutta niitä tulee katsottua todella harvoin. Yleensä elokuvat tulee kaivattua naftalista kun paikalla on kavereita, ja pidetään leffailtaa. Katsoessa on kiva seurata puoli-salaa muiden reaktioita. Nauraako tuokin samassa kohtaa, jossa itse nauroin katketakseni. Tulen heti kärttyisäksi, jos joku sattuu katsomaan muualle juuri väärällä hetkellä missaten sen parhaimman kohdan. Sitten mökötän koko leffan loppu ajan ja kaveri on ihan pihalla. "Mitä mä nyt tein?"
"Josset sä tiedä niin turha kysyä!".

Raivostuttavinta on katsoa elokuvia nikotiiniriippuvaisten kanssa. Elokuva on pakko laittaa pauselle viimeistään siinä vaiheessa, kun sauhuttaja alkaa ilmeilemään tuskaisesti ja huokailemaan äänekkäästi.
"OK, vihje tajuttu!". Pitäisikin itse tehdä vastahyökkäys. "Meidän on nyt ihan pakko pitää tauko jotta mä pääsen kaivamaan mun nenääni". Ihan yhtä viehättävää sanon minä.

22.4.2006

Arvostelussa: My Date with Drew (2004)

Näin aikoinaan netissä trailerin hauskan kuuloisesta dokumentista, "My date with Drew". Juttu pähkinän kuoressa: Brian Herzlinger on 27 vuotias joka-mies, joka on ollut ihastunut Drew Barrymoreen kuusi vuotiaasta saakka, kaveri liittyi jopa Barrymoren fani clubiin. Brian voittaa tv-visassa 1100 dollaria ja tajuaa, että nyt hänen on mahdollista tehdä jotakin elämässään. Hän päättää yhdistää kaksi rakastamaansa asiaa, elokuvat ja Drew Barrymoren. Brian päättää tehdä dokumentin siitä, kuinka hän yrittää päästä 30 päivän deadlinella treffeille Drewn kanssa. Deadline johtuu siitä, että Brian on ystävineen ostanut kalliin video-kameran paikallisesta liikkeestä jossa tuotteilla on 30 päivän palautusoikeus. Kaverit siis ostavat kameran, jonka aikovat palauttaa liikkeeseen määräaikaan mennessä. Loistava idea eikö? Kyllähän he nyt varmasti tuntevat jonkun, joka tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, joka tuntee Drewn... eikö? Traileri oli hauska, mutta pian se painui johonkin takaraivon uumenniin.

Treffit Drewn kanssa

Tänään päätin, että rankan työpäivän jälkeen ansaitsin jotakin hauskaa ja painuin lähimpään videovuokraamoon. Hyllyn alalaidasta silmiin pisti, mikäpä muukaan, kuin "Treffit Drewn kanssa". Hetken pää löi tyhjää, ennen kuin muistui mieleen mistä oli kyse. Melkein jäi elokuva vuokraamatta, mutta kun mitään parempaakaan ei löytynyt niin nappasin DVD:n kainaloon. ONNEKSI!

Katsoin elokuvan jonka jälkeen näytin siltä kuin suussani olisi hengari, en pystynyt lopettamaan hymyilemistä. Dokumenti ei ollut mikään Bowling for Columbine (onneksi), mutta on mukavaa että joku on tehnyt dokumentin ihan tavallisesta kaverista, joka haluaa toteuttaa unelmansa ystäviensä avustuksella. Dokumenttien ei ole aina pakko olla vain ryppyotsaisia kannanottoja maailman vääryyksiin, välillä ne voivat käsitellä ulkoisesti pienempiä asioita. Suosittelen kaikille lapsenmielisille. Ryppyotsaiset, pysykää kaukana tästä elokuvasta.



★★1/2
Vuosi:2004
Ohjaus: Jon Gunn, Brian Herzlinger
Pääosissa: Brian Herzlinger, Drew Barrymore


7.3.2006

Yöllistä Oscar löpinää -uncut-

Älkää hätäilkö, ei tässä olekkaan tarkoitus olla päätä tai häntää.

Gaala alkaa... Näkyvissä Brokeback vuori, jolla yksinäinen valkoinen teltta.... jaa ´a yrittääköhän Stewart tehdä Christalit... toivottavasti se ei vaan laula, se oikeus on yksin Billyn.

Oh my God! Se on Christal ja Rock, ehkä juontoon onkin tullut viime hetken muutos...
Heh, heh

Hee, Steve Martin! Myös yksi lemppari juontajista. Hänkään ei voi hoitaa keikkaa tänä vuonna, surku. Mielessäni Stewartn harteille alkaa kasautua aika vastuu shown vetämisestä kunnialla. Kunhan ei vaan ole viime vuoden kaltaista Take away palkinnon jakoa... siinä tapauksessa annan akatemialle paljon anteeksi.

Whoopin kommentti siihen, että hän juontaisi gaalan tänä vuonna...? ”Oh Hell no!”.

Ei edes Lettermania. Onni, onni, onni!

Hmm! Gibson olisi mielenkiintoinen valinta... nääh!

Noh kaipa se sitten on pakko tyytyä Stewartiin, onha heppu kuitenkin aika terävä.
heh, ja ihan hauska.

Stewart kritisoi elokuvapiratismin pyörittäjiä ja vetoaa heidän inhimillisyyteen, sillä kauppaamalla piraattielokuvia he vievät rahat näyttelijöiltä. Hän myös huomauttaa että piratismi on aiheuttanut sen, että sali on täynnä naistähtiä, joilla ei ole edes varaa hankkia pukuja, jotka peittäisivät heidän rintamuksensa.

Myös politiikkaa vilautettiin Stewartin alkupuheessa. Hän pahoitteli, ettei Björk päässyt tänä vuonna Oscar gaalaan, sillä hän oli sovittamassa Oscar asuaan jolloin Dick Cheney vahingossa ampui hänet.


Steward moitti myös Brokeback Mountainia siitä, miten se tahraa miehisen amerikkalaissymbolin, eli Cowboyn ja haluten osoittaa, ettei heidän miehisyydessään ole epäilystä, hän esitteli montaasin lännen elokuvista... öm. Juu, jokin pointti tuli selväksi ;).

Kidman tulee jakamaan parhaan miessivuosapalkinnon. Clooneyyyyy! Syriana pitää käydä kattomassa. Hauska puhe, vaikka ryöstikin hieman Humphrey Bogartin Oscar puheesta, joka meni joten kuten näin: ”Ainoa tapa selvittää, kuka meistä on paras näyttelijä,olisi siten, että me kaikki näyttelisimme Hamletia jonka jälkeen paras palkittaisiin”.

Herra Hanks on ystävällinen ja demonstroi, miten käy niille palkituille, jotka eivät pysy aikarajoissa kiitospuhetta pitäessään. Massacre of the orchestra! Viululla päähän ja oboella ammuttu rauhoittava. Kaamea letti, mies tulee näyttämään todella omituiselta Da Vincissa.

Stiller tulee jakamaan palkinnon parhaista visuaaliefekteistä vihreissä spandexeissa... ok, alan huomata mihin suuntaan tämän gaalan taso on menossa. Stiller taitaa olla vakio palkinnonluovuttaja useimmissa gaaloissa. .. Ja voittaja on! King Kong... whatta surprise... not!

Reese Witherspoon tulee jakamaan parhaan animaatioelokuvan palkinnon. Voittaja on Wallace ja Gromit: kanin kirous. Söötti puhe ja pysyi aikarajoissa. Oscaritkin saivat matsaavat rusetit kaulaansa. Aaaaw!
Argh, minkä takia ihmisten pitää jauhaa aina purkkaa. Ei todellakaan sovi tällaseen tilaisuuteen.

Jaiks! Naomi Watts esittelee Dolly Partonin, joka uskomattominen maan vetovoimaa vastustavine.. öm vartaloineen laulaa Oscar ehdokas laulun elokuvasta Transamerica. Ihan kiva ralli. Ei paha.

Luke ja Owen Wilson jakavat lyhytelokuva Oscarin. Nonniin. Nyt ovat molemmat, Stiller ja Owen olleet jakamassa oscar palkintoja jo parina vuonna. Voittaja on Six Shooter ja Martin McDonagh. Tuntematon kuuluisuus, mutta hellyttävä ja LYHYT puhe.

Animaatioelokuva Oscarin jakavat Kana Kananen ja Sini Sorsa. Ääni työ ei ollut huipussaan kyllä tässä kohdin (Ironista kyllä). Piti arvella vaan, kuka voitti... ahh siis The Moon and the Sun. Oukei.

Jennifer Aniston tulee jakamaan puvustus Oscarin. Geisha ja Colleen Atwood vievät voiton. No selkeä voittaja näistä ehdokkaista, vaikka Jali ja Suklaatehdas elokuvan vaatetus olikin mielikuvitusta kutkuttavaa.

Russel Crow esittelee montaasin bioelokuvista ja niiden esikuvista. Montaasit ovat yksi lempiosuuksistani Oscareissa.
Ihan hieno. Montaaseja katsoessa tulee sama fiilis kun karkkikaupassa. Aih, toi pitäis nähdä... ai ai ai mistäköhän ton elokuvan löytäisi....

Steve Carell ja Will Ferrel jakavat palkinnon parhaasta maskeerauksesta. Kyllä on kommeita poikia. Itse en ole koskaan oppinut laittamaan tekoripsiä ja Carellillakin näyttää olevan niiden kanssa vaikeuksia. Jaaaa.... Narnia vie voiton. Äija vei koko puheajan ja nainen sai sanottua vaan thanksit, kun orkesteri jyräsi päälle. Tympeä tyyppi.


Rachel McAdams esittelee edellisellä viikolla jaetut ”tekniikka Oscarit”.

Nam! Morgan Freeman jakamaan parhaan naissivuosa Oscarin. Juuri kun pääsin ihailemaan, kuinka mies osaakin olla noin karismaattinen, niin tyyppi menee sotkemaan vuorosanansa, tsaah! Ja palkinnon vie... Rachel Weisz. Hengästynyt nainen, mutta sai silti pidettyä hyvin perienglantilaisesti itsensä koossa ja sädehtien piti kiitos puheensa. Itse olisin tuollaisessa tilanteessa ihan täpinöissäni, eikä puheessa olisi mitään järkeä.

Lauren Bacall, vanhuus ei tule yksin. Käynti on ontuvaa ja teleprompterilta luku hieman takkuaa, mutta kaunis on nainen edelleen. Jee! Taas montaasi Film Noirista tällä kertaa. Ei mikään lenpi alueeni, mutta montaasi on hyvä. Upeaa musiikkia.
Hauska lobbausmainos Keira Knightleylle. Reese Witherspoonille ja Felicity Huffmanille.

Terence Howard jakaa parhaan lyhyt dokumenttielokuvapalkinnon, ja voittaja on A note of Triumph the Golden age of Norman Corwin. Heh ! ”I´d like to thank the academy for seating me next to George Clooney at the nominees lunchelon”.

Charlize Theron jakaa palkinnon parhaasta dokumenttielokuvasta pingviinien matka.

Lopez esittelee Crashin originaalilaulun. Yaawn.

Sandra Bullock ja Keanu Reeves saapuvat lavalla Speedin musiikin tahdissa esittelemään tuotannon suunnitelu Oscarin joka menee Geishan muistelmille. Jee, menen katsomaan sen naistenpäivänä!

Grrau! Sam J. Jackson tulee esittelemään.... MITÄ! Taasko montaasi, no Minä en valita. Aiheena miten elokuvissa käsitellään vaikeita aiheita, kuten sotaa rasismia jne.

Hei. Stewart on itse aisassa aika hauska... omalla pistävällä tavallaan.

Akatemian päämies Sid Ganis pitää vetoavan puheen elokuvien puolesta.
Salma Hayek esittelee Itzhak Perlmanin, joka soittaa ehdokaselokuvien musiikkia. Kaunista. Brokebakin score on lempparini, rauhallinen ja kaunis. ja Perlmanin ja orkesterin kanssa esitettynä todella vaikuttava, melkkein tulee taas tippa silmään. Kylmiä väreitä.. Vau! Jee! Palkinto meni Gustavo Santolallalle Brokebackista. Ihanan hengästynyt puhe, mikä nallekarhu.

Taasenko Montaasi? Bring it! Ah niin tottakai. Teemahan oli tänä vuonna glamouri, ehkä siksi siis niin monia montaaseja vedet kielelle tuovista klaasikoista. Ah West Side Story. Ben Hur, jossa myös aivan uskomaton musiikkia. Arabian Lawrence, jep, jep. Blackhawke down, Sormusten ritareita, titanic uppovaa, ihanaa E.T. musiikkia ja paluu tulevaisuuteen, Apollo 13. Kwai joen silta nam, nam, nam. Ah Tuulen viemää. Järjettömän ihanaa.

Stewart - ”I can´t wait till later when we´ll see Oscars salute to motages. Holy Crap, we´re out of clips”.

Jessica Alba ja Eric ”grrau” Bana jakavat palkinnot äänimiksauksesta, joka menee King Kongille.

Meryl Streep ja Lily Tomlin tekevät upean esittely Robert Altmanille, jota kunnitoitetaan kunnia Oscarilla.
Nää naiset on upeita. Ja taas montaasi. Ah, M.A.S.H. Jee Gosford Park.

Altman tulee vastaanottamaan palkintonsa ja pitää kauniin puheen väräjävällä äänellä. Paljastaa myös, että hänelle on tehty sydämmensiirto vuosia sitten ja luovuttaja oli 30 vuotias nainen. Tämän vuoksi Altman on sitä mieltä, että häntä ei kannata hyllyttää aivan vielä, sillä tikuttimessa on virtaa ainakin vielä 40 vuotta.

Ludackris tulee esittelemään Oscar ehdokas kappaleen. ”It´s hard out here for a pimp”. Vau! Tää on kyllä jotain totaalisen uutta. Olihan Eminemin ”Lose yourself” ehdokkaana ja vei Oscarinkin muutama vuosi takaperin, mutta tää on jo jotakin ihan uutta.

Ludackris haluaa muistuttaa, ettei hänen esittelemänsä kappale ole kuitenkaan ainoa ehdokas kappale, jolla on ollut hyvin kaksinaismerkityksellinen nimi, kuten ”The morning after”, ”Can you feel the love tonight”, ”All the way” ja ”Shaft”.

Queen Latifah tulee jakamaan Oscarin parhaasta alkuperäiskappaleesta. JA SE MENEE It´s hard out here for a pimp:lle elokuvasta Hustle & Flow. Aika makeeta. Oli se kyllä vetävin biisi näistä ehdokkaista. Three 6 Mafia saapuu noutamaan Oscarinsa ja näyttävät siltä, kuin olisivat tulleen MTV Movie awardseihin. Virkistävää! Intokin on samaa luokkaa. Jee, jee jee! Puoliakaan ei saa selvää, mutta pääasia, että sen sai sanotuksi.

Stewart – ”You know what! I think it just got a little easier out here for a pimp”.

Vuorossa Äänieditointi ehdokkaan, Wylie Statemanin lobbausmainos, joka saattaa avautua vain alan ammattilaiselle.

Äänieditointi Oscarin tulee jakamaan Jennifer Garden, joka meinaa kompastua kolttuunsa, mutta korja tilanteen: ”Thank you. I do my own stunts”. Voitto menee King Kongille.

George GRRRRAU Clooney tulee alustamaan montaasin, jokavuotinen juttu nykyään, jossa esitellään vuoden aikana pois nukkuneet. In Memoriam. Minkä takia ihmisten pitää taputtaa aina tiettyjen ihmisten kohdalla, kun toisten, tuntemattomiempien kohdalla on lähes hiljaista. Voitaisiin odottaa loppuun asti ja sitten osoittaa suosiota kaikille yhtenäisesti. Onks Anne ”Mrs. Robinson” Banckroft kuollut?!

Will Smith tulee jakamaan parhaan ulkomaalaisen elokuvan palkinnon. Etelä Afrikkalainen ”Tsotsi” vei voiton. Näin juttua Talkin Moviessa ja trailerin Brokebakin alussa. Vaikuttaa ihan hyvältä. Gavin Hood pitää ihanan puheen ja pitää yleisöä koko ajan tasalla siitä paljonko hänellä on ”puheaikaa”.

Stewart –”For those who are keeping score at home I just want to make something clear. Martin Scorsese zero Oscars, Three 6 Mafia, one”.

Ziyi Shang tulee jakamaan Oscarin parhaasta editoinnista. Palkinto menee Crashin editoinneelle Hughes Winbornelle.

Hilary Swank jakaa palkinnon parhaasta miespääosasta.... jaaa Oscari menee Philip Seymore Hoffmanille. Muut ehdokkaat pystyvät pitämään pokkansa kiitettävän hyvin. Hoffman on aivan sekona. Taitaakohan muistaa edes seuraavana päivänä mitä tuli sanottua.

Travolta saapuu jakamaan palkinnon parhaasta kuvauksesta. Palkinnon saa Dion Beebe Geishan muistelmista.

Jamie Foxx tulee luovuttamaan palkinnon parhaasta naispääosasta. Palkinto menee.... Reese Witherspoonille. ihan hienoa, mutta ehkä sittenkin Hoffman olisi ansainnut paremmin. No kyllä Reesekin palkinnon ansaitsee, mutta hieman tuntuu antikliimaksilta. Mitenkä Ryan Philippe näyttääkin noin kiusaantuneelta. Ettei nyt sitten taas miehelle olisi kova pala, kun vaimo menestyy paremmin näyttelijäurallaan. Hilary Swankin ja Chad Lowen ja Alec Balwinin ja Kim Basingerin liitot alkoivat natista, kun naiset pokkasivat Oscarit.

Sovitettu käsikirjoitus palkinnon tulee jakamaan Dustin Hoffman, joka melkein ehtii repiä kuoren auki, ennen kuin on edes ehtinyt luetella ehdokkaita. ”It´s so much easier to act than do this”.
Ja voittaja on ... Brokecack Mountain ja työstäjinä Larry McMurtry ja Diana Ossana. No kyllä on vakavaa, koko talossa on ihan hautajaistunnelma, naamat on niin vakavat.

Uma Thurman jakaa Oscarin parhaasta Alkuperäiskäsikirjoituksesta... ja palkinto menee Crashille.

Tom Hanks tulee palkitseman parhaan Ohjaajan. Ja palkinto menee Ang Leelle. No tämä oli varmana ansaittu palkinto. Osasina ehkä hieman vajavainen, mutta kokonaisuutena kaunis elokuva.. ja upea musiikki. Kuulin tänään, että tätä puhetta oli sensuroitu Kiinassa esitetyssä lähetyksessä, koska Ang Lee mainitsi Taivanin erillisenä Kiinasta puheensa aikana.

Jack ”the king” Nicholson tulee jakamaan parhaan elokuvan palkinnon. ja voittaja on ... MITÄ! Crash? No se taisi olla yllätys aika monelle... vaikka onkin puhuttu, että Brokebackia on hehkutettu niin paljon, että ihmiset ovat alkaneet jo kyllästyä siihen. Nicholsonkin lippasi ”Wow” ilmoitettuaan voittajan.

No nyt ei tainnut kukaan saada kolmea Oscaria enempää. Crashin porukka näyttää olevan aivan yhtä hämmentyneitä, kuin kaikki muutkin. No eipähän ainakaan ollut täysin ennalta arvattava tilaisuus!

Nelosen väliosiot olivat aika huonot. Mikko Silvennoinen sai vaan ärtymään, mutta voidaanko pistää se vaikka väsymyksen piikkiin, niin Mikon, kuin omankin. Nainen, joka ilmeisesti toimi enemmän muodin asiantuntijana, voisi opetella suomenkieltä. Riipi, kun sanat vilisi, ”posteja” ja ”nomineerauksia”.

Ei ollut yhtään huono gaala, vaikka ei mitään suuria muistettavia hetkiä ollutkaan. Stewart hoiti mielestäni homman hyvin, ja melkein voisin rankata heti Billyn perään oman aikani lempi juontajista.

Arvostelussa: Brokeback Mountain (2005)

Viimein sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja nessuja, että rohkenin käydä katsomassa paljon puhutun, kiitellyn ja ahtaissa mielissä kiistellyn Brokebackin viime viikolla.

Olin aikoinaan mennyt lukemaan elokuvan juonen www.themoviespoiler.com sivulta, joten muistin tarinan melko hyvin, (siksi siis nessut). Elokuva oli ihana. Täytyy myöntää, että olin odottanut Ledgerin ja Gyllenhaalin välisten .. ööhm.. hellydenosoitusten aiheuttavan lievää epämukavuutta, mutta (ehkä lieväksi yllätyksekseni) eipä tuntunut missään.

Tarinahan on varmasti venytetty jo joka medialähteessä, mutta kerrataanpa vielä lapset. Tarina alkaa, kun Ennis (Ledger) ja Jack (Gyllenhaal) pestautuvat Brokeback mountainille kaitsemaan lampaita. Ensin miehet kyräilevät toisiaan, mutta joutuessaan oleskelemaan kaksin vuorella he alkavat vähitellen ystävystyä. Selvä jännite alkaa myös väreilemään miesten välillä ja lopulta eräänä yönä, kun miehet joutuvat jakamaan teltan .. noh yksi asia johtaa toiseen. Seuraavana päivänä Ennis ilmoittaa edellisen yön olevan ainut kertainen juttu, mutta Jack ilmoittaa, ettei se mitä heidän välillään tapahtuu kuulu kenellekkään muulle. Ensin Ennis epäröi, mutta lopulta miehet viettävät lopun vuorilla olo aikansa tiiviisti yhdessä. Kun työt päättyvät, miehet eroavat. Vaikka ero on kummallekin vaikea, varsinkin Ennis alkaa tekemään selvää eroa Jackistä ilmoittamalla menevänsä naimisiin kotopuolen tytön kanssa.

Gyllenhaal ja Ledger

Miehet ajautuvat omille teilleen ja avioituvat, Jack rikkaan tytön, Anne Hathawayn ja Ennis Michelle Williamsin esittämän Alman kanssa. Kumpikaan miehistä ei ole todella onnellinen ja varsinkin Ennis kohtelee perhettään välillä hyvinkin viileästi. Ennis on luonteeltaan jäyhä mies, mutta hänen Jackia kohtaan osoittama intohimo on sitäkin voimakkaampaa.

Neljä vuotta kuluu, ennen kuin miehet tapaavat jälleen ja heidän välisensä intohimo on suorastaan epätoivoista. Jack on enemmän luonteeltaan riskinottaja ja ehdottaa, että miehet lähtisivät pois ja perustaisivat yhteisen farmin, jossain kaukana. Ennisille ajatuskin on mahdoton. Hän on varma ettei mistään löydy paikkaa, jossa he voisivat elää yhdessä. Ennis ei halua päästää irti Jackista, mutta ei silti kykene tekemään onnettomalle elämälleen mitään.

Jaa´a, huomaanpa sepustavani tässä itse asiassa todellista spoileria, joten, jos joku haluaa tietää koko elokuvan juonen käyköön lukemassa sen www.themoviespoiler.com -sivulta. Suosittelen kuitenkin elokuvan katsomista... jos katsotte, varatkaa nessuja.

Ennisin ja Jackin roolitus on todella onnistunut. Gyllenhaalin ja Ledgerin välinen kemia on uskomatonta ja uskottavampaa, kuin monissa elokuvissa joissa tarina on pyörinyt miehen ja naisen ympärillä. Tarina on sydäntä särkevä kuvaus kahden ihmisen välisestä rakkaudesta, joka on niin kaiken syövä, että ulkopuolinen elämä tuntuu lähes merkityksettömältä ja ihmiset Ennisin ja Jackin ympärillä saavat kärsiä siitä.

Sunnuntaina valvon silmät sikkaralla ja katson jatkaako Ang Leen kaunis elokuva voittokulkuaan palkittuna elokuvana. Kävi miten kävi on Brokeback Mountain ehdottomasti yksi kaunein näkemistäni elokuvista ja sai pitkästä aikaa tämän katsojan tunteet pintaan, istuessani salin pimeydessä.

★★
Vuosi:2005
Ohjaus:Ang Lee
Pääosissa:Jake Gyllenhaal, Heath Ledger, Michelle Williams, Anne Hathaway


11.2.2006

Arvostelussa: Walk the line (2005)

Kävin männä viikolla katsomassa Cashin (puoli)elämänkerta elokuvan.

Elokuva keskittyy kertomaan nopeasti Cashin lapsuudesta, jolloin tehdään selväksi millaisista perhe oloista (ei kovinkaan kaksisita) kantrilegenda ponnisti. Sitten hypätään nopeasti viisikymmentäluvulle, jolloin hän avioitui ensimmäisen vaimonsa, Vivian Liberton kanssa ja vaimon epäilyksistä huolimatta pääsi käynnistämään muusikon uransa. Tehdessään kiertuetta muiden musiikkilegendojen, kuten Jerry Lee Lewisin, Elviksen ja Roy Orbisonin kanssa hän tapaa June Carterin (Reese Witherspoon). Johnny ja June ovat molemmat naimisissa, mutta eivät pysty kieltämään molemmin puolista vetovoimaa. June yrittää pitää Johnnya etäällä, jolloin epätoivoinen mies ajautuu huume- ja alkoholikierteeseen. Lopulta Vivian jättää miehensä ja Cash joutuu yhä pahempaan jamaan. Viimein June saa miehen ryhdistymään ja elokuvan lopulla pariskunta saa viimein toisensa. Tässäpä oli elokuva pähkinän kuoressa, mutta elokuva on niin paljon enemmän, kuin tähän voisi sepustaa.


Pidin elokuvasta todella paljon. Siskoni, jonka kanssa kävin elokuvan katsomassa ei ollut niin innostunut leffasta kuin minä, mutta hän onkin kyynikko. Varsinkin kohtaukset, joissa Joaquin Phoenix esitti Cashin musiikkia saivat aikaan kylmiä väreitä. Phoenix opetteli elokuvaa varten soittamaan kitaraa ja laulamaan kuin Cash. Jopa lauluäänen väri on samanlainen kuin Cashilla. Upein kohtaus on ehdottomasti Folsomin vankilassa heitetty keikka. Myös Witherspoon osoitti yllättäen laululahjansa. Molemmat ovat mielestäni ansainneet Oscar ehdokkuutensa.

Kameleonttimainen Phoenix on roolissaan loistava. En ole perehtynyt Cashin musiikkiin tai hänen elämäänsä, joten kuva jonka Phoenix hänestä maalaa on hyvin erilainen, kuin olin odottanut. Cash paljastuu elokuvassa naiviksi ja heikkoluonteiseksi, joka ei varmasti olisi elänyt elämäänsä suhteellisen onnellisesti loppuun asti ilman June Carteria. Withersponin June Carter on vahva ja lempeä nainen, joka on Cashin maailman keskipiste. Loppujen lopuksi elokuva ei kerro ainoastaa Cashin elämästä vaan myös Junen ja Cashin rakkaustarinan, jota seuratessa toivoo että maailmasta löytyisi enemmänkin samankaltaista toiselle omistautumista.

★★1/2
Vuosi:2005
Ohjaus:James Mangold
Pääosissa:Joaquin Phoenix, Reese Witherspoon, Ginnifer Goodwin


31.1.2006

Oscar kilpajuoksu on alkanut

... tai johan se alkoi Globe-voittojen myötä, jotka toimivat usein hyvänä osviittana myös tulevien Oscarien saajiksi.

Suora linkki Oscar.com sivulle, josta kaikki ehdokkaat löytyvät on tässä: http://www.oscar.com/nominees/list.html

Oscar

Tulevia voittajia on vaikea omakohtaisesti arvioida, kun vasta muuta listatuista elokuvista on saapunut Suomeen. Jos pelkästään palkintosaldoja vertaillaan on helpompi vetää ihan tilastollisia johtopäätöksiä.

Parhaan miespääosa Oscarin saajaksi voisin veikkailla Capote elokuva nimiosaa näyttelevää Philip Seymour Hoffmania. Mies on vienyt palkinnon osastaan eri kriitikkojen palkintogaaloissa, kuin myös Golden Globen parhaan draamaelokuvan pääosassa sekä Screen actors guildin palkinnon.

Toinen suosikki on tietysti Joaquin Phoenix roolillaan elokuvassa Walk The Line. Mies on vienyt kotiinsa Golden Globen parhaasta miespääosasta komedia- tai musikaali elokuvassa. Muita voittoja ei miehellä vielä ole plakkarissa, mutta henkilökuvaroolit ovat aina akatemian mieleen.

Heath Ledger Brokeback Mountainista, David Strathairn Good Night, and Good Luckista ja Terrence Howard Hustle & Flowsta ovat myös ehdolla, mutta jos katsoo palkinto listaa on se suhteellisen pieni. Mm. Brockeback mountainistahan on sanottu ettei se oikeastaan ole näyttelijöiden vaan ohjaajansa loisto näyte, vaikkei kukaan olekaan väittämässä etteikövät näyttelijätyöt olisi ensiluokkaisia.

Parhaasta naispääosapalkinnosta kisaavat mm. Felicity Huffman elokuvasta Transamerica. Nainen on ollut voitokas ja saanut roolistaan mm. Golden Globen, sekä muutamia kriitikkopalkintoja. Oscar konkari Dame Judi Dench on myös ehdolla elokuvasta Mrs. Henderson Presents. Asiaan en osaa sanoa mitään, kun elokuvaa en ole nähnyt ja palkintoja ei roolista ole vielä tippunut.

Keira Knightleyn
ehdokkuus oli iloinen yllätys elokuvasta Ylpeys ja Ennakkoluulo, mutta epäilen silti suuresti että palkintoa tästä roolista tippuisi vaikka Knightley puhalsikin rooliin todellista eloa. Charlize Theron näytteli riutuvaa ja epäglamouria roolia elokuvassa North County ja vaikka akatemia tykkääkin tämän kaltaisista rooleista, epäilen ettei neiti Theron kykene tekemään 'Erin Brockovicheja'. Sitten on vielä Reese Witherspoon elokuvasta Walk The Line. Hän on voittanut mm. Golden Globen, useita kriitikkojen palkintoja sekä Screen Actors Guild palkinnon. Uskoisin, että Witherspoon ja Huffman ovat tässä kisassa vahvimillaan.

Parhaan ohjaajan ehdokkaat eivät ole suurikaan yllätys. Ang Lee Brokeback Mountain elokuvallaan on ehkä tässä vaiheessa vahvimmillaan, mutta mukana on myös muita vahvoja ehdokkaita, kuten Spielbeg elokuvastaan Munich, Clooney Good Night, and Good Luckilla, Bennett Miller Capotella ja Paul Haggis elokuvasta Crash. Mitään ei voi mennä vannomaan.

Parhaan elokuvan ehdokkaat eivät myöskään aiheuta kulmien nostelua, joka on täsmälleen sama kuin ohjaajien listassa. Pistäisin rahani Brokeback Mountainille, mutta kuten edellä olen toistellut, on vaikea arvostella kun ei ole nähnyt edes murto-osaa elokuvista. Mitään ei ole vielä kiveen hakattu ja akatemia saattaa myös tehdä päätöksiä, joka ei vastaa ennakko-odotuksia kuten vuonna 1998 jolloin draama-komedia Rakastunut Shakespeare vei parhaan elokuvan pakinnon Spielbergin Pelastakaa Sotamies Ryanilta. Oijoi, en ikinä unohda Spielbergin naamaa, kun voittaja julistettiin. Auts!

24.1.2006

Kaikki hyvä loppuu aikanaan


NBC on jälleen päättämässä yhden loistavista sarjoistaan, kun poliittinen draamasarja West Wing lopetetaan seitsemännen kauden päätyttyä. Lopettamisen syynä on alati laskevat katsojamäärät. Itse en osaisi kuvitella sarjan presidentiksi ketään muuta, kuin Josiah Bartletia näyttelevää Martin Sheeniä, joten sarja päättyy myös Bartletin presidenttikauden päättyessä. Sarjan käsikirjoittajat kertoivat, että ovat vasta äskettäin päättäneet kumpi presidenttiehdokkaista, demokraattien Santos tai republikaanien Vinic tulee voittamaan vaalit.


Barletin entistä kansiapäällikköä ja Santosin varapresidenttiehdokasta Leo McGarryä näytellyt John Spencer kuoli noin kuukausi sitten ja aiheutti myös pikaista ajatustyötä käsikirjoittajille. He kommentoivatkin asiaa siten, että tehtyään ensin surutyötä hyvän ystävänsä menetyksen vuoksi, heidän tulee nyt työstää sama surutyö myös käsikirjoitukseen. Käsikirjoittajat ovat myös neuvottelemassa sarjasta kolme vuotta sitten lähteneen Rob Lowen vierailusta sarjaan ennen sen päättymistä.

Aaron Sorkinin loistava sarja teki ainakin hetkeksi politiikasta taas kiinnostavaa ja on todellinen sääli että sarja päättyy. Toisaalta on parempi että sarja päättyy vielä ollessaan vedossa eikä näivettyä unholaan. Toivottavasti Sorkin luo pian jotain yhtä upeaa.

14.1.2006

Muisti tekee temppujaan

Tiedättehän sen tunteen, kun vekarana kesämökin takapihalla ollut kivilohkare oli lapsen mielessä kuin valtava vuori. Kun sitten palaat samalle paikalle vuosia myöhemmin on vuori kutistunut vain keskikokoiseksi kivenjärkäleeksi.

Mieleni on tehnyt samalla tavalla temppujaan myös televisio sarjojen kanssa. Penskana Ritari ässä tv-sarja oli viikon kohokohta, kun nykyään uusintoja katsellessa työntäisi mieluummin tikkuja kynsiensä alle, kuin kestäisi käkkäräpään kidutusta enää kauempaa.

Elokuvien suhteen aika on kullannut muistot useammin kuin kerran. Ensimmäisellä katsomiskerralla elokuva on mahtava ja päätän hankkia sen elokuvavarastooni heti sen ilmestyttyä videolle/dvd:lle. Kun näen elokuvan uudestaan tulee sitä ihmeteltyä että mitä kummaa siinä oli alunperin nähnyt, kun uudelleen katsottuna se tuntuu kovin keskenkertaiselta. Olen päätellyt, että jos menen katsomaan elokuvan ilman suurempia odotuksia ja elokuva osoittautuukin odotettua paremmaksi, syntyy kuvitelma että leffa on itse asiassa parempi kuin se onkaan.

Ostinpa männä viikolla Studio Julmahuvi DVD-kokoelman. Järki sanoi, että kannattaisi odottaa jonkin aikaa. Ostaisin sen sitten joskus vaikka alennusmyynnistä tai kirppikseltä. En kuitenkaan jaksanut odottaa enää kauempaa sillä mielestäni Studio Julmahuvi oli parasta kotimaista viihdettää... no sitten ikinä.

Kiiruhdin heti kotiin ja lykkäsin levyn soittimeen odottaen loistavaa viihdettä. Noh. Kyllähän sitä viihdettä riitti ja sarja oli hauska kuten muistinkin, mutta jotain puuttui. Ehkä se johtui siitä, että aikoinaan katsoin Julmahuvin jaksot isolla poppoolla, jolloin jaettu hauskuus monisti sarjan loistavuuden. Tai ehkäpä vuodet olivat kasvattaneet nälkää. Mitä kauemmin sarjan näkemisestä kului, sitä loistavammaksi sarja mielessä muuttui.

Ehdoton suosikkini Muksuluurin Touko pouko oli yhä yhtä loistava kun muistikuvissani ja usein sitä tuli hämmästeltyä Korpelan, Rasilan, Reinikaisen, Summasen ja paikoin vilahtaneen Volasen sekä muun tuotantotiimin kekseliäisyyttä. Todellista plussaa oli Pakkauksessa mukana ollut Mennen tullen sarja, jota en ollut aiemmin nähnytkään. Todellinen kymppi! Itse Studio Julmahuvi sarjaa tulee katsoa säästellen ja pienissä osissa, muutoin jaksoissa toistuvat vitsit alkavat pidemmän päälle puuduttaa.

Annan pakkaukselle arvosanan 8 1/2. Hyvää viihdettä ja parhaimillaan hyvässä seurassa nautittuna.

4.1.2006

Arvostelussa: Ylpeys & Ennakkoluulo (2005)

Kävin tänään katsastamassa elokuvan "Ylpeys ja ennakkoluulo". Päivä oli siihen täydellinen kaikessa harmaudessaan. Ensimmäisessä teatterissa näytös oli loppuunmyyty, joten talsin siskoni kanssa kaupungin toiselle laidalle, eli siis NIIN paljon teki mieli nähdä Austenin romaaniin pohjautuva elokuva. Pikku katsomo oli lähes täysi ja laskin, että yleisön joukossa oli jopa kokonaista kolme miestä!


Itse pidin minisarjasta ja mietin, voisiko elokuvaversio olla mitenkään parempi. Moni tavoin se olikin. Pääosan esittäjät, eli Keira Knightley Elizabeth Bennetinä ja Matthew MacFadyen herra Darcyna ovat paljon lähempänä esittämiensä henkilöiden ikiä, kuin televisiosarjassa. Pidin myös enemmän Knightleyn poikatyttömäisyydestä ja rajummasta tavasta näyttää tunteitaan, kuin Jennifer Ehlen Mona Lisamaisesta pidättyväisyydestä, vaikka se ehkä soveltuukin paremmin ajan mukaisiin käyttäytymissääntöihin. McFadyen on monin tavoin uskottavampi roolissaan Darcyna, kuin Colin Firth, vaikka molemmat tekevät roolistaan oman omissa versioissaan. McFadyen luo Darcysta miehen, joka ei tarkoituksella ole epämiellyttävä ja joka ei osaa käsitellä eikä näyttää tunteitaan Elizabethille, johon on rakastunut "vastoin parempaa tietämystään".

Se mikä toi helpotusta televisiosarjassa, mutta aiheutti tuskaa elokuvassa, oli se seikka, että sarjaa katsoessa sai välillä pitää hegähdystaukoja kohtauksista, joissa esiintyi rouva Bennet. Elokuva version Brenda Blethyn luo aivan yhtä karmaisevan hahmon rouva Bennetistä, kuin Alison Steadman tv-sarjassa. Blethyn tuo hahmoon kuitenkin hieman pehmeyttä, Steadmanin hahmo oli ainoastaan raivostuttava.

Nyt kun tässä rupesin näitä kahta versiota vertailemaan, huomaan, että elokuva version hahmot ovat verevämpiä ja elävämpiä, kuin sarjan näyttelijät. Hahmot tuntuvat todellisilta ihmisiltä, joihin nykypäivän katsoja voi paremmin samaistua, kuin pidättyväisiin hahmoihin, jotka esiintyivät tv-sarjassa. Jane Austenin perikunta olikin motkottanut siitä, että elokuvassa on liikaa seksuaalista latausta??? Luulisin Austenin nauravan kaikkein makeimmin, jos kuulisi mokomat kommentit.

★★1/2
Vuosi:2005
Ohjaus:Joe Wright
Pääosissa:Keira Knightley, Matthew Macfadyen



1.1.2006

Arvostelussa: FC Venus a.k.a. yllättävän viihdyttävä komedia

Päätimme viime perjantaina käydä katsomassa jonkin elokuvan, juhlistaaksemme uuden vuoden odotusta. Harvoin oli mahdollista tehdä tällaista koko perheen voimin, kun koko poppoo olisi yhdessä paikalla. Isälle emme saaneet myytyä ideaa Ylpeys ja ennakkoluulo-elokuvasta, mutta FC Venus ei aiheuttanut suurempia vastalauseita.

Yritin välttää lukemasta arvosteluita elokuvasta, sillä joskus ne joko luovat mielettömiä ennakko-odotuksia tai sitten aiheuttavat sen, etten menekkään katsomaan elokuvaa, joka loppujen lopuksi paljastuukin ihan hyväksi filmiksi. Näin kuitenkin puoli vahingossa, että Hesarin NYT-julkaisu oli tehnyt elokuvasta melko laimean arvostelun, jolloin tahtomattani odotukset laskivat hieman.

Elokuva tuotti kuitenkin positiivisen yllätyksen. No ok, olihan leffassa paljon stereotypioita, kuten lapsekas blondi-bimbo, jolta kuitenkin kuultiin useat parhaimmista "lainereista". Elokuvan juoni ei ollut kovinkaan syvällinen ja usein sitä jo tiesikin mihin suuntaan juttu oli menossa, mutta eihän elokuvasta oltukaan tekemässä mitään Ben Huria.



Elokuvan juonihan on perin yksinkertainen. Naisjoukko kyllästyy siihen, että heidän siippansa ja poikaystävänsä asettavat jalkapallon ja miesten oman ala-ala-ala liigassa pelaavan FC HeMan-joukkueen kaiken muun edelle. Viimeinen pisara on se, kun miehet hankkivat liput tuleviin jalkapallon MM-kisoihin saksaan aikeena jätää naiset rannalle ruikuttamaan. Minna Haapkylän esittämä Anna saa tarpeekseen ja esittää miehille vetoa. Jos naiset perustavat oman joukkuueen, harjottelevat pari kuukautta ja voittavat FC HeManit jalkapallo-ottelussa, miehet luopuvat jalkapallosta. Jos naiset häviävät miehille he lupaavat olla nalkuttamasta jalkapallosta enää koskaan. Arvata saattaa, että luvassa on hauskoja hetkiä katsojille, kun seurataan jalkapallosta mitään tietämättömien naisten treenausta. Miehet uskovat voiton olevan helppo nakki, mutta Annalla onkin pari ässää hihassaan.


Komedia on mielestäni vaikein elokuvalaji joten oli todella positiivisesti yllättynyt näkemästäni. Voittaa mennen tullen mm. muutaman vuoden takaisen Vieraalla maalla-elokuvan.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews