24.9.2010
Lähdin töistä ajoissa, jotta ehtisin jonottamaan ankkataiteilijan nimikirjoitusta Suomalaisesta kirjakaupasta.
Saavuin paikalle vartin yli neljä, eli toivottoman myöhään. Kun kävelin ostamani kirjan kanssa jonoa pitkin etsien sen päätä, epäusko kasvoi kasvamistaan. Kun löysin lopulta jonon hännän, mietin onko tässä mitään järkeä. Vain suomalainen sisu sai pysymään jonossa ja ajattelin siinä seisomisen olevan hyvä hetki kasvattaa luonnetta ja kärsivällisyyttä.
Eteneminen oli tuskastuttavan hidasta ja kolmen vartin aikana edettiin noin 10 metriä!
Jossain vaiheessa jono alkoi liikkumaan jo nopeammin ja kaikki tuijottivat kelloja hermostuneina, ehtiikö, ehtiikö... No ei ehtinyt.
Olin noin viiden metrin päässä ovista, kun ne suljettiin. Otti TODELLA päähän, mutta ymmärsin toki, että Rosalla oli seuraava kirjoitusrupeama Vantaalla, eikä hän ole mikään kirjoituskone. Mietin hetken kannattaisiko yrittää seuraavana päivänä uudestaan Akateemisella... No tottakai!
25.9.2010
Olin paikalla Akateemisella klo 9.45. Don Rosan oli tarkoitus aloittaa nimikirjoitusten kirjoittaminen kello 12.00. Minulla oli korkokengät jalassa. Big mistake, huge! Muistin jalkineeni vasta kun olin jo ehtinyt metroasemalle. Well, too bad. Päätin, että nyt vain on purtava hammasta ja kestettävä.
Yli kahden tunnin jonotusaika tuntui etukäteen aika kamalata, kunnes tajusin paikalle saapuessani, että olen vain noin 10 metrin päässä jonon alkupisteestä. Olin saapunut paikalle juuri yhdennellätoista hetkellä, sillä jono alkoi kasvaa klo 10.00 alkaen todella nopeasti ja oli lopulta Aleksanterinkadun päässä asti, Kolmen Sepän -patsaan kohdalla.
Jonkin aikaa lueskelin ostamaani Ankka-albumia, mutta sitten ryhdyin juttelemaan edellä jonottavan tytön ja Vaasasta asti matkustaneen Jonin ja hänen isoäitinsä kanssa. Isoäiti taivasteli koko touhua ja sanoi, ettei ymmärrä touhotusta yhdestä sarjakuvapiirtäjästä. Kysyin onko hän koskaan lukenut yhtäkään Rosan tarinaa ja kun hän myönsi ettei ollut, aloimme heti käännyttämään häntä Rosa faniksi. Olisi hauska tietää onnistuimmeko.
Kun H-hetki lähestyi, tunnelma alkoi sähköistyä ja kun Rosa käveli kirjoituspaikalle, jokainen silmäpari seurasi miestä kuin janoinen vesilasia. Kun itse pääsin Don Rosan kohdalle, "isoäitimme" huudahti, että hänen piti ottaa minusta ja Rosasta kuva. Ankkataiteilija oli hetken hämmentynyt suomenkielisestä sanavaihdosta ja kysäisi vieressä olevalta Akateemisen henkilökunnan jäseneltä "What just happened". Kun hänelle selitettiin tilanne, aurinkoinen hymy valaisi miehen kasvot ja hän signeerasi kirjani ja kätteli minut (kuten jokaisen nimikirjoituksen hakijan). Kaikki järkevät sanat katosivat päästä ja ne hienot kiitospuheet niiden mukana. Onnistuin vain puristamaan miehen kättä vakaasti ja sanomaan, "Thank you VERY much". Just! No siinähän oli tietysti koko ajatuksen siemen, mutta olisin halunnut kiittää häntä vähän laajemmin, kuin pelkästä nimmarista ja kädenpuristuksesta. Joni oli onneksi ehtinyt nappaamaan minusta ja Rosasta kuvan, jossa ikävä kyllä näytän aivan isoäidiltäni (minkäs geeneilleen voi).
Täytyy myöntää, että tuskin viitsisin jonottaa tuntikausia KENENKÄÄN muun nimikirjoitusta, en edes hollywood-tähtien. Kullakin on omat idolinsa ja minun on Don Rosa.
Olen sitä mieltä että Bill Brysonin olisi ehdottomasti pitänyt kirjoittaa peruskoulun fysiikan ja kemian oppikirjani. Olisin aivan varmasti ollut kiinnostuneempi kyseisitä aineista.
Brysonin kirjassa Lyhyt historia lähes kaikesta käydään pikaisesti (557 sivua) läpi maailman ja maailmankaikkeuden historia. Kirjaa lukiessa ihmettelin sitä, millainen luonnonoikku onkaan, että olemme nyt tässä... tai että olemme tässä vielä. Kun luin luvusta IV Vaarojen planeetta kaikki ne seikat, jotka voisivat (olisivat voineet) tuhota heiveröisen planeettamme... myönnän, että nukuin pari yötä aika levottomasti.
Bryson on tunnettu myös kirjoittamistaan matkakirjoista (Neither Here Nor There: Travels in Europe, Down Under) joita myös suosittelen erittäin lämpimästi. Miehen kirjoitus vilisee sarkastisia huomioita ja itseironiaa. "Tietokirja", joksi kategorioisin LHLK:n hyvin löyhästi, olisi voinut olla jonkun toisen kirjailijan kirjoittamana erittäin tylsää luettavaa. Brysonin kirjoitustyyli sai minut kuitenkin kiirehtimään sivulta toiselle. Ainoastaan Vaarojen planeetta -luvussa jouduin laittamaan kirjan joksikin aikaa pakaaseen (Frendit referenssi).
Lukekaan edes tämä... ja jatkakaa siitä miehen muihin teoksiin.
Minä, kuten varmaan tuhannet muutkin olen ollut lapsena Aku Ankka -lehden tilaaja. Iän karttuessa muut mielenkiinnon kohteet ajoivat Ankka-lehden ohi ja postiluukusta löytyi Akun sijaan Suosikki ja Cosmopolitan. Don Rosan ankkakertomukset olivat kuitenkin seikka jota jäin kaipaamaan kun lopetin Akun tilauksen.
Keno Don Rosan, amerikkalaisen sarjakuvataiteilijan ankkakertomukset ovat aivan eri luokkaa kuin Ankka -lehden tai -pokkareiden tusinatarinat. Rosa tekee tarinoitaan varten ahkeraa taustatyötä kuin kuka tahansa kirjailija ja kertomukset ovat usein kuin viihdyttävään sarjakuvakertomukseen pakattuja tarinoita historiallisista tapahtumista.
Rosan omaperäinen piirrostyyli vilisee hauskoja yksityiskohtia joka myös jakaa lukijakuntaa. Pidän itse miehen "käsialasta" ja Rosan piirtämien hahmojen ilmeikkyys on joskus jopa parempaa kuin kertomusten terävä dialogi. Rosan Ankka-tarinat voivat olla myös koskettavia, siitä hyvänä esimerkkinä oikealla oleva sivu (kuvan klikkaus vie alkuperäiseen lähteeseen) kohtauksesta jossa Roope sisarineen lähtee Skotlannista kohti Amerikkaa, heidän edesmenneiden vanhempien jättäessä heille hyvästejään.
Rosan suururakka, Roopen Ankan Elämä ja Teot on kokoelma ankkakertomuksia jotka alkavat Roopen lapsuudesta Glasgowssa ja kertovat hänen menestyksen etsinnästään Amerikassa, Yukonissa, Afrikassa, Australiassa ja lopulta kuinka tuleva miljardööri päätyi Ankkalinnaan joka hänen sinne saapuessa oli vain kahden tönön kyläpahanen. Rosa on kirjottanut useita hauskoja yksittäisiä tarinoita Roopen ja ankanpoikien seikkailuista, mutta omia suosikkejani ovat hänen historialliset tai mytologioihin perustuvat tarinanasa, kuten esimerkiksi Kalevalaan perustuva tarina Sammon salaisuus.
Monien lukijoiden suruksi Rosa ilmoitti vuonna 2008 vetäytyvänsä eläkkeelle eikä hän ole julkaissut uutta materiaalia vuoden 2005 jälkeen. Huonontunut näkö ja kiistat kustantajan kanssa saivat Ankkataiteilijan päätymään ratkaisuunsa. Onneksi Rosa on uransa aikana kirjoittanut ja piirtänyt runsaasti upeita ankkatarinoita joita jaksaa lukea yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.....
