7.5.2012

Järki käteen!


Ovatko nykynuoret niin koukussa kännyköihinsä, että niiden sulkeminen vain muutamaksi tunniksi on täysin mahdoton ajatus? Tätä pohdiskeli erään amerikkalaisen elokuvateatteriketjun toimitusjohtaja, Amy Miles CinemaConin paneelikeskustelussa viime kuun lopulla. Koska elokuvissa käynti on kääntynyt hurjaan laskuun kotiteattereiden ja piratismin kulta-aikana, naisen "loistavana" ajatuksena olisi rohkaista nuorisoa tulemaan elokuviin ja sallia näille kännyköiden käytön näytösten ajaksi.

Voi HELLANDUUDELIS!

Meinasin poksauttaa otsasuoneni edellisellä elokuvareissullani, kun viereen rantautui tyttö-poika-tyttö-poika seurue, joka kiinnitti enemmän huomiota muutaman tuuman näyttöihinsä, kuin itse elokuvan tapahtumiin.

Miksi ne istuivat siihen? Tekikö ne sen tahallaan... istuivat juuri minun viereeni? Olenko vainoharhainen? Ehkä. Olenko raivoissani? Hell yeah! Sanonko mitään? No en tietenkään! Ei kiinnosta kuunnella näsäviisaita kommentteja lopuelokuvan ajan. Pientä tyydytystä saan kuvitellessani kuinka takavarikoisin luurit ja tanssisin salsaa niiden päällä.

NO! CELLPHONES! UNDERSTAND?!!
Toisaalta, ehkäpä luuririippuvaisille voitaisiinkin järjestää omia näytöksiä à la Vauvanäytökset, joissa nämä voivat olla kiinnittämättä elokuvan tapahtumiin minkäänlaista huomiota sielujensa kyllyydestä.

5 kommenttia:

Joku kirjoitti...

Tähän kännyyn!

franz kirjoitti...

Siis mitä ihmettä? Mulla loppuu noiden kännyköiden kanssa hermo ihan sekunnissa. Mitä järkeä maksaa itsensä sisään elokuviin jos ei edes viiti katsoa ja dfkhjsdj...!!

Sivustakatsoja kirjoitti...

Toi viimeinen virke olisi muuten hyvä idea, mutta kun ei se kännykänkäyttö loppuisi niistä muista näytöksistä kuitenkaan. :/

Omasta mielestäni leffasalihäiriköijät kuuluvat siihen ehdottomimpaan pohjasakkaan. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kerran yhteen näytökseen tuli yksi mun lisäksi ja tän yhden täytyi koko leffan ajan näpelöidä kännykkäänsä.

Pia kirjoitti...

Tähän aiheeseen ei voi oikein muuta kuin nyökkäillä. Ihmisiltä näyttää tyystin unohtuneen, minkälaista elämä oli lankapuhelin-aikaan (tosin ei kait nämä nykylapsukaiset sellasta edes tiedä). Ite toisinaan ikävöin sitä hyvinki paljon...ja kuin protestiksi joka paikkaan ei puhelin edes lähde mukaan. Teattereihin pitäs laittaa sama kuulutus mikä on lentokoneissa, "matkapuhelimet on pidettävä suljettuina koko lennon ajan" :D

Marja kirjoitti...

Joku: ;D.

defying gravity: Onkohan niin, että nuorilla ei ole enää muita paikkoja, joihin mennä norkoilemaan... Alan vähitellen kuulostamaan ihan vanhalta kitisevältä ämmältä ;).

Sivustakatsoja: Mä en käsitä, miten noillä häiriköillä on tosiaan näinä päivinä varaa mennä elokuviin ei-katsomaan (uusi sana) niitä.

Pia: Kuulutus olis hyvä idea! Tuntuu ihan siltä välillä, ettei nää häiriköt edes tajua että se on huonoa käytöstä. Sukupolvi "mulla on aina tärkeää sanottavaa, joten kuulkaa kaikki". jotain positiivista oli aiemmassa "älkää kiinnittäkö muhun mitää huomiota" -asenteessakin ;).

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews