6.3.2010

I'm with Oscar

Netistä löytyy useita "parhaat Oscar hetket" -listoja. Alla on muutama oma valintani parhaista tai muistettavista Oscar hetkistä viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Enemmänkin niitä olisi, mutta piti hieman stilisoida listaa.

Hostest with the mostest
Billy Crystal on minun Bob Hopeni, ensimmäinen Oscar juontaja, jonka muistan ja jonka juonnot jäivät usein paremmin mieleen, kuin vuoden voittajat. Steve Martin, Jon Stevart, Ellen DeGeneres ja Hugh Jackman ovat myös oleet hyviä valintoja, mutta kukaan ei ole ylitse Crystalin. Billyn aloitusmonologilaulu on klassikko ja vaikka Jackmanilla olikin viime vuonna oma monologilaulu, se ei sytyttänyt samalla tavoin. Ehkä Jackman on liian ammattitaitoinen laulaja. Jäin kaipaamaan Billyn honottavaa ääntä.



Kunnia sille, jolle se kuuluu

Kunnia-Oscarin saajat ovat ovat usein yksi koskettavimmista osuuksista Oscar gaalassa, mutta vuonna 1998 Stanley Donen kevensi tilannetta laulamalla ja steppaamalla kiitospuheensa. Kun tuolloin katsoin lähetystä, en tajunnut, että mies on lempielokuvani, Laulavat Sadepisarat -ohjaaja.
Tässä linkki kiitospuheeseen.



Kun Elia Kazan voitti vuonna 1998 kunnia Oscarin, oli se kuin olisi katsonut junaturmaa. Vaikka olisit halunnut, et kyennyt katsomaan muualle. McCarthyn kylmänsodan aikaisen fanatismin vuoksi Hollywoodissa tehtiin "puhdistusta", eli kaikki kommunismiin myötämielisesti suhtautuvat henkilöt joutuivat kuulusteltavaksi ja jos heidät todettiin "syyllisiksi" joutuivat he Hollywoodin mustalle listalle. Näissä kuulusteluissa Kazan ilmiantoi useita kollegoitaan, jolloin nämä eivät voineet työskennellä Hollywoodissa, ainakaan ilman salanimeä.

Martin Scorsese ja Elia Kazan

Kun Elia Kazan astui lavalle Martin Scorsesen ja Robert De Niron esittelyn jälkeen, nousi osa yleisöstä osoittamaan suosiotaan. Osa pysyi istumassa kädet sylissään. Kun Kazan piti sitten puheensa, ei tuota haurasta vanhusta voinut olla säälimättä. Kuitenkin tässä palkittiin taiteilija, joka oli ohjannut sellaisia elokuvia, kuin Viettelysten vaunu, Alaston satama ja Eedenistä itään.


New York, New York
Vuonna 2002 elokuvayhdistys harkitsi pitkään, pitäisikö Oscarit peruuttaa 9/11 iskujen seurauksena. Se kuitenkin päätti, että elämän on jatkuttava ja yksi koskettavimmasta hetkistä oli, kun Woody Allen, joka ei koskaan osallistu Oscar gaaloihin, piti sydäntä lämmittävän vetoomuspuheen elokuvantekijöille, etteivät he jättäisi New Yorkia. Tässä linkki.


Vihdoin voitto
Vuonna 1994 se viimein tapahtui, STEVEN SPIELBERG VOITTI VIIMEINKIN OSCARIN! Akatemialle eivät olleet kelvanneet sellaiset yleisösuosikit, kuten E.T., Kadonneen aarteen metsästäjät, tai Kolmannen asteen yhteys. Edes draamaelokuva, Häivähdys purppuraa ei saanut Akatemialta armoa. Viimein Schindlerin lista toi voiton kotiin Spielbergille sekä parhaan elokuvan, että ohjaajan palkinnolla. Spielberg totesi kiitospuheessaan, että voitto oli kuin vesilasillinen janoiselle.

Vuonna 2004 Peter Jacksonin Kuninkaan Paluu voitti 11 Oscaria, päästen kunniakkaan kolmen joukkoon, (Titanic ja Ben Hur) jotka olivat voittaneet 11 Oscaria, suurin määrä tähän päivään mennessä. Jossain vaiheessa juontaja Billy Crystal totesi, "Do you know that people are now moving to New Zealand just to be thanked?".



Vuonna 2005 yksi elokuva oli todellinen kuuma peruna, nimittäin Brokeback Mountain. Veikkaajat olivat laittaneet rahansa sen taakse, että se voittaisi parhaan elokuvan Oscarin. Ang Lee oli jo vienyt parhaan ohjaajan palkinnon. Yleisön reaktio oli sekava, kun Jack Nicholson kuulutti palkinnon saajaksi Crashin. Jopa Jack oli yllättynyt. Jälkipyykissä akatemiaa syytettiin vanhakantaisuudesta ja jopa Ang Lee esitti julkisesti paheksuntaansa.
Tässä linkki.

Vuonna 2006 se viimein tapahtui, MARTIN SCORSESE VOITTI VIIMEINKIN OSCARIN! Kuka sanoi, että 13 on epäonnen numero? Ei ainakaan kun kyseessä on The Departed. Tässä linkki kiitospuheeseen.


Music in the air
Viime vuosina Oscar on päästänyt Jack Blackin ja Will Ferrellin valloilleen jo useaan otteeseen (yhdessä tai erikseen) ja yksi hauskimmista hetkistä oli Get off the Stage -laulu, jonka miehet esittivät jakaessaan palkintoa parhaalle alkuperäiskappaleelle.

Jossain vaiheessa oli selviö, että jos Parhaaksi musiikkikappaleeksi oli ehdolla jotakin Disney -elokuvasta, se oli selvä voittaja. Ihan turha edes lukea muita ehdokkaita. Tässä muutama virkistävä vaihtoehto Broadway musikaaleille:

It's Hard Out Here for a Pimp - Hustle & Flow 2005 (Ei Disney kappaletta ehdolla)
Lose Yourself - Eminem 2002 (Ei Disney kappaletta ehdolla)

Blame Canada! elokuvasta South Park: Bigger, Longer & Uncut 2000 (Disney Tarzanin You'll be in my heart voitti!!!) Linkki Robin Williamsin & Co. esitykseen.

Parhaat Voittopuheet
Cuba Gooding, Jr. -- Jerry Maguire (1996). Niin riemukas oli miehen kiitospuhe, että pelkäsin jossain vaiheessa lavasteiden ja lähellä seisovien puolesta.



Good Will Hunting - Ben Affleck, Matt Damon (1997). Kun nämä kaksi näyttelijää voittivat Oscarin parhaasta käsikirjoituksesta, juuri kukaan ei ollut kuullut heistä. Kauaa ei kestänyt, kun tilanne muuttui. Miehet olivat päättäneet, että jos kukaan ei palkkaa heitä muiden elokuviin, heidän pitäisi kirjoittaa sellainen itselleen. Ja loppu on historiaa. Tässä linkki voittopuheeseen.

Robin Williams - Good Will Hunting (1997). Williams, joka oli ollut jo aiemmin ehdolla elokuvista Fisherking, Kuolleiden Runoilijoiden Seura ja Hyvää Huomenta Vietnam, sai viimeinkin tunnustusta Damonin ja Affleckin käsikirjoittamassa elokuvassa. Tässä linkki voittopuheeseen.

Roberto Benigni - Kaunis elämä (1999). Kukapa ei muistaisi sekopäistä italialaista, joka kuultuaan parhaan miespääosan voitostaan, loikki lavalle polkien (kirjaimellisesti) jalkoihinsa koko Hollwoodin kerman.


Halle Berry - Monster's Ball (2001). Halley oli ensimmäinen afrikkalais-amerikkalainen naisnäyttelijä, joka voitti naispääosasta Oscarin ja oh boy, kyllä hän ottikin siitä kaiken irti puheessaan!

Adrien Brody - Pianist (2002). Hei, pitihän tää laittaa listalle, kaikilla muillakin on... ja olihan se aika repäisy. Jokainen mies yleisössä ja televisioiden ääressä olisi varmasti halunnut myös suudella Halle Berryä.

Listaa voisi jatkaa ja jatkaa, mutta kohtuus kaikessa. Toivottavasti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tuleva Oscar gaala tarjoaa monia uusia huippuhetkiä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews