21.9.2008

Arvostelussa: Mamma Mia (2008) (Hyvän tuulen elokuvia, osa 1)

Kävin katsomassa kyseisen elokuvan jo useampi viikko sitten, vaikka taistelinkin hetken ajatusta vastaan. Syynä nimittäin se ABBA, argh! Nuorempana minulle kehittyi katsomus, että kaikki musiikki, joka vanhempieni mielestä oli hyvää, oli omasta mielestäni täyttä sontaa. Sittemmin olen joutunut muuttamaan näkemystäni ja toteamaan, että taisivat The Beatles ja Elvis kuitenkin tehdä ihan hyvää musiikkia. No mutta sitten se ABBA. Ensisijaisesti ABBAssa taisi eniten tökkiä se 70-luku. Toiseksi se ruotsalaisuus. Nuorempana suomi-ruotsi vastakkainasettelu oli vielä tärkeämpää kuin nykyisin



Niin, no takaisin ihan siihen alkuperäiseen aiheeseen. Yllättäen Mamma Miassa elokuvan parhain anti olikin ABBAn musiikki. Tykkäsin jopa enemmän, kuin alkuperäisversioista. Mamma Mia tuntuu olevan enemmänkin teatteri- kuin elokuvaesitys, sillä näytteleminen on erittäin yliampuvaa. Tuntuu välillä siltä, että näyttelijät vääntelivät kasvojaan mahdollisimman paljon, jotta ilmeet erottuisivat varmasti ihan takariiviin asti.

Juoni juoksi eteenpäin ihan jouhevasti ja musiikki tuki sitä hyvin vaikka selkeästi huomasi välillä, että jotkut kohtaukset oli tehty ainoastaan jotain tiettyä kappaletta varten. Mitä väliä? Esimerkiksi Brosnanin ja Streepin duettona laulama SOS oli upea! (kylmiäväreitä-kylmiäväreitä)!

Oikeastaan ainoa kohtaus, joka sai minut vääntelehtimään penkissäni, oli Streepin "The winner takes it all". Ihan upeasti laulettu, mutta näytti siltä etteivät näyttelijät tai ohjaaja olleet oikein keksineet miten kohtauksen pitäisi edetä. Streep siis lauloi kappaleen petetyn naisen raivolla ja ressukka Brosnan seisoo tumput suorina ja näyttäen lievästi ummetuksesta kärsivältä.

Pääasia on kuitenkin se, että poistuin elokuvateatterista hymy huulillani. Ihan kunnolla vastinetta rahoilleni siis. ABBAn kappaleetkin saavat nykyään hyväksyntäni, mutta turha luulla että kipittäisin kuitenkaan ostamaan yhtyeen levyjä.

★★
Vuosi:2008
Ohjaus: Phyllida Lloyd
Pääosissa:Meryl Streep, Pierce Brosnan, Amanda Seyfried

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews