20.11.2005

Harry ja Liekehtivä Pikari

No niin, nyt se on sitten nähty. Yritin kotimatkalla päättää mille sijalle kaikista neljästä elokuvasta asettaisin Harry Potter ja Liekehtiva Pikarin. Sijat yksi ja kaksi kävivät kiivasta taistelua keskenään, enkä ole edelleenkään aivan varma lopputuloksesta.


Siinä, kun Azkabanin vanki oli yksi selkeä kokonaisuus, Liekehtivä Pikari tuntui polveilevalta tarinalta, jossa oli useampia näytöksiä. HRJLP oli kirjana sellainen mammutti, sisältäen niin paljon tapahtumia, että oli suoranainen uroteko ohjaajalta Mike Neweliltä (Neljät häät ja yhdet hautajaiset),saada elokuva ahdetuksi noin kahteen ja puoleen tuntiin. Itse olin lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen!

Elokuvasta oli karsittu tarpeettomia osioita, kuten kotitontut Winky ja Dobby sekä Hermionen kotitonttujen vapautusliike- idea, joka oli hauska juttu kirjassa, mutta olisi elokuvassa vain jarruttanut tarinan etenemistä.

Jaksoin pysyä tarinassa mukana aivan vaivatta, eikä missään vaiheessa tullut tunnetta takamuksen puutumisesta. Siskon kanssa naurettiin sydämmen täydeltä elokuvan, selvästi nuorisolle ohjatulle huumorille. Meinasin saada jopa hengen ahdistusta Ronin juhlapuku kohtauksessa.


Tiedän että toistelen samaa, kuin minet muutkin tahot, mutta elokuvan nuoret näyttelijät näyttävät kehittyvän aina vain paremmiksi ja paremmiksi. Tämä on totta varsinkin Potteria näyttelevän Radcliffen kohdalla. Ensimmäisessä elokuvassa Radcliffe oli söpö ja just-melkein-muttei-ihan kohdallaan ja välillä näytteleminen oli kuin suoraan koulun joulunäytelmästä, eli vuorosanojen suoltamista ja väliin yliampuvia ilmeitä ja elkeitä. Ei Radcliffe ole vieläkään kehittynyt suureksi näyttelijäksi, mutta nyt hahmon tunteet voi "tuntea". Enpä osaisi kuvitellakaan ketään muuta näyttelemään potteria. Nykyään kirjoja lukiessa kuvittelen automaattisesti elokuvien hahmoja.


Rubert Grint ja Emma Watson ovat molemmat mainioita. Watsonista olen pitänyt läpi koko sarjan, mutta Grint oli pelkästään ärsyttävä Salaisuuksien kammiossa ja osin Azkabanin vangissa. Se vain on vaikea ymmärtää, kuinka ihmeessä yleisö pitäsi saada uskomaan, että Hermione ja Ron pitävät toisistaan "silleen", kun koko ajan saan vaikutelman, että Hermionella olisi tunteita Harrya kohtaan, tai sitten kyseessä on vain näyttelijöiden välinen kemia... tai koko juttu on vain minun päässäni.

Elokuvan muiden näyttelijöiden suoritukset olivat myös mainioita. Gary Olsonin osuus vain oli valitettavan lyhyt, tosin eipä Siriuksen osuus tarinassa ollutkaan erityisen tärkeä. Miranda Richardsonin Rita Luodikko osui juuri nappiin ja Brendan Gleesonin Villisilmä Vauhkomieli tulkinta oli myös loistava, vaikka kirjassa olinkin kuvitellut hahmon synkemmäksi ja huumorintajuttomaksi.

Olen kyllä ihan samaa mieltä yleisen mielipiteen kanssa siitä, että ehkäpä elokuvan ikärajan tulisi olla korkeampi kuin K11. Itsekin säikähdin muutaman kerran oikein kunnolla, kun elokuvan loppupuolella kuvataan Lordi Voldemortin paluuta.

Aivan kuten luetuani kirjan, jäin lopussa odottamaan kieli pitkällä seuraavaa osaa. Tämä oli ensimmäinen HP kirja, jossa ei ollut kunnollista lopetusta, vaan pikemminkin cliff hanger, kuten Sormusten Ritareissa ja Imperiumin vastaiskussa. Kirjan ja elokuvan lopussa jää todellinen nälkä tietää mitä-sitten-tapahtui! No Feeniksin Kiltaahan on suunniteltu teattereihin vuodeksi 2007, joten edessä on vuoden - puolentoista odotus. Kirjan voin onneksi kaivaa esiin hyllystä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews