Arvostelussa: Air Guitar Nation (2006)

Sairastellessa (*##&@!!!:n flunssa!) on aina hyvä hetki katsastaa uusia elokuvia. Silloin on ylensä niin voipunut, ettei jaksa nostaa kaukosäädintä kelatakseen/skipatakseen kohtauksia ohitse ja joutuu todella keskittymään katsomaansa. Tsekkasin tällä kertaa aivan mahtavan dokumentin, Air Guitar Nationin. Muistan pari vuotta taakseppäin nähneeni dokkarin trailerin ja laitoin filmin henkiselle pitää-tsekata-kun-muistan listalleni. Nyt minulla oli aikaa, eikä paikkaa mihin paeta. Perfect! Ei kun leffa pyörimään.

Ensimmäiset viisi minuuttia tuijotin telkkaa huuli pyöreänä, yrittäen päättää oliko kyseessä dokumentti, vaiko mokumentti. Seuraavan viiden minuutin jälkeen en enää välittänyt, sillä elokuva imaisi minut totaalisesti mukaansa. Minä, joka 10 vuotiaana tuskallisen harjoittelun jälkeen opin soittamaan akustisella kitaralla ainoastaan tuiki, tuiki tähtönen, revittelin ilmakitarasooloja elokuvan upean soundtarckin tahtiin.

Dokumentissa Amerikka on kuohuksissa. Vuodesta 1996 lähtien on Oulussa järjestetty Ilmakitaran maailmanmestaruuskisat, eikä Yhdysvalloista, rokin ja ilmakitaruuden syntymaasta ole ollut kisassa tähän mennessä yhtäkään edustajaa. Kaksi kaverusta pistää pystyyn USA:n ilmakitara mestaruuskisat ja innokkaiden osallistujien määrä yllättää jopa järjestäjät. Voittaja saa palkinnoksi matkan Ouluun ilmakitaran maailmanmestaruuskisoihin. Voittajalle asetetaan isot odotukset, tuleehan hänen pelastaa yhdysvaltojen maine Rokin ja ilmakitaruuden valtiaana.

Alun uhoilun jälkeen tunnelma muuttuu, kun kilpailijat ympäri maailmaa saapuvat Ouluun, jossa ilmakitara on ihmisiä yhdistävä tekijä. Kilpahenki on edelleen ilmassa, mutta se on enemmänkin ystävien välistä uhoilua. Maailmanrauha onkin ilmakitaran maailmanmestaruuskisojen perimmäinen sanoma.

Suosittelen ehdotomasti hyväntuulen dokumenttina kaikille. Jos teillä on huumorintajua ja musiikki sydämmessänne, ette voi pettyä.

"To ere is human. To air guitar is divine"
-Bjorn Turoque

★★★1/2
Vuosi:	2006
Ohjaus:	Alexandra Lipsitz
Pääosissa:	Dan Crane, David S. Jung, Hadia Ackerman

Arvostelussa: Wanted (2008)

En ollut pitkään aikaan käynyt katsomassa kunnon toimintaelokuvaa, joten kun ystäväni ehdotti Wanted -flikkaa, ajattelin notta miksipä ei. Olin kuullut rainasta aika ristiriitaisia arvioita, joten päätin lähteä elokuviin mahdollisimman avoimin mielin.

Noh, jos toimintaa olin kaivannut elokuvalta niin sitä myös sain. Siinäpä se sitten olikin. Elokuvaan oli ympätty salaseurajuoni, pyrkimyksenä ilmeisesti luoda elokuvalle ja tapahtumille syvempää motiivia, mutta sellaista hölynpölyä oli juonikuvio, että pöllämystyneenä sitä seurasin. Wanted ei ole niinkään toimintaelokuva, kuin se on verilöyly. Väkeä lahdataan sellaista vauhtia, että hitaampia hirvittää. Ok, on mukana muutama loistava takaa-ajokohtaus, mutta päällisin puolin tuli sellainen fiilis, että tässä sitä vaan mässäillään väkivallalla.

Juoni on muutenkin niin läpinäkyvä, että kyllä sitä fiksumpi immeinen arvaa jo alkumetreillä, mikä on lopun ns. twisteri. Ja tämä tulee bimbolta, joka ei ihan oikeasti arvannut Kuudes asti -elokuvaa katsoessaan, että Willis oli vainaa, ennen kuin se hänelle piti oikein alleviivata.

★★1/2
Vuosi:	2008
Ohjaus:	Timur Bekmambetov
Pääosissa:	Angelina Jolie, James McAvoy, Morgan Freeman

Täysin luvatta

Olen pian muuttamassa ihka ekaan velalliseen kotiini ja päätin, että muutettuani en aio enää hankkia tv-lupaa. Päätös syntyi, kun tajusin etten ole avannut televisiotani pariin viikkoon ja säilynyt siitäkin huolimatta selväjärkisenä. Muistan vielä ajan jolloin elin television ehdoilla. Kaikki menot piti ajoittaa lempiohjelmieni mukaan ja sunnuntaisin vietin videomaratoneja, tuijotellen nauhalta niitä ohjelmia jotka olivat jääneet näkemättä työn, koulun tai jonkin yhtä järjettömän syyn vuoksi.

Saattaa tietysti olla, että televisiota tulee katsottua näin kesäaikaan harvemmin koska tarjonta on niin suppeaa, mutta siltikin asuntoni entinen, tärkein sisustuselementti on menettämässä otettaan minusta. Televisiota käytän nykyään melkein ainoastaan omien elokuvien katseluun. Onhan tv-lupa iso maksuerä, jos omaa telkkariaan käyttää edellisen lisäksi vain säätietojen ja lottorivin tarkastamiseen, varsinkin kun nämä tiedot voin tarkastaa nopeammin netistä.

Luin maanantaina Kauppalehdestä, että digiaikaan siirtymisen seurauksena 80 000 taloutta on lakkauttanut televisiolupansa. Nyt luku kasvaa taas yhdellä. Jätän siis hellät jäähyväiset digiloogiselle televisiolleni. BY-BYE!

You don't own a tv? What's all your furniture pointed at? Joey Tribbiani, Friends

Arvostelussa: Indiana jones ja Kristallikallo (2008)

Olen yrittänyt tässä sulatella pari viikkoa viimeisintä (anna olla viimonen kerta) Indiana Jones elokuvaa. Oijoi. Oivoivoi.

Kerroin ystävilleni että kokemustani voitaisiin verrata siihen, että menisit esimerkiksi Stingin konserttiin. Ensinnäkin paikkasi on sijoittunut loistavasti koripallojoukkueen taakse (itselläsi kun pituutta on kokonaiset 153 cm), jolloin saatat hyvällä tsägällä nähdä sankaristasi aina vilauksen silloin tällöin. Toiseksi, olet ostanut lipun konserttiin toiveenasi kuulla kaikki Stingin parhaat biisit ja pari klassikkoa Policelta. Niitä lauleskellessa olisi niin ihana verestää nuoruus/lapsuusmuistoja. Olet kuitenkin tajuamattasi ostanut liput keikalle, jolla Sting päättää esittää kaikki historian unholaan painuneet biisit ja näppäilee jostain älyttömästä syystä sitraa. Lopuksi mies vetää vielä pikakurssin joogan alkeista. "Hei, en minä tällaisesta pulittanut lippurahoja!"

Jos tämä täysin selkeä vertauskuva ei nyt jostain syystä sattunut avautumaan teille, niin selvennän.

Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta (kaamea suupala) ei tuntunut Indiana Jones elokuvalta. Kun Harrison Ford tuli kuvaan ensimmäisen kerran ja painoi fedora hatun päähänsä, ei mieleni kirkunut oh-my-god-toi-on-indy, vaan että Harrison Fordilla on päällään Indyn vermeet. Miehen replat kuulostivat välillä siltä, kuin hän olisi lukenut niitä lunttilapusta. Aina hetkitäin luulin nähneeni vilauksen vanhasta kunnon Indysta, mutta niitä tilanteita oli harvassa.

Elokuva vain ei tuntunut Indiana Jones elokuvalta. Mukana ei ollut sitä kiihkeyttä ja riemua, vaikka vauhtia ja vitsejä elokuvassa riittikin. Ne eivät ole kuitenkaan sama asia. Kuoret ovat samat, mutta juttu tuntuu ontolta. On vaikea pistää sormeaan siihen missä mättää. Ehkä aika vain on ajanut Indyn ohitse.

En halua tehdä tarkempaa arviota elokuvasta, minulla kun on tapana mennä hieman liiaksi yksityiskohtiin ja joku voi vielä haluta käydä katsomassa elokuvan. Toivottavasti muut eivät ole aivan niin pettyineitä lopputulokseen, kuin itse olin.... Huokaus.

★★1/2
Vuosi:	2008
Ohjaus:	Steven Spielberg
Pääosissa:	Harrison Ford, Cate Blanchett, Shia LaBeouf,  Karen Allen

Arvostelussa: Iron Man (2008)

* MAHDOLLISIA SPOILEREITA TIEDOSSA *

Whooooo! Upeaa, loistavaa, fantastista!!!!

Milloinkahan viimeksi innolla odottamani elokuva on onnistunut täyttämään kaikki toiveeni ja vielä ylittämään ne? Kun alkuvuodesta näin Iron Man -elokuvan trailerin, olin repiä pelihousuni. Kun Black Sabbathin Iron Man iski ulos kaijuttimista olin valmista kauraa! Pyöritin traileria varmaan kymmenen kertaa ennen kuin sain tarpeekseni. Sitten yritin hillitä intoa muistelemalla niitä kertoja, jolloin elokuvan traileri on ollut parasta mitä elokuva on tarjonnut katsojalleen (Episodi I, anyone?). Siinä vaiheessa, kun Iron Manin positiivisia ennakkoarvioita alkoi putkahdella nettiin alkoi taas toivo heräillä.

Tänään suuntasin siis Tennispalatsiin toivoen, että tämä elokuvakokemus olisi parempi, kuin edellinen käyntini ykkössalissa (10.000 BC. - *kakomisääniä*). -manoksia-mainoksia-trailereita-INDIANA JONES TRAILERI! Mitenkä onnistuivat tekemään siitä noin mitäänsanomattoman? Pitäkää Lucas ulkona editointihuoneesta!!

Niin, siis elokuva, Wau! Robert Downey Jr. on loistava Tony Starkina, joka ei ole väärinymmärretty sankari, heikkojen puolustaja tai epäitsekäs suojelija (ainakaan alussa). Stark on Playboy, juoppo ja hedonisti, (tosin nero sellainen) ja aseteollisuus moguli. Kun terroristit kaappaavat Starkin Afganistanissa asemarkkinointi keikalla ja pakottavat hänet rakentamaan ohjusjärjestelmän, on miehen pakko tarkastella elämäänsä ja niin sanottuja saavutuksiaan. Stark päättää rakentaa ohjusjärjestelmän sijasta itselleen pakovälineen, luodinkestävän ase-haarniskan ja Iron Manin legenda saa alkunsa.

Downy Jr. on kuin ilmetty epävakaa playboy Stark.

Pakonsa jälkeen Stark palaa muuttuneena miehenä. Hän päättää lopettaa yrityksensä aseteollisuustuotannon, ilmoitus, jota Starkin bisneskumppani, Obadiah Stane (Jeff Bridges) ei sulata helpolla ja joka pyrkii hivuttamaan Tony Starkin oman yhtiönsä johdosta. Starkin yrittäessä hyvittää mennyttään tuntuvat kaikki hänen läheisensä olevan hänen uutta elämänkatsomustaan vastaan, kuten hänen ystävänsä Jim Rhodes (Terrence Howard) ja henkilökohtainen assistenttinsa Pepper Potts (Gwyneth Paltrow). Stark päättää valmistaa uuden ja parannellun version haarniskastaan kun samanaikaisesti Starkin siepannut terroristijärjestö löytää aavikolta miehen ensimmäisen haarniskan jäänteet. Stark saa selville että samaisella terroristi joukolla on käytössään Stark Industryn valmistamia aseita, joita he käyttävät siviilejä vastaan. Hän saa myös selville että Stane on asetoimitusten ja Starkin kidnappauksen takana. .... Ja sitten seuraa kaikkea hirmu mielenkiintoista....

Noh niin, en viitsisi paljastaa enempää, tässäkin tuntuu jo hieman spoilerin maku. Sen vain haluaisin sanoa, että jos olisin Pepper Potts ja joutuisin pakenemaan henkeni edestä... ensimmäinen tehtäväni olisi riisua naurettavat korkokengät jalastani.

Hyvää työtä Jon Favreau (elokuvan ohjaaja)! Aika hyvin mieheltä, jonka ensimmäinen noteeramani työ oli Monican miljonääripoikaystävä Frendeissä.

Suosittelen ehdottomasti. En edes itkenyt 11 euron lippumaksuni perään (ainakaan paljon).

★★★★
Vuosi:	2008
Ohjaus:	Jon Favreau
Pääosissa:	Robert Downey Jr., Gwyneth Paltrow, Terrence Howard

Arvostelussa: Be Kind Rewind (2008)

Lauantaina teki mieli pistäytyä pitkästä aikaa elokuviin. Tennispalatsin kassalla kaverini kanssa seisoskellessa pohdimme mihin sitä vähäiset pennosensa sijoittaisi. Silmiimme osui Jack Blackin (School of Rock) ja Mos Defin (Linnunradan käsikirja liftareille) tähdittämä Be Kind Rewind. Muistelin että elokuvan traileri oli ainakin herättänyt kiinnostusta joten pistimme rahat likoon.

Be Kind Rewind on elokuva josta haluaisin ihan oikeasti tykätä. Leffan idea on todella herkullinen. Defin hahmo on videovuokraamon (siis oikeesti! VHS, ei DVD) työntekijä jonka kaveri (Black) on onnistunut magnetisoimaan itsensä epäonnistuneen sähkölaitoksen sabotointi keikan seurauksena. Kävelevä magneetti tuhoaa vahingossa kaikki vuokraamon nauhat vetovoimaisella olemuksellaan ja liikkeestä vastuuseen jätetty epätoivoinen Def päättää kuvata Blackin ja läheisen pesulassa työskentelevän tytön (Melonie Diaz) kanssa elokuvat uusiksi. Uusinta versioihin lukeutuvat mm. Ghostbusters, Driving Miss Daisy ja Rush Hour 2. Uudet "ruotsitetut" (Sweeded) nauhat saavuttavat yllättävän kulttimaineen ja pian koko naapurusto osallistuu uusintaversioiden tekoon. Voitoilla on pyrkimys kunnostaa rapistunut vuokraamorakennus, joka on purku uhan alla. Ikävä kyllä Hollywood ei ole yhtä innostunut uusintaversioista ja päättää pistää stopin uustuotannoille.

Elokuva onnistui olemaan paikoitellen hauska, mutta yleensä väsähdin kuuntelemaan Defin valittavaa narinaa ja Blackin harhateille joutuvaa höpinää. Paikka paikoin mieleni teki huutaa POIKKI! Hauskimmat kohtaukset ovat ehdottomasti uusintaversioiden teon parissa, mutta ne juoksutetaan läpi turhan nopeasti. Elokuvan imelänsokerinen loppukin tuntui pakotetulta, aivan kuin komediasta olisi yhtäkkiä yritetty tehdä Capra -elokuva. "Kaikki tarttukaa toisianne kädestä ja laulakaa We are the world!".

★★★
Vuosi:	2008
Ohjaus:	Michel Gondry
Pääosissa:	Jack Black, Mos Def, Danny Glover