Steve Evetsin esittämä Eric herätti minussa sympatiat ensi minuutilla, kun mies on jumittunut ajamaan liikenneympyrässä, tarkoituksena mitä ilmeisemmin päättää päivänsä (eikös kuulostakin hyväntuuliselta elokuvalta?). Hyvin pian ilmenee, että Eric on epätoivoinen mies. Hän työskentelee postinkantajana, mutta tahti alkaa hidastua ja kolleegat säälittelevät selän takana. Ericin toinen vaimo on lähtenyt lätkimään, jättäen miehen huollettavaksi kaksi poikapuolta, Ryanin ja Jessin. Ericillä ei ole minkäänlaista auktoriteettia poikiin ja nämä kävelevätkin isäpuolensa ylitse joka asiassa (aina vaan paranee). Ericillä on yksi oma lapsi, ensimmäisen vaimon, Lilyn kanssa saatu Sam, joka on pienen vauvan yksinhuoltaja. Eric ja Lily suostuvat vastahakoisesti hoitamaan vuorottain Samin vauvaa, kun tämä suorittaa opintojaan. Eric oli aikoinaan jättänyt Lilyn raukkamaisella tavalla, eikä häpeältään kestäisi tavata naista. Tästä kaikesta siis johtui alun itsemurhayritys-rundi liikenneympyrässä.
Ericin ystävät, aivan loistava kokoonpano, ottavat toimekseen yrittää nostaa miehen masennuksesta ja yksi läheisimmistä kavereista, Meatballs (John Henshaw), joka lukee itseään kehttävää kirjallisuutta (kauppahylly psykologiaa), pitää mielikuvaistunnon, jossa kaverit miettivät henkilöä, johon haluaisivat samaistua. Eric valitsee idolinsa, entisen ManU jalkapallopelaajan, Eric Cantonan. Myöhemmin Eric käy huoneessaan yksinpuhelua Cantonan julisteen kanssa, kun pelaaja ilmestyy yhtäkkiä hänen huoneeseensa. Cantona, joka on oikeassakin elämässä tunnettu erikoisista sanalaskuistaan ja kryptisistä lausahduksista, alkaa haastaa Ericiä ottamaan elämäsä takaisin ja rakentamaan itsetuntoaan, aloittaen kohtaamalla Lilyn, jota Eric selvästi vielä rakastaa. Lilyn ja Ericin suhde alkaa lämmetä ja Ericin kasvanut itsetunto auttaa häntä myös laittamaan poikapuolensa kuriin, joihin hän on selvästi kiintynyt. Alkanut noususuhdanne uhkaa romahtaa, kun Eric saa selville, että vanhempi pojista, Ryan, on sekaantunut paikallisen jengin puuhiin. Tässä vaiheessa Eric tajuaa viimein kääntyä ystäviensä puoleen Cantonan kehotuksesta ja huomaa, että hänen ei tarvitse kohdata kaikkia ongelmiaan yksin.
Looking for Eric oli todella iloinen yllätys. Samalla erittäin koskettava ja hauska. Kuten jo mainitsinkin, Steve Evets on loistava roolissaan ja saa katsojan helposti puolelleen. Evetsin silmät kuvastivat niin hyvin Ericin väsymyksen ja epätoivon, että teki mieli juosta miehen luo ja lohduttaa että kyllä kaikki tulee vielä hyväksi. Myös Eric Cantona, joka esitti elokuvassa itseään, oli yllättävän hyvä. Itse en tiedä juurikaan mitään jalkapallosta tai miehen näyttelijän urasta. Erikin ystävän Meatballsin roolin näyttelevä John Henshaw oli loistava. Buldoggia muistuttava mies oli loistava self-help kirjoja ahmivana posteljoonina. Muistan nähneeni Henshawn pari viikkoa sitten Sydämen asialla -sarjassa niin iljettävässä roolissa, että kun tajusin miehen olevat tässä elokuvassa, epäilin hetken pystyisikö hahmo saamaan minua puolelleen. Helposti sai.
Luin jostain (kyynisen?) elokuva-arvostelun, jossa teilattiin elokuvan heppoisuus ja onnellinen loppu. Miksi? Eikö maailmassa ole tarpeeksi masentavia asioita? Mitä vikaa on tarinassa, joka saa aidosti hyvälle tuulelle?
| ★★★★ | ||
| Vuosi: | 2009 | |
| Ohjaus: | Ken Loach | |
| Pääosissa: | Steve Evets, Eric Cantona, Stephanie Bishop | |
 |  |  |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti