Tulejo

On joitakin asioita, joita odotan kuin kuuta nousevaa. Näihin asioihin lukeutuvat mm. Harry Potterin viimeinen osa, joulu ja palkkapäivä.

Potterin tapauksessa sitä pelkää, että odotusta ei voi minkäänlainen tulos todella palkita. Jos olet odottanut jotakin asiaa vuosikausia, ovat odotukset nousseet aivan mielipuolisiin mittoihin. Samalla tiedän, että viimeisen kirjan luettuani se on loppu. Finito. T-t-t-that's all folks.

Rakastan joulua kuin hullu perunavelliä (vain hullu voi rakastaa perunavelliä). Viime vuoden puolella jouduin tosin hillitsemään siskoani, jotta hän odottaisi edes joulukuun puolelle ennen kuin pystyttäisi joulukuusensa (muovisen). Joulussa on vain se huono puoli, että hypetystä kestää puolisentoista kuukautta ja itse pääasia on ohitse parissa päivässä (yhdessä päivässä, jos olet alle kouluikäinen ja joulu loppuu, kun lahjat loppuvat).

Sama koskee palkkapäivää. Viimeisen viikon kituuttelen parin euron päiväbudjetilla ja odotan palkankantopäivää kuin suurtakin pelastusta ja ihan samassa jamassa sitä ollaan taas kolmen viikon päästä.

Mitä opimme tästä? Älä odota yhtikäs mitään.... No onpas positiivista.

Ei minkään maailman logiikkaa

Hengenahdistusta, käsien hikoilua, päämäärätöntä haapuilua paikasta toiseen ilman että mihinkään osaa keskittyä.

Krapula-aamu?

Tupakkalakko?

EI

Nettiyhteys ei toimi!!!

Konetta buuttaillaan, ryömin pitkin kaapeleita, josko jokin johto olisi irrallaan, yritetään korjata langattoman verkon yhteyttä: repair, repair, REPAIR hittovieköön! Lopulta tuntien/päivien jälkeen kone täysin mystisestä syystä löytää jälleen tiensä verkkoon. En kyseenalaista ihmettä ja varovasti, henkeä pidätellen avaan sähköpostini. Se toimii sittenkin!

Nykyään omaa konetta ja nettiyhteyttä pitää täysin itsestään selvänä, mutta jos verkkoyhteys kaatuu, tuntuu kuin olisin täysin eristetty oikeasta maailmasta. Mitä jos juuri nyt pitäisi saada selville kuka oli Yhdysvaltojen kuudes presidentti. Ei siten, että tieto olisi ihan pakko saada selville, mutta kun joku sattui ääneen miettimään, niin miksipä en googlettaisi samantien. En muista, että näin olisi koskaan käynyt aikana ennen Internetiä. Harvemmin minuun iski mieletön himo alkaa penkomaan kymmenen vuotta vanhaa ja kymmenen metriä pitkää tietosanakirja rivistöä moisen pikku faktan takia.... Mietinpä vain minkälaiset ovat nykypäivänä tietosanakirjojen markkinat, jos nyt ei lueta mukaan Oxfordin opusta.

Verkkosurffaamisessani on harvemmin minkäänlaista logiikkaa. Haen jotakin tietoa, vaikkapa Kennedystä, Wikipedian sivulta huomaan linkin Apollo-avaruusohjelmaan. Mieleen muistuu elokuva The Right Stuff jonka olen nähnyt varmaan 15 vuotta sitten. Avaan Internet Movie Databasen ja etsin elokuvan sivun... ah ei elokuva kertonutkaan Apollo lennoista, mutta leffassahan oli mukana Ed Harris joka näytteli John Glenniä. Mitäköhän Harris on viimeaikoina puuhaillut. Jaa tehnyt elokuvan Copying Beethoven. Onko se joku elämänkerta vai? Jaha, fiktiivinen kuvaus Beethovenin viimeisitä vuosista. Päädyn lukemaan Beethovenin elämänkerran, aika traagista, että hän alkoi kuuroutua ollessaan vasta kaksikymmentävuotias....Lopulta olen jo unohtanut mitä olikaan alkujaan tekemässä ja naputtelen Takaisin-toimintoa sormet kipeänä.

Internetin ansiosta olen oppinut asioista, joita ei olisi muutoin tullut mieleenkään tutkia. Maailma oli noin viisitoista vuotta sitten paljon pienempi ja sulkeutuneempi... niin hyvässä, kuin pahassakin.

Ai niin ja Yhdysvaltojen kuudes presidentti oli John Quincy Adams (demokraattinen republikaani, (1825–1829) Kiitos Wikipedia (hakuaika 15 sekuntia).

Suchet versus Caruso

Brittiläiset televisiosarjat ovat alkaneet houkuttaa, mitä enemmän ikää alkaa karttumaan. Tuntuu siltä, että sarjojen eteen nähdään Britanniassa enemmän vaivaa, kun budjetit eivät ole samaa luokkaa kuin rapakon takana ja kausien pituudet eivät pääse edes puoleen Amerikkalais-sarjojen noin 24 kappaleen vuosimäärästä.

Onko se vanhuus (hah), kun Poirotin verkkainen eteneminen vetoaa enemmän, kuin CSI Miamin nopeat leikkaukset. Jossain vaiheessa amerikkalaisia poliisisarjoja seuratessa iskee mieleen epäilys "Hei, eikös tämä jakso ole tehty joskus aiemminkin?"

Purkkinauretut komediasarjat, joissa toistetaan aina samaa kaavaa: Homelo-kaljamahainen-isä-plus-fiksu-mallimittainen-äiti-sekä-ah-niin-nokkelat-teini-ikäiset-kakarat aiheuttavat saman Déjà Vu fiiliksen. Mieluummin seuraan Brittiläistä Laakson kuningasta, joka on oikeastaan draama, mutta naurattaa silti enemmän, kuin mikään Amerikassa tuotettu sitcom.

Ainoa seikka jossa saarivaltio häviää amerikan serkuille on tosiaan se kausien lyhyys. Hauskuus loppuu heti alkuunsa, kun jutun makuun päästyäsi sarja katoaakin yllättäen ruudusta. AARGH!!!

Mutta loppujen lopuksi, mielummin sitä nauttii hyvin työstetyistä sarjoista pienemmissä määrin, kuin tuijottaa samaa jaksoa viikkotolkulla.

Outo valoilmiö

Kun viikkotolkulla pilvet ovat roikkuneet taivaalla estäen auringon paisteen, alkaa ihmisen mieli mustua. Kun aurinko sitten suvaitsee näyttäytyä edes hetkeksi pilvenraosta alan käymään ylikierroksilla. Ulkopuolisesta saattaa vaikuttaa siltä, että olisin nauttinut mäyräkoirallisen redbullia tai tyhjentänyt pannullisen espressoa, mutta elimistöni reagoi auringonpaisteeseen paremmin kuin mihinkään kofeiini trippiin.

Suomessa asuu kaksi kansaa. Kesäinen ja talvinen. Entinen Etelä Afrikasta suomeen muuttanut opettajani oli aikoinaan saapunut suomeen synkimpään vuodenaikaan ja luonut sen perusteella kuvan suomalaisesta luonteesta. Kesän tultua hän hämmästeli, että ovatko nämä edes samoja ihmisiä, jotka katuja tallaavat.

Kesäisin väki rynnistää pihalle mönkimään maata, käristämään nahkaansa tai istumaan bulevardeille. Kun syksy loskakeleineen saapuu, väki vetää olkapäät korviin ja pakenee sisätiloihin. Kun aurinko taas pitkästä aikaa näyttäytyy, tapahtuu jälleen äkkiryntäys ulkotiloihin.

Myös käytöstavat eri vuodenaikoihin eroavat toisistaan. Kun kesäaikaan tönäiset tahattomasti vastaantulijaa, pyytelevät molemmat osapuolet vuolaasti anteeksi. Kun sama tapahtuu pimeimpään vuodenaikaan vaihtavat osapuolet murhaavia mulkauksia ja jupisevat itsekseen kaiken-maaliman-idioteista (GrrrRAUH!).

Joulukalenteri

Väkersin omaksi ja muutaman ystävän iloksi Flash-joulukalenterin ja ajattelin, jotta voisihan sitä laittaa tännekin linkin.

Joillakin on ollut vaikeuksia saada kalenteria toimimaan Explorerissa, jos Activexia ei ole valtuutettu. Esim Firefoxilla ei ole ollut ainakaan vielä vaikeuksia.

... ja kyllä ensimmäisestä luukusta löytyy heti kirjoitusvirhe!

Kalenteri on aika raskas, joten kannattaa klikata linkkiä ja antaa sivun latautua (käydä välissä vaikka lenkillä).

Joulun odotusta.

Palvelua kiitos!

Olin viime viikon lauantaina kaupungilla sisareni kanssa ja nälkä pääsi yllättämään. Unionin kadulta Forumiin siirtynyt Colorado on ollut yksi lempipaikoistamme yhden ainoa seikan vuoksi... Frozen lime margaritat! Ehdottomasti kaupungin parhaat. Ruoka on kohtuullista ja ranskalaisia on annoksissa aina tarpeeksi. Palvelu on aina ollut kuitenkin ravintolan heikko kohta. Jo aiemmin Unioninkadulla ollesssa ravintola meni aina täysin sekaisin, kun porukkaa oli kiinteistössä enemmän kuin asiakaspaikkoja. Baaritiskin alue (joka oli järkyttävän kapea) oli ahtautunut täyteen ihmisiä, jolloin henkilökunta ei päässyt kulkemaan keittiöstä ruokailualueelle, eikä ruokaileva asiakaskunta päässyt kylpyhuoneeseen. Tästä seurasi yleensä se, että ruokasali oli täynnä joko nälkäisiä ja kiukkuisia asiakkaita tai jalat ristissä kykkiviä ja kiukkuisia asiakkaita.

Ravintolan siirryttyä Forumiin, ravintolatila ja asettelelu oli ehkä ajateltu tällä kertaa paremmin, mutta emme päässeet koskaan todistamaan tätä. Menimme paikan päälle pahimpaan lounasruuhkan aikaan, joten paikka oli tupaten täynnä. Paikansimme henkilökuntaa ja kysäisimme onko ravintolassa yhtään tilaa kahdelle nälkäiselle. Henkilökunta ilmoitti että tällä hetkellä ravintola oli täynnä. Uskaltuduimme kysymään, osaisivatko he arvioida kuinka kauan kestäisi, jos jäisimme odottamaan. Nuori tyttö pyrähti keittiön puolelle ja kuulin hänen kysyvän hämmästelevällä äänen painolla joltakin, "mitä nyt, kun noi haluu oottaa". Tyttöä ei tämän jälkeen näkynyt. Saatoin kuvitella kuinka hän kyyristeli keittiön oven takana toivoen, että me häipyisimme paikalta mahdollisimman pikaisesti. Keskitimme kaiken huomiomme kahteen muuhun ravintolan työntekijään, jotka seisoivat edelleen kassalla. He pyrkivät kaikin tavoin olemaan huomaamatta meitä, joka on melko vaikeaa kun ottaa huomioon, että seisoimme noin 50 cm etäisyydellä heistä ja harjoitimme tiivistä tuijotustekniikkaa. Lopulta kyllästyimme tehottomaan toimintaan ja päätimme siirtyä viereiseen Hesburgeriin, josta sentään sai palvelua.

Missä tahansa muussa ravintolassa, jossa ruokasali on ollut täyteen pakattu on henkilökunta aina ilmoittanut, että voimme jäädä odottamaan pöydän vapautumista ja laittanut odottavan asiakkaan listalle. Coloradossa on nykyään mukava baari, johon osaava henkilökunta olisi osannut meidät ohjata. Tämä oli kuitenkin selvästi liian vaativa tehtävä. Jos odotusmahdollisuudet ovat huonot, (lue: pääsette pöytäänne noin kahden tunnin kuluttua) voisi myös tästä ilmoittaa.

Toivon, että henkilökunta tulee parantamaan asiakaspalvelukykyään jotten joutuisi heittämään hyvästejä Lime margaritoille ... huokaus!