Brittiläiset televisiosarjat ovat alkaneet houkuttaa, mitä enemmän ikää alkaa karttumaan. Tuntuu siltä, että sarjojen eteen nähdään Britanniassa enemmän vaivaa, kun budjetit eivät ole samaa luokkaa kuin rapakon takana ja kausien pituudet eivät pääse edes puoleen Amerikkalais-sarjojen noin 24 kappaleen vuosimäärästä.
Onko se vanhuus (hah), kun Poirotin verkkainen eteneminen vetoaa enemmän, kuin CSI Miamin nopeat leikkaukset. Jossain vaiheessa amerikkalaisia poliisisarjoja seuratessa iskee mieleen epäilys "Hei, eikös tämä jakso ole tehty joskus aiemminkin?"
Purkkinauretut komediasarjat, joissa toistetaan aina samaa kaavaa: Homelo-kaljamahainen-isä-plus-fiksu-mallimittainen-äiti-sekä-ah-niin-nokkelat-teini-ikäiset-kakarat aiheuttavat saman Déjà Vu fiiliksen. Mieluummin seuraan Brittiläistä Laakson kuningasta, joka on oikeastaan draama, mutta naurattaa silti enemmän, kuin mikään Amerikassa tuotettu sitcom.
Ainoa seikka jossa saarivaltio häviää amerikan serkuille on tosiaan se kausien lyhyys. Hauskuus loppuu heti alkuunsa, kun jutun makuun päästyäsi sarja katoaakin yllättäen ruudusta. AARGH!!!
Mutta loppujen lopuksi, mielummin sitä nauttii hyvin työstetyistä sarjoista pienemmissä määrin, kuin tuijottaa samaa jaksoa viikkotolkulla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
LinkWithin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti