15.6.2010

Glee!




glee-1Suuren suosion saanut amerikkalainen televisiosarja Glee! rantautuu pian myös Suomeen MTV3 kanavalle. Glee saa nimensä Glee clubilta joka suomeksi tarkoittaa show-kuororyhmää. Sarjan alussa Will Schuester, koulun espanjankielen opettaja päättää herättää uudelleen henkiin aikoinaan menestyneen koulun Glee clubin. Nykyään kyseiseen clubiin kuuluminen on sama asia, kuin olla sosiaalinen hylkiö ja Wilillä on vaikeuksia saada täytettyä ryhmän minimimäärä, jotta se voisi osallistua vuosittaiseen show-kuorokilpailuun. Tämän lisäksi Wilillä on vastassaan Sue Sylvester, menestyneen ja palkintoja kahmineen huutosakin valmentaja, joka ei halua jakaa menestystään saati sitten koulun määrärahoja.  

glee-2Will onnistuu saamaan ryhmäänsä todellisia lahjakkuuksia, kuten Rachel Berryn, joka on hermojaraastavan itsekeskeinen mitä tulee valokeilan jakamiseen, mutta mielettömän lahjakas. Finn Hudson on jalkapallojoukkueen kapteeni, jonka Will onnistuu saamaan ryhmäänsä hieman arveluttavin keinoin. Finn rakastaa laulamista, mutta pelkää maineensa puolesta jos hänet liitetään Glee clubiin.

Sarjassa on paljon asiaankuuluvaa draamaa, mutta kaikkein parasta on musiikki. Vanhoja ja uusia hittejä versioidaan show-kuoron muotoon niin upeasti, että pian sitä huomaa laulavansa mukana täydellä hurmoksella. Useat Glee! versiot ovatkin nousseet Yhdysvalloissa myyntilistojen kärkeen. Edit: Yhdysvalloissa aletaan pian kuvaamaan toista kautta ja kolmaskin kausi on saanut vahvistuksen. Suomalaisilla on siis edessä ainakin kolme kautta ihanuutta, joka on Glee. Toivon vain, että sarja ei koe esim. Heros:in ja vastaavien sarjojen kohtaloa, jossa ensimmäisen kauden jälkeen taso laskee kuin lehmän häntä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews