Tehtävä tuntuu lähes mahdottomalta, sillä Harry ei saanut Dumbledorilta ohjeita mitä tai missä Hirnyrkit ovat. Epätoivoinen tilanne hiertää ystävysten suhteita ja kun kolmikko viimein löytää yhden Hirnykeistä, Salazar Luihusen medaljongin, sen sisältämä Voldemortin sielun sirpale pyrkii vääristämään nuorten tunteita. Hirnyrkin vaikutuksille alteimman Ronin se saa näkemään Hermionen ja parhaan ystävänsä Harryn välillä jotain enemmän, kuin ystävyyttä. Elokuvassa vyörytetäänkin valkokankaalle todellinen hormonien pyörremyrsky ja tämä, elokuvassa olevan väkivallan lisäksi muistuttaa kirkkaasti, että kyseessä ei ole enää mikään lasten elokuva.
Tuskin mikään versio tästä elokuvasta tekisi kaikkia katsojia onnellisiksi. Itse olen, jos en nyt aivan hurmiossa, niin iloinen ohjaaja David Yatesin versiosta. Ensimmäinen osa onnistui mahduttamaan filmille yllättävän paljon kirjan tapahtumia, joskin verrattaessa kirjan verkkaisempaan tahtiin, tuntui että eteenpäin mentiin välillä hengästyttävällä tahdilla. Siskoni jäi kaipaamaan esimerkiksi Weasly -kaksosten Pottervahti -radio-ohjelmaa ja Oljo kotitontun ja taustatarinaa. Olen samaa mieltä, että joitakin asioita olisi voinut käsitellä laajemmin, mutta siinä tapauksessa olisi jotakin muuta jouduttu uhraamaan filmileikkurille. Aina ei voi saada kaikkea.
Vaikka tarina on synkkä, pimeyden voimien vallattua taikaministeriön ja ulottaessaan pelottavan valtansa kaikkien jästisyntyisten ylle, löytyy elokuvasta yllättävän paljon huumoria. Kun kolmikko livahtaa taikaministeriöön monijuomaliemen avulla naamioituina, on se yksi elokuvan hauskimmista episodeista.
Nyt yli parikymppinen kolmikko on kuin kotonaan omissa rooleissaan. Grint muistuttaa edelleen paikoin koiranpentua, mutta hänen komediallisia kykyjään ei voi kieltää ja Watson tuo Hermioneen suurempaa herkkyyttä kuin kirjan hahmossa. En edelleenkään usko, että Radcliffesta tulee seuraavaa Laurence Olivieria, mutta hänen kehittymistään ensimmäisen elokuvan tää-on-niin-mun paras koulunäytelmärooli-metodinäyttelemisestä täytyy kiittää.
Nyt mielessä on vain yksi ajatus. Seitsemän kuukautta osa kakkoseen!
| ★★★ | ||
| Vuosi: | 2010 | |
| Ohjaus: | David Yates | |
| Pääosissa: | Daniel Radcliffe, Emma Watson, Rupert Grint | |
 |  |  |
6 kommenttia:
Mä kyllä pidin tästä leffasta paljon. Ihanan tumma ja synkkä tyyli mutta nauratti myös eli ihan pelkkää angstailua. Ja kirjan rasittava haahuilu oli kasattu, ehkei ihan minimiin, mutta sentään vähemmäksi..
Minulle sitä haahuilua ja maisemien ihailua oli hieman liikaa leffaan (olisi voinut käyttää osan siitä ajasta tärkeämpiin asioihin), mutta pidin kuitenkin, kuten sarjan muistakin leffoista. Ja nyt odotellaan sitten sitä viimeistä osaa :)
Mikaela: Mä olin myös tyytyväinen, eikä yhtään etinyt takamus puutua elokuvaa katsoessa :).
Päivi: Tuosta olen samaa mieltä, että aikaa olisi voinut omistaa enemmän, kuten sanoit, tärkeämmille asioille. Nautin kuitenkin myös niistä haahuiluista ja kauniista maisemista :). Tasapaino ehkä näiden kahden välillä hieman viksallaan elokuvassa.
Seitsemän kuukautta on lyhyt aika. Se menee äkkiä. Aivan samoin ne vuoden tauot Sormusten Herrojen välissä.... Positiivista ajattelua nääs :D
Mä tosiaan menenkin katsomaan tämän vasta ensviikolla, vaikka alunperin piti mennä jo tänään. Koitan pysyä kärsivällisenä ja odottaa kiltisti keskiviikkoon asti. :)
Toi kommenttisi Radcliffen koulunäytelmästä oli tosi osuva! :D
CC: Seittemän kuukautta on IKUISUUS! jopa tällaiselle keski-ikäiselle.
tiinanen: Mä luultavasti meen kattomaan tän elokuvan vielä uudestaan, oli sitä sen kahden elokuvan edestä jo ooteltukin :).
Toisaalta kadehdin sua, että sulla tää on vielä edessäpäin... :D.
Lähetä kommentti