27.6.2011

Movie Monday #5 - Päässäni soi ja soi ja soi

Uusin Movie Monday haaste on elokuvamusiikki. Joidenkin elokuvien soundtrakit jäävät elämään aivan omaa elämäänsä. Esimerkiksi John Williamsin eeppiset elokuvasävellykset kuuluvat varmasti niiden tunnetuimpien joukkoon. Star Wars, Indiana Jones, E.T. ja monet muut tunnistaa heti, kun joku vasta hyräilee ensimmäisiä tahteja. Rönsyilevän riemukas musiikki Améliesta (Tiersen), haikeat sävellykset Gladiatorista, ja Viimeisestä Mohikaanista (Jones & Edelman) ja unta tai painajaista muistuttava musiikki Inceptionista (Zimmer), Abyssista (Silvestri) tai Saksikäsi Edwardista (Elfman)... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kamalan vaikeita haasteita!


Harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin musiikkiin, joka herättää minussa aina unenomaisen, epätodellisen olon. Elokuva on Kevin Costnerin tähdittämä Unelmien kenttä (Field of Dreams, 1989). James Hornerin aavemainen musiikki on yhtä tärkeä osa elokuvaa, kuin mikä tahansa muu osa-alue ja jo pelkästään sen kuuleminen tuo palan kurkkuuni. Alla Shoeless Joe ja Moonlight Graham -teemat.


Pikku tidbit: Horner sävelsi elokuvan musiikkia improvisoiden, joten kun studio halusi julkaista elokuvan soundtrakin, joutui hän katsomaan elokuvan lävitse voidakseen kirjoittaa musiikin scoren.

9 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

"If you build it, they will come... "

Hieno valinta nääs :D

Marja kirjoitti...

Läheltä meni (He will come) :). IHANA LEFFA!

Tuoppi kirjoitti...

Hehee, huomasit pahalainen ;D Usein väärin lainattu quote muuten tuo :D

Hyvä leffa on. Sitä ei käy kieltäminen. :D

Joku kirjoitti...

Miten te olette noin ...observanttejah!

Minulle ei jää edes mieleen, missä leffassa on mikä musiikki (tai missä nimenomaisessa leffassa itkin mitä), muutamia hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, kun taas teillä on tarkat muistot, joista kirjoittaa. (Vähän sama kuin jotkut muistavat, millainen sää viime kesänä oli; minä todellakaan en.)

Onko minulla vain poikkeuksellisen laho pää, vai mistä tämä johtuu? 8-o

Tuoppi kirjoitti...

Joku: Kysyin kerran yhdeltä historiaa harrastavalta ystävältäni, miten on mahdollista, että hän muistaa niin vallan hyvin historiallisia tapahtumia. Hän vastasi, että aihe kiinnostaa häntä. Ja kun aihe kiinnostaa, pienetkin yksityiskohdatkin jää silloin paremmin mieleen....

Marja kirjoitti...

Jokunen: Luulen että kyseessä on toistojen määrä. Jos katsoo tietyt elokuvat vaikkapa pari tai kaksikymmentä kertaa, niin alkaa huomioimaan tiettyjä osa-alueita tarkemmin. Toisaalta, jos elokuvan musiikki sopii leffaan niin hyvin, ettei sitä huomaa, niin se on hyvä juttu. Jos se nousee liiaksi esiin siksi, että se ei tunnu sopivan elokuvaan (on liian mahtipontinen tai viestittää täysin vääränlaista tunnelmaa), niin huonompi juttu. Niin ja en mäkään muista tarkalleen minkälainen sää viime kesänä oli... paitsi ettei ollut näin paljon itikoita muistaakseni :).

Tuoppi: Mäkin muistan erinäisiä tapahtumia historiasta, mutta ongelma on, etten muista missäpäin historiaa no ovat tapahtuneet. Kun mennään pidemmälle kuin kaksisataa vuotta taaksepäin, on ne kaikki tapahtuneet mun mielessäni ...vaikkapa vuonna 1455 ;).

Joku kirjoitti...

Tuoppi ja Marja: Niin, kaipa tuon periaatteessa "tiesin", mutta halusin kuitenkin kuulla teidän sanovan sen.

Helinä Laajalahti kirjoitti...

En usko, että se johtuu pelkästää siitä, että mikä kiinnostaa niin se jää mieleen. Minä pidän elokuvista ja pidän musiikista, mutta jostain syystä en meinaa millään muistaa elokuvamusiikkia ellei se satu olemaan jotain todella tajunnanräjäyttävää. Tai sitten tule tarpeeksi toistoa (Williams - Star Wars). Laho on siis pää täälläkin suunnassa ;-)

Joku kirjoitti...

Kiitos, Päivi. Lohduttaa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews