7.12.2010

Trailer trash - The Beaver

Vaikka kuinka haluaisin, en pysty erottamaan mielipidettäni näyttelijöiden persoonasta, kun katson elokuvia. Joidenkin henkilöiden kohdalla se on vaikeampaa (Tom Cruise, Tom Cruise!!), kuin toisten. Se on lähes mahdotonta, kun kyseessä on Mel Gibson. Pari vuotta sitten miehen rasistinen känniärjyntä poliiseille, jotka pidättivät tämän rattijuopumuksesta epäiltynä ja aiemmin tänä vuonna julkaistu ääninauha, jossa Gibson solvaa sen hetkistä vaimoaan ja pienen lapsensa äitiä, pudotti Gibsonin maineen pohjamutiin. Mietinkin laittaisinko Jodi Fosterin ohjaamaa The Beaver -elokuvan traileria tänne ollenkaan, mutta päätin, että nyt yritän erottaa mielipiteeni ihmisestä ja elokuvasta. Gibsonin roolihahmo peilaa hänen nykyistä tilaansa hämmästyttävän hyvin.

6 kommenttia:

CountCthulhu kirjoitti...

Näyttää sen verran pöljälle koko Majava, että pakkohan tuo on nähdä...

Pia kirjoitti...

Heheh, ihan mielenkiintoselta kyllä vaikuttaa :D
Mutta mulla on JUSTIINSA samat ukkelit, joitten tähdittämiä leffoja kattelee vähän naama irveessä, Cruisea scientologia-hörhöilyjen ja koppavalta vaikuttavan olemuksen takia, ja Gibson...kuten sanoit. Vaan empä tienny että Fosterki hyppäis ohjaajan puikkoihin, mahtavaa!

Pia kirjoitti...

...ja vielä lisättävä, että ei se tosiaan ole täysin riittävää ja yksoikosta, jos on ollakseen hyvä näyttelijä, julkisuudessa esiintyminen ja yleinen asenne vaikuttaa kyllä katsojiin sen lisäksi! :D

CountCthulhu kirjoitti...

Onhan Jodie toki aiemminkin ohjaajan tuolissa istunut. Itse asiassa kolmesti ennen tätä...

1988 Tales from the Darkside
Jakso: Do Not Open this Box
1991 Pieni mies Tate
1995 Joululoma

Helinä Laajalahti kirjoitti...

Foster ja Fosterin ohjaus kiinnostavat toki, mutta mutta... täällä on taas yksi, jolle Mel Gibsonin nimestä on tullut punainen vaate. Jotenkin mies vaan *ällöttää* vaikka ei pitäisi sotkea ihmisen persoonaa ja työtään tekevää näyttelijää. Joillekin antipatioille vaan ei meinaa mahtaa mitään.

Marja kirjoitti...

CC: Saa nähdä menenkö elokuvaa katsomaan...

Pia: Kyllä se henkilön käytös ja persoona paljon vaikuttaa. Tomppa Cruisenkin kohdalla muistaakseni agentti tai PR-firma lopetti hänen kanssaan yhteistyön, kun Tomppa sai hepulin Oprah-showssa 8)!

Päivi: Mulla saattaa jäädä näkemättä elokuva, just mainitsemiesi syiden vuoksi :(. Surku. Tykkäsin aikoinaan Gipsonista todella paljon ja miehellähän oli tosi mukavan miehen maine back in the day. Mitä lienee tapahtunut... onko mies aina ollu paskiainen vai vanhemmalla iällä vain seonnut?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews