19.4.2011

Kuka, mitä, missä, millä, milloin?

Sain parilta blogiystävältä haasteen avautua itsestäni ja blogistani... sitä saa mitä tilaa!

Kuka? Marja, alkujaan Hämeestä, mutta jo yli vuosikymmenen asunut pääkaupunkiseudulla (nykyään sata metriä Helsingin rajalta, mutta en kerro mihin suuntaan ;)). Ikäni alkaa kolmosella, mutta henkinen taso on jossakin 12-20 -vuotiaan paikkeilla. Olen ensiintymiskammoinen-esiintymishaluinen, siksi minusta ei koskaan tullut näyttelijää, vaikka joskus sekin oli haaveena. Omaan hurjan tietomäärän kaikesta täysin tarpeettomasta liittyen pop-kulttuuriin (tosin minulle on edelleenkin epäselvää, keitä Kardashianin siskokset oikein ovat?) ja elokuviin ja kanavoin niitä omaan blogiini (kohta kuusi vuotta), joka alkoi Las Películas -nimisenä, mutta uudelleen ristittiin puolisen vuotta sitten Entertaining or else... -nimiseksi.

Mitä? Se on edelleenkin hieman epäselvää...  pääasiallisesti kuitenkin elokuvista, tulevien elokuvien trailereista, (minun mielestäni) kiinnostavista uutisista ja "juoruista", sekä yleisesti pop-kulttuurista. Silloin tällöin viisiitin tekevät myös omat viitos-listat... olen usein potkinut itseäni henkisesti takamukselle, sillä on melko vaikea saada muokattua listaa otsikon alle "Viisi syytä...". Arvostelen elokuvien lisäksi myös kiintoisia podcasteja.

Missä? Yleensä kotosalla sohvalla nököttäen.

Millä? Omalla rakkaalla MacBook Prollani (kulkee nimellä Lulla), jota syytän omista kirjoitusvirheistäni.

Milloin? Aamulla klo 5.30 jälkeen, joskus harvoin töissä, kahvittoman ihmisen kahvitauoilla, tupakoimattoman ihmisen röökitauoilla tai syömättömän ihmisen nälkäisillä ruokatauoilla. Yleensä kuitenkin iltaisin, kun viimein pääsen kotiin. Blogin päivitystahti takkuilee aikoina, jolloin työmäärät imevät kaiken kirjoitusinnon tai ei ehdi kotiin ihmisten aikoihin. Antakaa siis anteeksi satunnainen saamattomuuteni.

5 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Elähän höpäjä, ikä on vaan numero ;D Eiköhän sitä lapseta vielä vanhainkodissakin (toivottavasti ainaki).
Hihi, ai sun mäkki on Lulla xD Mulla yleensä tulee kutsuttua *tun pjaskaksi... xD
Kauan sulla muuten kestää latauksen jälkeen akku/onko kuin vanha kone? Paketista aukastuna ja uutukaisena oli hurjat 7h, nyt ehkä n. reipas 4h, hommattu -09. Liekö normaalia vai oonko pitäny huonosti xD

Joku kirjoitti...

Tupakaton röökitauko ++.

Itse ihmettelen, miten voi tuntea itsensä samaan aikaan ikivanhaksi ja kokemattomaksi ...hmm, no... naiiviksi hölmöksi. ;-)

Melko monenlaisista aineksista keittelet blogia - vaatii perehtymistä, ei tällaista ihan hatusta vedetä. :-)

Myös taidan kommentoida nimeä Lulla - aika sopivaa, eikös tuota nimitystä "amerikanraudoista" usein tavata käyttää.

Marja kirjoitti...

Pia ja Jokunen, Lulla nimi tulee kirjasta Prinsessa Pettersson (Puck) :).

Ennenmmin naiivi hupsu :).

Harvemmin käytän Lullaa ilman virtapiuhaa, joten en osaa sanoa miten pitkä akun kesto on. Riippuu tietysti kestokin siitä miten monia sovelluksia pyöritän samanaikasesti. Pixelmator, Skype ja Spotify syövät kylla vauhdilla akun latausta.

Joku kirjoitti...

Tuon otan jo vain kohteliaisuutena, jo vain. Siis kiitos. :-)

Kirjoitapa "Viisi syytä... kirjoittaa blogia".

Marja kirjoitti...

Ai että! Toi on muuten hyvä idea!!!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews