30.1.2011

Arvostelussa: Brighton Rock (2010)


Graham Greenin romaanin perustuva elokuva on siirretty kirjan tapahtumista 30 vuotta eteenpäin, 60 -luvun Brightoniin, jossa sosiopaattinen Pinkie (Sam Riley), elokuvan alussa paikallisen jengin juoksupoika, nousee nopeasti sen johtoon kylmäverisellä vakaumuksella. Muut jengin jäsenet, jotka alkuun suhtautuvat Pinkieen isällisen alentuvasti, huomaavat pian pojan vaarallisuuden.


Rose (Andrea Riseborough), paikallisen kahvilan tarjoilija, ystävätön ja isänsä (ainakin) henkisesti pahoinpitelemä nuori nainen on todistajana Pinkien jengin ja kilpailevan rikollisliigan jäsenen, Halen (Sean Harris) välisessä konfliktissa. Kun Pinkie myöhemmin murhaa Halen on Rose ainoa, joka pystyy yhdistämään Pinkien jengin ja Halen yhteen. Pinkie viettelee Rosen, jotta tämä ei voi/halua todistaa miestä vastaan. Vaikka Pinkie sanoo Roselle kaikki oikeat sanat saaden tämän ihastumaan itseensä, miehen kuollut katse (joka ei juurikaan muutu elokuvan kuluessa) ja fyysinen olemus puhuu täysin omaa kieltään. Rose haluaa kuitenkin olla täysin sokea Pinkien todelliselle välinpitämättömyydelle ja ajautuu tämän pauloihin. Ida (Helen Mirren), Rosen esimies ja Halen ystävä, haluaa saada Pinkien oikeuteen Halen kuolemasta, yrittäen samalla pelastaa Rosen Pinkien käsistä.


Brighton Rock on täynnä loistavia näyttelijöitä kuten Helen Mirren, John Hurt ja Sam Riley. Tästä huolimatta elokuva on hyvin keskinkertainen. Elokuva jätti minut täysin kylmäksi, enkä kyennyt tuntemaan sympatiaa tai samaistumaan kehenkään elokuvan hahmoon. Pinkien hahmo on epämiellyttävä ja Rileyn ilmeetön (kirjaimellisesti) suoritus, jonka on kai tarkoitus luoda kuva tunnekylmyydestä, alkaa vaikuttaa loppua kohden koomiselta. Vaikka koin hetken ajan sympatiaa Rosea kohtaan, joka lähti ensimmäisen miehen mukaan, joka osoittaa kiinnostusta, alkoi naisen todellisuuden kieltäminen ja täydellinen tahdottomuus raivostuttaa elokuvan loppua kohden.

En ole lukenut Greenen alkuperäsiteosta, mutta en usko, että sen tarina on mitenkään voinut olla tällainen sotku. Näiltä näyttelijöiltä olisin odottanut jotain parempaa.


Vuosi:2010
Ohjaus:Rowan Joffe
Pääosissa:Sam Riley, Andrea Riseborough, Helen Mirren



4 kommenttia:

bubble kirjoitti...

Hmm, jännää, noiden aspektien joita luettelit, vuoksi elokuva mun mielestä taas kosketti! Tykkäsin paljon. Mutta mua yleensä viehättääkin just tällaset kylmät pätkät, brittiläisyys ylipäätään, ihana Sam Riley ja.. Tokikaan realistisimmasta päästä leffa ei ollut ainakaan Rosen kannalta (ei kukaan oo niin naivi nykymaailmassa, kai?), mutta ei se mua haitannut.

Marja kirjoitti...

Mä tykkään myös "kylmistä" brittielokuvista, joita minulle etustaa mm. Gosford Park, mutta tämä ei herättänyt juuri muita tuntemuksia, kuin ärtymystä ja epäuskoa ;o). Tykkäsin Rileystä Controllissa, mutta tässä elokuvassa miehen taidot oli mielestäni täysin hukattu. Noh, makuasioista ei tosin sovi kiistellä, tai näin ainakin väittäneet ... :).

Paivi [Elokuvablogi.com] kirjoitti...

Tämä elokuva oli todellakin kylmä ja kuten Bubble sanoi "iloton". Silti pidin siitä jollakin tasolla, sillä tuo kylmyys kuului asiaan. Tämänhän ei ollut tarkoituskaan kai olla mikään mieltä ylentävä elokuva. Hahmot olivat kyllä äärimmäisen rasittavia, oikeastaan kaikki paitsi Helen Mirrenin Ida.

Marja kirjoitti...

Mirren oli mulle ainoa pelastava tekijä tässä elokuvassa. John Hurtinkin rooli taas oli lähes tarpeeton. Mä vaan en saa miltään kantilta tästä elokuvaa, jota osaisin suositella, mutta ehkä tämän kaltaiset elokuvat on joidenkin juttu. Niille jotka saivat hyvän fiiliksen esim. Reflecting Skin -elokuvasta ehkä?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews