1.1.2013

Elokuvavuosi 2013


Päätin olla taas kerran erilainen nainen ja viime vuoden elokuvalistausten sijaan teen listaa alkavan vuoden elokuvista. Kaikkia ensi-iltoja ei vielä Suomen osalta ole varmistettu, joten päivitän listaa aktiivisesti.

Tammikuu


4.1.

The Sessions traileri
36-vuotias Mark O'Brien (John Hawkes) on halvaantunut lapsuusajan polion seurauksena ja haluaa viimeinkin päästä neitsyydestään. Avukseen hän saa avustavan seksiterapeutin Cherylin (Helen Hunt). Herkullisen roolin Markin pappina, Isä Brendanina tekee William H. Macy. Vaikuttaa elokuvalta, joka lähestyy vaikeaa ja epämukavaa aihetta ihanan lämpimällä tavalla.

The Impossible traileri
Vuonna 2005 Tapaninpäivänä Indonesiassa tapahtuneen maanjäristyksen aiheuttamasta tsunamista ja sen keskelle joutuneesta perheestä kertova elokuva. Pääosissa Ewan McGregor ja Naomi Watts joiden perhe ajautuu eroon toisistaan hyökyaallon vyöryessä thaimaalaiseen lomakohteeseen.



Jack Reacher traileri
Tom Cruisen uusin äksön-elokuva pohjautuu Jim Grantin (kirjailijanimi Lee Child) romaanisarjaan ja pohjautuu yhdeksänteen One Shot nimiseen Reacher-romaaniin. Trailerissa on paljon mätkimistä, ampumista ja sitä itse äksöniä, mutta se itsessään ei erota elokuvaa tusinatoimintaelokuvasta. Haluan nähdä jotain muuta, jos aion kantaa euroni leffateatterin luukulle. Elokuvan erikoisuutena on se, että elokuvaohjaaja Werner Herzog näyttelee elokuvan pahista.


11.1.

Frankenweenie traileri
Tim Burtonin kokoillan stop-motion animaatioelokuva perustuu miehen 80-luvulla tekemään lyhytelokuvaan. Kun lapsinero Victorin (äänenä Charlie Tahan) koira Sparky kuolee jäätyään auton alle, nuori tiedemies laittaa taitonsa peliin ja tekee koiralleen Frankensteinit, herättäen lemmikkinsä uudelleen eloon.


Beasts of the Southern Wild traileri
Elokuvafestareiden kullanmuru tulee vihdoin Suomenkin levitykseen!
Kuusivuotias Hushpuppy (Quvenzhané Wallis) asuu kuumapäisen isänsä Winkin (Dwight Henryn) kanssa Bathtub nimisessä yhteisössä, jossa lapsille opetetaan kuinka sulavat jäätiköt vapauttavat pian mystiset, esihistorialliset Aurochsit. Hushpuppyn silmien kautta saapuvat tulvat saavat mystisiä piirteitä.



Anna Karenina traileri
Leo Tolstoyn romaanista on IMDB-sivuilla tehdyn pikalaskutoimituksen tuloksena ainakin 30 elokuva- ja tv-versiota. Huh! Draamaa kerrakseen. Tarina kertoo aviossa olevasta ylhäisönaisesta,  Anna Kareninasta (Keira Knightly), joka aloittaa kohtalokkaan suhteen kreivi Vronskyn (Aaron Taylor-Johnson) kanssa.


18.1.

Django Unchained traileri

Yberväkivaltainen (ohjaaja Quentino Tarantinon tuotemerkki) elokuva Djangosta (Jamie Foxx), entisestä orjasta, joka aikoo pelastaa kidnapatun vaimonsa Broomhildan (Kerry Washington) plantaasinomistaja Calvin Candien (Leonardo DiCaprio) käsistä apunaan palkkionmetsästäjä Dr. King Schultz (Christoph Waltz).

Kaappari traileri

Tositapahtumiin pohjautuva elokuva vuonna 1978 tapahtuneesta lentokonekaappauksesta. Kun oululaisen pisinesmiehen Aarno Lamminparraksen (Kari Hietalahti) toimet menevät metsään tämä päättää kesken Helsinkiin suuntautuvaa työnhakumatkaansa kaapata lentokoneen. Että näin. Töitä Finnairilta?


25.1.

Vuonna 85 traileri
Ah! Eput, Juise ja Popeda. Olkatoppaukset, sininen luomiväri, pitkä takatukka ja Järvisen pipo. 80-luku! Menestyksekkääseen, saman nimiseen musikaaliin perustuva Vuonna 85 -elokuva vaikuttaa niin 80-lukulaiselta. Ehanaa!

Lincoln traileri
Vuoden must-see biopic -elokuva Amerikan 16:sta presidentistä  sekä samanmielisten ihmisten pyrkimyksestä lakkauttaa orjuus kesken verisen Yhdysvaltojen sisällissodan.



Zero Dark Thirty traileri
Paljon melua Amerikassa synnyttänyt Kathryn Bigolown ohjaama elokuva SEAL-joukoista ja näiden operaatiosta, joka johti Osama Bin Ladenin kuolemaan vuonna 2011. Kuohuntaa on aiheuttanut se, että elokuvan sanotaan vahvistavan kuvaa kidutuksen toimivuudesta kuulustelukeinona.


Helmikuu

1.2.



Rölli ja Kultainen Avain  traileri
Allan Tuppurainen seikkailee kotimaisessa koko perheen seikkailufilmissä jo vanhana Röllipeikkona joka ystävystyy nuoren Juurakkotytön (Linnea Röhn) kanssa. Kaksikko heittäytyy seikkailuun hallussaan salaperäinen avain, josta riippuu koko Röllikylän kohtalo. Suomalaiset taitavat riemukkaiden lastenelokuvien tekemisen vastapainona masentaville elämä on synkkää ja sitten kuollaan -draamoille. Vaikuttaa ihastuttavalta!

Hitchcock  traileri

Elokuva sijoittuu kauhuklassikko Psychon kuvausten ympärille ja seuraa ohjaajalegenda Alfred Hitchcockin (Anthony Hopkins) ja tämä vaimon Alma (Helen Mirren) välistä suhdetta. En tahdo millään päästä yli Hopkinsin proteesinaamiosta. Mies näyttää niin vahamaiselta.

Hannu ja Kerttu: Noitajahti (Hansel and Gretel Witch Hunters) traileri
Hansel/Hannu (Jeremy Renner) ja Gretel/Kerttu (Jemma Arteton) kasvoivat lapsuuden kokemusten kautta maankuuluiksi noitien metsästäjäksi. Mukana suloinen Pihla Viitala. Eikä sen tarvitse edes näytellä ruumista takakontissa!

Unelmien pelikirja (Silver Linings Playbook) traileri

Vapauduttuaan mielisairaalasta Pat (Bradley Cooper) muuttaa takaisin vanhempiensa luokse tarkoituksenaan voittaa takaisin ex-vaimonsa. Asiat mutkistuvat kun Pat kohtaa Tiffanyn (Jennifer Lawrence), nuoren naisen jolla on omiakin ongelmia. Tiffany lupaa auttaa Patia voittamaan takaisin exänsä, jos Pat suostuu pariksi tulevaan tanssikilpailuun. Angelina Jolie lobbasi Tiffanyn  roolia itselleen aggressiivisesti ja kun osa meni Lawrencelle, nainen oli väitetysti saanut raivarin ja vaati saada tietää mitä Lawrerncella on mitä häneltä puuttuu. Lieneekö tämä totta vai saippuaa.



8.2.

Mestari traileri
Freddie Quell (Joaquin Phoenix), traumaperäisestä stressioireesta kärsivä toisen maailmansodan veteraani päätyy Lancaster Doddin (Philip Seymour Hoffman) oikeaksi kädeksi tämän rakemtamaan kulttiin, kunnes alkaa kyseenalaistamaan sen opetuksia.

21 tapaa pilata avioliitto traileri
Sanna (Armi Toivanen) on tutkija jonka tohtorinväitöskirjan aiheena on "X tapaa pilata avioliitto". Väitteenään hänellä on että pitkä avioliitto on nykypäivänä mahdoton tila ja todistaakseen hypoteesinsa Sanna haastattelee aviopareja vuosittain seuratakseen avioliittojen rapistumisen syitä. Sanna itse on vannoutunut sinkku, joka käyttää "seurustellessaan" yhden kerran metodia.

Lento (Flight) traileri
Lentäjä Whip Whitaker (Denzel Washington) pelastaa matkustajakoneen lähes varmalta lento-onnettomuudelta, mutta pian koko kansan juhlima sankari joutuukin syytetyn penkille, kun herää epäilys että Whip oli alkoholin vaikutuksen alaisena lennon aikana.


15.2.

A Good Day to Die Young traileri
John McClane (Bruce Willis) matkaa Moskovaan auttaakseen poikaansa Jackia (Jai Courtney)  tietämättä, että Jack on huippuunsa treenattu CIA-agentti, jonka tehtävänä on estää ydinaseiden ryöstöyritys.

Räyhä-Ralf (Wreck-it Ralph) traileri
Videopelin pahis Ralf (äänenä John C. Reilly) kyllästyy olemaan ikuinen pahis ja ottaa hatkat omasta pelistään ja lähtee etsimään peliä, jossa hän voi olla tarinan sankari.




22.2.

Les Misérables traileri
Musikaalispektaakkeli jonka vuoksi Anne Hathaway joutui leikkaamaan kauniit kutrinsa näytellessään traagista Fantinea. Jean Valjean (Hugh Jakman) pakenee ehdonalaisesta ja viettää vuosikymmenet vältellen poliisitarkastaja Javertia (Russel Crowe), joka on vannonut vangitsevansa Valjeanin. Karkuri ottaa pakomatkallaan huostaansa myös Fantinen tyttären ja tällä on teolla on kauaskantoisia seurauksia.

Parker traileri
Parker (Jason Statham) on varas jolla on tiukka eettinen koodisto. Hän ei varasta köyhiltä eikä vahingoita viattomia osapuolia. Kun Parker tulee kolleegoidensa pettämäksi, hän lähtee kostoretkelle ja rekrytoi avukseen jengin seuraavan kohteen, Leslien (Jennifer Lopez).


Maaliskuu



1.3.


Pilvikartasto (Cloud Atlas) traileri
David Mitchellin romaania on pidetty mahdottomana siirtää elokuvan muotoon. Se ei ole pysäyttänyt  Tom Tykweria tai Andy ja Lana Wachowskia, jotka ohjasivat elokuvan, jakaen sen eri aikakausille ja maanosiin sijoittuneet episodit ohjaajien kesken. Tarinan ideana on tutkia kuinka eri aikakausina eläneiden ihmisten teot vaikuttavat läpi ajan muiden elämiin. Elokuva on maailmalla saanut kovin jakautuneita reaktioita katsojilta.

Gangsterisota (Ganster Squad) traileri
Mafiosot pyrkivät valtaamaan Los Angelesin 40 ja 50-luvuille sijoittuvassa elokuvassa ja kaupungin poliisivoimat pyrkivät estämään rikollisten toimintaa kaikin keinoin vaikka se vaatisikin lain venyttämistä. Pääosissa mm. Ryan Gosling, Emma Stone, Josh Brolin, Sean Penn.

Lumoava Kirous (Beautiful Creatures) traileri
Twiligh-saagan tultua päätökseen, saadaan teattereihin sopivasti Lumoava Kirous täyttämään syntynyt tyhjiö. Kun Lena Duchannes (Alice Englert) saapuu pieneen Gatlinin kaupunkiin, hän herättää Ethan Waten (Alden Ehrenreich) kiinnostuksen. Pian nuorukaiselle kuitenkin selviää että Lena on aivan muuta kuin tavallinen tyttö.

This is 40  traileri
Elokuvassa seurataan mitä on tapahtunut Paksuna (Knocked Up) -elokuvan sivuhahmoille, Petelle (Paul Rudd) ja Debbielle (Leslie Mann) viisi vuotta elokuvan tapahtumien jälkeen.



8.3.

Kerron sinulle kaiken traileri
Maarit (Leea Klemola) kaipaa rakkautta ja läheisyyttä kuten kuka tahansa, mutta hänellä on salaisuus. Maarit oli ennen sukupuolileikkaustaan mies ja kun hän kohtaa Simon (Peter Franzén), ei asian kertominen ole helppoa.

Pitch Perfect traileri
Barden yliopiston Barden Bellas nais a cappellaryhmän ohjelmisto on turvallisen tylsä, joten se joutuu todellisen saneerauksen eteen pärjätäkseen tulevissa karsinnoissa matkalla kansainväliseen a cappella kilpailuun. Ryhmä rekrytoi joukkoihinsa mm. ensiluokkalaisen Becan (Anna Kendrick) ja Amyn (Rebel Wilson) jotka tuovat ryhmään radikaalisti uuden saundin.

The Last Stand traileri
Ray Owens (Arnold Schwarzenegger) on entinen LAPD poliisi joka on vetäytynyt Mexikon rajalla olevan kaupungin sherifffiksi. Kun pahamaineinen huumeparoni pakenee FBI:n vankisaattueesta pyrkien kohti Mexikoa, on Owensin pikkukaupunki ainoa asia joka seisoo karkurin tiellä. Sheriffi joutuu tositoimiin apunaan kokemattomat kollegansa.


15.3.

Broken City trailer
Kun Billy (Mark Wahlberg), entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä ryhtyy tutkimaan pormestari Hostletrerin (Russel Crowe) vaimon oletettua pettämistä, Billy huomaa pian sotkeutuneensa suurempaan skandaaliin.

Mahtava Oz  (Oz: The Great and Powerful) traileri
Flying monkies and witches and munchkings, oh my! Oscar Diggs (James Franco) on epäilyttävän maineen omaava taikuri, joka päätyy Dorothyn lailla pyörremyrskyn selässä Ozin ihmemaahan. Ozissa sen kansalaiset pitävät miestä suurena velhona, mutta noitasisarukset Theodora (Mila Kunis), Evanora (Rachel Weisz) ja Glinda (Michelle Williams) eivät usko Oscarin olevan suuri Ozin velho, jota kansa on jo pitkään odottanut.


22.3.

Jack the Giant Slayer  traileri
Ihmisten ja jättiläisten välinen rauha on vaarassa, kun maalaispoika Jack (Nicholas Hoult) avaa vahingossa käynnin jättiläisten valtakuntaan yrittäessään pelastaa jättiläisten vankina olevan prinsessa Isobellen (Eleanor Tomlinson).


29.3. 

The Host  traileri
Twilight kirjailija Stephenie Meyerin seuraava teos on myös tuotu valkokankaalle. Maapallon ovat vallanneet rauhanomaiset alienparasiitit, jotka ovat korvanneet ihmisten sielut ja samalla tuoden maapallolle rauhan. Kun uusi parasiitti siirretään Melanin (Saoirse Ronan) ruumiiseen, tytön sielu ei aio luovuttaa paikkaansa ilman vastarintaa. Nämä kaksi tietoisuutta oppivat pian arvostamaan toisiaan, mutta pian käy selväksi että vai toinen tietoisuus voi jäädä Melanien ruumiiseen.

Croodit (The Croods) traileri
Esihistoriallinen Croodin perhe elää suojaisassa luolassa ylihuolehtivan isän, Grugin (Nicolas Cage) tolkuttaessa ettei luolan ulkopuolella ei ole turvallista. Perheen teini-ikäinen tytär Eep (Emma Stone) kapinoi ja haluaa nähdä mitä luolan ulkopuolella on. Tämän seurauksena koko perhe joutuu uskomattomalle matkalle, joka laajentaa perheen maailmaa monin tavoin.

G.I. Joe: Kosto traileri

Myönnän että tuskastuin ensimmäiseen G.I. Joe -elokuvaan jo heti ensimmäisen vartin jälkeen ja jätin sen siihen. Tällä jatko-osalla on kuitenkin kaksi seikkaa, jotka puhuvat elokuvan puolesta 1. Bruce Willis alkuperäisenä G.I. Joena ja 2. Dwayne "The Rock" Johnson, ihan siksi koska se on THE ROCK!

The Place Beyond The Pines  traileri
Moottoripyörä-stunt ajaja Luke (Ryan Gosling) päätyy pankkiryöstäjäksi voidakseen huolehtia tyttöystävästään (Eva Mendez) ja hedän lapsestaan. Tämä ajaa Luken törmäyskurssille nuoren ja kunnianhimoisen poliisin (Bradley Cooper) kanssa, joka taistelee rikollisuuden lisäksi myös korruptoituneita kollegoitaan vastaan.


Huhtikuu


5.4. 

Warm bodies traileri
This is AWESOME!!!!! En ole sitten Shaun of the Dead -elokuvan jälkeen ollut näin innoissani zombi-aiheisesta elokuvasta! R (Nicholas Hoult) on zombie, joka ihastuu viimeisimmän uhrinsa tyttöystävään, Julieen (Teresa Palmer). Ihastumisella on odottamattomia vaikutuksia zombinuorukaiseen ja se voi mullistaa koko elävien kuolleiden tulevaisuuden.

Kvartetti traileri
Dustin Hoffmanin ensimmänen virallinen ohjaus pohjautuu suomessakin useita vuosia Helsingin kaupunginteatterisn ohjelmistossa olleeseen Ronald Harwoodin näytelmään. Beecham House on vanhainkoti lahjakkaille muusikoille, joka on kuitenkin taloudellisten syiden vuoksi vaarassa joutua lakkautetuksi. Ratkaisuna on jokavuotinen konsertti Verdin syntymäpäivän kunniaksi, jossa esiintyjinä ovat Beecham Housen asukkaat. Kun taloon saapuu uusi asukas, oopperadiiva Jean Horton (Maggie Smith), talon asukkaan Reginaldin (Tom Courtenay) ex-vaimo, syttyvät vanhat kaunat ja kilpailuhenkisyys, jotka uhkaavat tulevaa konserttia ja talon tulevaisuutta.


12.4.

Laulu Marionille traileri
Kun Arthurin (Terence Stamp) rakastettu vaimo Marion (Vanessa Redgrave) sairastuu vakavasti, liittyy hän vastentahtoisesti ja ainoastaan vaimonsa pyynnöstä paikalliseen, epäsovinnaiseen kuoroon. Kuoron johtajan Elizabeth (Gemma Arteton) pyrkimyksenä on saada jörö Arthur kuoroon osallistumisen lisäksi nauttimaan elämästään.

Oblivion traileri
Jack Harper (Tom Cruise) on yksi viimeisistä maapallolla oleskelevista ihmisistä jotka keräävät tarpeellisia resursseja, joita tarvitaan vuosikymmeniä kestäneeseen sotaan Scavsejä vastaan. Kun Jack pelastaa mystisen naisen maahan pudonneesta avaruusaluksesta, Jackille paljastuu että sodassa on kyse aivan muusta kuin mitä hänelle on kerrottu.



19.4.

jOBS
Kuinka Steve Jobsista tuli elektronisten laitteiden innovaattori ja edelläkävijä.

Kon-Tiki  traileri
1947 norjalainen tutkimusmatkaaja Thor Heyerdal päätti todistaa teoriansa siitä, kuinka Etelä-Amerikan alkuperäsiväestö ylitti valtameren bambulautoilla ja asuttivat Polynesian saaret, ennen kuin valkoinen mies saapui Amerikan mantereelle. Elokuva kuvaa Heyerdalin ja kumppaneiden uskomattoman, 8000 kilometrin matkan.

Olympos on valloitettu traileri
Kun terroristit valloittavat valkoisen talon ja kidnappaavan yhdysvaltojen presidentin (Aaron Eckhart), vain yksi mies, (ta-ta-ta-tam, trailerimiesääni) presidentin entinen henkivartija Mike Banning (Gerard Butler), on paras ja ainoa toivo pelastukseen (Baaauuuuuum, trailerimiesääni).


24.4.

Iron Man 3  traileri
Tony Stark (Robert Downey Jr.) kohtaa The Mandarin (Ben Kingsley) nimisen vastustajan. Draamaa, äksöniä, suuria tunteita etc., etc. Toivottavasti kolmososa on samaa luokkaa kuin ensimmäinen Iron Man -elokuva. Pettymyksen aiheuttaneen Iron Man kakkosen pyrin unohtaman.






26.4.

The Company You Keep traileri
Ben Shepard (Shia LaBeouf), nuori reportteri onnistuu paljastamaan kolmekymmentä vuotta FBI:ta pakoilleen entisen anti-Vietnamin sota -militantin, Jim Grantin (Robert Redford). Pikkukaupungin asianajajana elänyt yksinhuoltaja Grant joutuu lähtemään pakomatkalle puhdistaakseen nimensä entisessä elämässään saadulta murhasyytteeltä.



Toukokuu

17.5.

The Great Gatsby  traileri
F. Scott Fizgeraldin romaaniin perustuvassa elokuvassa Keski-lännestä Long Islandille päätynyt Nick Carraway (Tobey Maguire) pääsee tutustumaan mystisen Jay Gatsbyn (Leonardo DiCaprio) uskomattoman loistokkaaseen maailmaan.


24.5.

Salainen valtakunta (Epic) traileri

Nuori Mary (Amanda Seyfrid) tempautuu syvälle metsään jossa huomaa joutuneensa keskelle hyvien ja pahojen voimien välistä taistelua.

Fast & Furious V6 
Jotenkin kuvaavaa, että IMDB:ssä lukee juonikuvauksen kohdalla "Plot unknown". Oh-boyyy.


29.5.

The Hangover Part III 
Tässä toinen Oh-boyyy -reaktion aiheuttaja. Mistä näitä "loistavia ideoita" oikein tulee? 



Kesäkuu

5.6.

Star Trek Into Darkness trailer
J.J. Abramsin loistavan Star Trek elokuvan jatko-osa. EPIC!


14.6.


After Earth traileri
Ihmiskunta on paennut maapallolta tuhat vuotta aiemmin ja kutsuu Nova Primea kodikseen. Kenraali Cypher Raigen (Will Smith) palatessa pitkältä komennukseltaan, asteroidimyrsky tuhoaa aluksen, jonka matkustajista ainoastaan Cypher ja tämän poika Kitai (Jaden Smith) pelastuvat pakkolaskussa primitiiviselle ja ihmisille vaaralliselle maapallolle. Kitain täytyy nyt pelastaa kuolettavasti loukkaantunut isänsä matkaamalla halki vaarallisen maaston etsimään pelastusmajakkaa.

Missä välissä Will Smithista on tullut Laurence Fishburn? Tuntuu kuin letkeästä one-linereiden tuottajasta olisi yhdessä yössä kasvanut aikuinen, vakavasti otettava näyttelijä. M. Night Shyamalanin ohjaama After Earth tuntuu lupaavalta.


26.6.

Man of Steel traileri
Se tuttu tarina maapallolle tuhoutuneelta Krypton planeetalta lähetetystä lapsesta, joka päätyy Kansasilaiselle farmille Martha (Diane Lane) ja Jonathan Kentin (Kevin Costner) kasvatettavaksi. Lapsesta kasvaa lopulta ihmiskunnan puolustaja, legendaarinen Supermies (Henry Cavill).

Uusi Teräsmies -elokuva vaikuttaa pysyvän pitkälti uskollisena alkuperäiselle tarinalle, tosin Clark Kent näyttää kamppailevan enemmän kohtalonsa kanssa ihmiskunnan pelastajana kuin Richard Donnerin sankari alkuperäisessä vuoden 1978 Superman -elokuvassa. Snyderin Teräsmies näyttää pysyvän samalla synkällä draamalinjalla kuin elokuvan tuottajan Christopher Nolanin Batman -elokuvat. Onkohan tulevaisuudessa tosiaan luvassa The Justice League -elokuva, jossa DC Comicsin sankarit yhdistyvät The Avengersien tapaan.


Heinäkuu

5.7.

Itse Ilkimys 2 traileri
Tästä ei tiedossa vielä mitään muuta kuin se että vanha jengi palaa ruotuun. Hämmästyttävää etten mistään onnistunut kaivamaan enempää tietoa elokuvasta, joka sentään on tulossa teattereihin Yhdysvalloissa jo heinäkuussa.

The Lone Ranger (USA 3.7.) traileri
Kun henkisoturi Tonto (Johnny Depp) pelastaa kemosab... eikun John Reidin (Armie Hammeri) kuolemankielistä, nämä kaksi lyöttäytyvät yhteen taistellakseen oikeuden puolesta ja Reidstä tulee legendaarinen Lone Ranger.


Elokuu
-

Syyskuu
-

Lokakuu

18.10.

Leijonasydän
Tepppo (Peter Franzén) on uusnatsi-jengin johtohahmo joka ihastuu Sariin (Laura Birn), jolla on tummaihoinen lapsi, Ramu. Voiko rakkaus auttaa muuttamaan Tepon asenteet vai onko ystäväporukan paine liian kova pala purtavaksi.


Marraskuu

-

Joulukuu

13.12.

Hobitti: Smaugin autioittama maa
No niin! Tässä sitten seuraava odotuksen kohde. Miksi Joulukuu on niin kaukana?! Hobitti-trilogian toisessa osassa Bilbon ja kääpiöiden matka jatkuu siitä mihin se jä Hobitti - Odottamaton matka -elokuvassa.


Suomen ensi-ilta vielä avoinna

Escape From Planet Earth (USA 14.2.) traileri
Scorch Supernova (äänenä Brendan Frazer) on supergalaktinen supersankari joka päätyy Area 51 agenttien ansaan. Scrochin älykköveli joutuu astumaan veljensä supersaappaisiin pelastaakseen tämän Maasta.

The Heat (USA 5.4.) traileri
Sarah (Sandra Bullok), tiukkis FBI agentti paritetaan katu-uskottavan Shannonin (Melissa McCarthy) kanssa metsästämään pahamaineista huumeparonia. Öhmmh... Olisiko mahdollista antaa McCarthylle jo vähän toisenlaisia rooleja? Matcho äijä-mimmi oli hauska Morsiusneidoissa, mutta samaa on luvassa myös Identity thief -elokuvassa. I get it. On tosi hauskaa katsoa McCarthya, joka on söötti kuin nappi, käyttäytymässä kuin rekkakuski, mutta aika aikansa kutakin.

Now You See Me (USA 7.6.) traileri
Joukko High-tech illusionisteja nimeltään The Four Horsemen, nokkamiehenään Michael Atlas (Jesse Eisenberg), ryövää selittämättömällä tavalla näytöstensä aikana toisella puolella maailmaa sijaitsevia pankkeja ja lahjoittavat ryöstösaaliinsa yleisölle. FBI agentti Dylan Hobbs (Mark Ruffalo) saa tehtäväkseen pysäyttää joukon ennen näiden lupailemaa seuraavaa suurryöstöä. Avukseen Dylan etsii  Thaddeuksen (Morgan Freeman), kuuluisan taikatemppujen paljastajan, mutta kun selviää että illusionisteilla on ulkopuolinen avustaja, ei kehenkään enää voi luottaa. Vaikuttaa viihdyttävältä.

Monsters University (USA 21.6.) traileri
Miken (Billy Crystal) ja Sulleyn (John Goodman) nuoruusvuodet ennen Monsters Inc. elokuvaa keskittyy näiden kouluvuosiin Monsteri yliopistossa, jolloin sankarit eivät voineet sietää toisiaan.
Say it isn't so!

World War Z (USA 21.6.) traileri
Getty Lane (Brad Pitt) on YK työntekijä, joka taistelee aikaa vastaan koettaessaan pysäyttää globaalin zombie-pandemian. Zombies are so hot right now!

Pacific Rim (USA 12.7.) traileri
Kun mystiset hirviöt nousevat Tyynenmeren pohjasta tappaen miljoonia, ihmiset rakentavat valtaisat robotit  joita ohjataan neurolinkin avulla, taistelemaan hirviöitä vastaan. Real Steel potenssiin 100! Tänä vuonna ihmiskunnalla ja maapallolla ei mene erityisen hyvin.

Turbo (USA 19.7.) traileri
Turbo (äänenä Ryan Reynolds), tavallinen etana unelmoi urasta maailman nopeimpana kuskina. Nopeuden ihannointi vieraannuttaa Turbon muista etanayhteisön jäsenistä ja hän työlääntyy hitaasti soljuvaan elämäänsä, kunnes erikoisen onnettomuuden seurauksena Turbo huomaa saaneensa uskomattomat nopeuden voimat. En kestä tätä jännitystä! Pureekohan Turboa radioaktiivinen kirppu?

R.I.P.D.  (USA 19.7.)

Murhattu poliisi Nick Walker (Ryan Reynolds) liittyy kuolleiden poliisien ryhmään R.I.P.D. (Rest In Peace Department) yrittäen samalla selvittää omaa murhaansa.

The Wolverine (USA 26.7.)
Wolverine (Hugh Jackman) matkaa Japaniin jossa joutuu eeppiseen taisteluun mystisen hahmon kanssa menneisyydestään. Olin jo myyty Hugh Jackmanin kohdalla.


Elysium (USA 9.8.)
Vuonna 2159 maapallolla ihmiset ovat jakautuneet kahteen kastiin: rikkaisiin, jotka asuvat hulppealla Elysium-avaruusasemalla ja köyhiin, jotka elävät ylikansoitetulla maapallolla. Asemavirkailija Rhodes (Jodie Foster) ylläpitää tiukkoja muuttorajoituksia jotta asukkaat Elysiumilla voivat nauttia loistokkaasta elämäntyylistään. Samaan aikaan ihmiset maapallolla taistelevat tasa-arvoisuuden puolesta, joukossa ex-vanki Max (Matt Damon), joka vedetään mukaan taistoon.

Percy Jackson: The Sea of Monsters (USA 16.8.)
Percy (Logan Lerman) metsästää ystävineen legendan kultaista taljaa hirviöiden mereltä.

The Mortal Instruments: City of Bones (USA 23.8.) traileri
Jälleen yhtä nuortenkirjasarjaa ollaan tuomassa valkokankaalle ja tällä kertaa se on Cassandra Claren City of Bones -kirjasarja. Clary Frayn (Lily Collins) elämä joutuu kaaokseen kun demonit sieppaavat tämän äidin ja kohtaa demoneita jahtaavan joukon jotka kutsuvat itseään varjometsästäjiksi. Clary lyöttäytyy näiden joukkoon löytääkseen äitinsä ja saadakseen selville, miksi hän on ainoa ihminen joka kykenee näkemään sekä varjometsästäjät että demoneita.

I, Frankenstein (USA 13.9.)
Frankesteinin hirviö nimeltään Adam (Aaron Eckhart) joutuu keskelle kahden kuolemattoman klaanin sotaa. You got me! En tiedä mitä tästä vielä ajattelisi, ennen kuin elokuvasta löytyy parempi kuvaus.

The Tomb USA (USA 27.9.)
Ray Breslin (Sylvester Stallone) on maailman johtava rakenteellinen turvallisuusekspertti joka lavastetaan syylliseksi rikokseen ja tuomitaan vankilaan, jonka hän on itse suunnitellut maailman turvallisimmaksi. Nyt Rayn täytyy laittaa kaikki taitonsa peliin paetakseen vankilasta ja löytääkseen oikean syyllisen.

Captain Phillips (USA 11.10.)
Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo kapteeni Philipsistä joka joutui somalipiraattien panttivangiksi 2009. Kapteenin roolissa Tom Hanks.


The Seventh Son (USA 18.10.)
Tom Ward (Ben Barnes) on 14-vuotias nuorukainen ja John Gregoryn (Jeff Bridges), pimeyttä vastaan taistelevan Spookin oppipoika. Johnin aikoinaan vangitsema pimeyden noita, Äiti Malkin (Julianne Moore) aikoo paettuaan kostaa viholliselleen ja synnyttää suuren tuhon. Nyt Johnilla on aikaa ainoastaan seuraavaan täyteen kuuhun kouluttaa Tomista Spook, joka kykenee nousemaan pahuuden voimia vastaan. Elokuva perustuu Joseph Delanen kirjasarjaan. Taas yksi kirjasovitus! No en valita jos tarina ja toteutus on hyvä. Jos kaikki tänä vuonna teattereihin tulevat elokuvat, jotka perustuvat kirjasarjoihin tulevat menestymään, voivat studiot hykerrellä tyytyväisinä, niiden taatessa varmoja kassahittejä vuosikausiksi eteenpäin.

Ender's Game (USA 1.11.)
Tulevaisuudessa vihamieliset avaruusolennot, Formicsit ovat hyökänneet maapallolle, mutta legendaarinen komentaja Mazer Rackham (Ben Kingsley) onnistui pysäyttämään hyökkäyksen. Nyt maailma valmistautuu tuleviin taisteluihin kouluttamalla lapsista tulevia taistelustrategisteja eversti Graffin (Harrison Ford) johdolla. Nuorten kokelaiden joukosta nousee pian esille Ender Wiggin (Asa Butterfield), jonka nerokkaat strategiat voivat olla maailman pelastus. Tässä tripla whämmi: sekä maailma, että ihmiset ovat vaarassa ja elokuva perustuu Orson Scott Cardin romaanisarjan ensimmäiseen osaan.

The Hunger Games: Vihan liekit (
The Hunger Games: Catching Fire) (USA 22.11.)
Whii! No tässä on se kirjasarja-elokuva-franchise josta olen itse innoissani... joten ehkä pitäisi vain hiljentyä ja lakata nakuttamasta. Suzanne Collinsin trilogian toisessa osassa jatketaan siitä mihin edellisessä elokuvassa jäätiin. Katniss (Jennifer Lawrence) joutuu presidentti Snown (Donald Sutherland) vihan kohteeksi, tämän syyttäessä tyttöä kapinan lietsomisesta. Kostoksi Snow lähettää Katnissin ja Peetan (Josh Hutchherson) takaisin nälkäpeliareenalle.

47 Ronin (USA 25.12.)
Tuotantolimboon joutunut elokuva on viimein (luultavasti)... (toivottavasti) pääsemässä elokuvateattereihin asti. Elokuva perustuu tositapahtumiin, mutta elokuvassa se on saanut fantastisia piirteitä, sillä tarinaan on sisällytetty myös noitia ja jättiläisiä. Kai (Keanu Reeves), puoliksi japanilainen, puoliksi britti luopio liittyy samuraijoukkoon, jonka johtohahmona on Kuranosuke Oishi (Hiroyuki Sanada). Joukon aikeena on kostaa Lordi Kaille (Tadanobu Asano), joka aiheutti samurairyhmän johtajan kuoleman, vaikka se tarkoittaakin varmaa kuolemaa myös samuraisotureille.

5 kommenttia:

Tiinanen kirjoitti...

Jes! Hyvä että joku tekee tällaisenkin listan. Koska mä oon ainakin ollut ihan pihalla tulevista leffoista. :)

Jep, muutaman jatko-osan kyllä sais jättää tekemättä, esimerkiksi Percy Jacksonin. Mutta paljon on mielenkiintoistakin odotettavaa. Täytyykin katsoa noita trailereita kun joutaa. Kiitos että laitoit suorat linkit. :)

Marja kirjoitti...

No tosi kiva että tästä on iloa jollekin muullekin kuin minulle. Itsellenikin tämä on apuväline jotta pysyy vähän kärryllä siinä, että mitä on teattereihin tulossa :). Juu, tuon Percy Jacksonin jätän luultavasti minäkin kyllä väliin :).

Katoin ensin että onpa sulla kutrit kasvaneet, kun vilkaisin tuota hahmokuvaketta ennen kuin tajusin sen olevan Danes Stardustista :D!

S kirjoitti...

Mahtavaa, että heti vuoden alusta pääse näkemään nuo Django Unchained, Lincoln, Zero Dark Thirty, Silver Linings Playbook ja Flight. Niitä on todellakin odotettu.

Scifin paluu elokuvilla Ender's Game, Elysium, Gravity, Pacific Rim, World War Z jne. lämmittää myös. Toivottavasti eivät ole lapsellisia.

Kaikkinensa mielenkiintoinen vuosi. Ihan alku näyttää vahvalta, kun Jenkkien joulun laatuelokuvat tulee Suomeen. Toivottavasti laatudraamaa riittää kaiken toiminnan lisäksi vielä kesäksi ja loppuvuodeksi.

Tuoppi kirjoitti...

Kiitos tästä varsin kattavasta listauksestasi. Vaikken nyt nykyisellään kovinkaan usein käy kuluttelemassa elokuvateattereiden penkistöä, niin oli silti mukava tavailla, jota mitä kaikkea kivaa sitä onkaan tuloillaan. Noin niinkuin omaa dvd-hyllykköäkin ajatellen :D

Marja kirjoitti...

S: Tammikuu lähtee kyllä tosi kivasti käyntiin ja katsottavaa löytyy lähes joka viikolle :).

Tuoppi: No ei mene varmaan kuin 4-6 kuukautta niin löytyvät DVD-julkaisuina :).

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

 
Design by Free WordPress Themes | Bloggerized by Lasantha - Premium Blogger Themes | Affiliate Network Reviews